Kahdentoista päähenkilön sinfoninen kuvakudos

Englantilais-nigerialaisen Bernardine Evariston teosta Tyttö, nainen, toinen (WSOY, 2022; Girl, Woman, Other, 2019; suomentanut Kaijamari Sivill; 528 sivua) voisi kutsua vaikkapa sinfoniseksi säenovellikokoelmaksi, mutta romaani se runollisista piirteistään ja kahdestatoista eri päähenkilöstään huolimatta on. Ja ainutlaatuinen elämys.

Kuulostaa kovin vakavalta kuvailla, että teos on Booker-palkittu ja Barack Obaman kehuma kuvaus naisista Britannian kolonialistisen historian eri vaiheissa, kun se on huikea lukunautinto täynnä värejä ja ääniä, rakkautta ja raivoa, kohtaamisia ja ohikulkemisia sekä etenkin upeita ihmisiä.

väliajalla hän huomasi, että valkoisen yleisön joukosta muutamat katselivat häntä baaritiskillä eri tavalla kuin aikaisemmin kun hän oli astunut lämpiöön, paljon ystävällisemmin, aivan kuin hän olisi heijastellut heidän katsomaansa näytelmää, ja koska he hyväksyivät näytelmän, he hyväksyivät hänet
yleisössä oli myös enemmän mustia naisia kuin hän oli milloinkaan nähnyt kansallisteatterin näytännöissä

Kehyskertomuksena on näytelmäkirjailija-ohjaaja Amman uusimman teoksen ensi-ilta. Kansallisteatteriin. Amma on tarinan keskushenkilö, johon kaikki romaanin henkilöt tavalla tai toisella linkittyvät. Muut yksitoista päähenkilöä saavat kukin oman lukunsa.

Henkilöt (tytöt, naiset, toiset) ovat kaikki omanlaisiaan ja jokainen saa oman äänen. Eri henkilöiden tarinat tapahtuvat eri aikoina yli vuosisadan aikana (suurin osa tosin lähiaikoina) ja eri lukujen – jotka voisivat olla myös itsenäisiä novelleja – henkilöt esiintyvät toistensa tarinoiden sivuosissa, joten en voi kuin hämmästellä kirjailijan taitoa pitää kaikki langat ja solmut ja silmukat sellaisessa järjestyksessä, että on syntynyt tämä kudos, moniulotteinen kuva. Joku lukija on piirtänyt heidän suhteistaan kartan, jonka kirjailija on jakanut Twitterissä.

Iloiset ja surulliset, hauskat ja vakavat tarinat kuvaavat naisten kautta suuria teemoja: etnisyyttä ja juuria, seksuaalisuutta ja sukupuoli-identiteettiä, luokkayhteiskuntaa ja varallisuuseroja, ystävyyttä ja rakkautta, perhettä ja muita ihmissuhteita, hyväksikäyttöäkin.

Ei kannata säikähtää teemoja eikä sitäkään, että teoksen tyyli on kokeellinen, sillä siihen tottuu nopeasti ja teksti soljuu kuin itsestään. Tekstiä ei varmasti ole ollut aivan helppo suomentaa. Kiitokset hienosta työstä!

Lumoavaa mikrohistoriaa

Sirpa Kähkösen Kuopio-sarjan jokainen teos on suomalaisen kirjallisuuden helmi. Kähkönen osaa kirjoittaa niin pakahduttavan kauniisti, kuivan toteavasti kuin raikkaan humoristisestikin. Hänen kaikki henkilönsä — ja heitä on sarjan mittaan paljon ja erilaisia — ovat eläviä, todellisia, uskottavia. Sarjan edetessä osa heistä tuntuu melkein ystäviltä, osaa ei sellaisiksi halua. Toisaalta jokainen teoksista on luettavissa itsenäisenä romaanina.

Kuopio-sarjassa on (toistaiseksi?) kuusi osaa:

  • 1920- ja 30-luvuilla tapahtuvassa romaanissa Mustat morsiamet (Otava, 1998; 288 sivua) keskiössä on maalta Kuopioon palvelijaksi muuttava nuori ja viaton Anna, jonka elämän muuttaa tutustuminen Lassi Tuomeen ja liittyminen Tuomen sukuun. Sen pitkä aikajänne poikkeaa sarjan muista osista. Se on nuoren naisen kasvukertomus, joka luo jykevän pohjan sarjalle.
  • Rautayöt (Otava, 2002; 281 sivua) sijoittuu vuoden 1940 kesään, jolloin talvisota on tuoreessa muistissa ja uudesta jo huhutaan. Tuomen suvun naiset pitävät pystyssä perhettä ja taloa, sillä miehet ovat joko kadonneet, kuolleet tai sotakokemustensa jähmettämät. Kaikesta on pula, mutta naiset ovat neuvokkaita ja ahkeria.
  • Jään ja tulen kevät (Otava, 2004; 382 sivua) -romaanissa eletään välirauhan aikaa. Keskeisiä henkilöitä on useita, mutta aikuisista eniten syvennytään Annan kälyyn Hilda Tuomeen. Toisaalta keskiössä ovat lapset ja heidän selviytymisensä erilaisten myllerrysten keskellä.
  • Lakanasiivet (Otava, 2007; 398 sivua) on yhden päivän romaani. Se kertoo helteisestä heinäkuisesta päivästä vuonna 1941, ainoasta, jona Kuopiota pommitettiin jatkosodan aikana. Kertomukseen ilmaantuu uusia henkilöitä ja näkökulmia on lukuisia, mutta romaani on ehjä kokonaisuus. Kaikki muuttuu entistäkin riipaisevammaksi.
  • Neidonkenkä (Otava, 2009; 358 sivua) kuvaa kesäkuuta vuonna 1942, raskaan talven jälkeen. Lapset, naiset ja vanhukset elävät puutteen keskellä parhaan kykynsä mukaan, sota-aikaan jo täysin puutuneina. Omat miehet ovat rintamalla, mutta Kuopiossa kuljeskelee saksalaisia sotilaita, ja äidit ovat tyttäristään huolissaan. Murheellisuuden ja epätietoisuuden voittaa kuitenkin ystävyys, tämän teoksen kantava ajatus.
  • Hietakehto (Otava, 2012; 336 sivua) sijoittuu elokuuhun 1943 ja tapahtuu kaupungin ulkopuolella, Selma Kelon kesäpaikassa, jonne on vetäydytty Anna ja Hilda Tuomen emännöimään omavaraistalouteen. Vaikka Lassi Tuomi ilmaantuukin rintamalta tähän eräänlaiseen idylliin ja useimmille aikuisille tapahtuu suuria, ovat tämänkin romaanin päähenkilöitä lopulta lapset: miten he näkevät ja kokevat sota-ajan, sotauutiset ja sen miten aikuiset sodasta puhuvat. Ja huomataanko, huomioidaanko heidät?

Kähkönen on taitava paitsi ihmisten — sarjan edetessä erityisesti lasten — kuvaajana myös asuntojen, pihojen, katujen, kaupungin, luonnon, sään… Lisäksi hän osaa vaihtaa näkökulmaa tehokkaasti, kuljettaa tarinaa lukuisin erilaisin keinoin. Lahjakkaasti hän piirtää tapahtumien taustoille maailman tapahtumien suuria kaaria, vaikka kaiken ytimessä ovat tavalliset ihmiset pienine iloineen ja suurine suruineen. Ilman minkäänlaista paatosta tai vähäisintäkään saarnaa hän asettuu pienen ihmisen puolelle, aina.

Kähkönen kirjoittaa suoran kerronnan soljuvalla, modernilla yleiskielellä, mutta vuorosanat niin kuin ihmiset puhu(i)vat, murteella. Kuopiolaiset puhuvat kuopiolaisittain enkä osaa erottaa, puhuuko riistavetinen Anna savoa toisin. Karjalaisevakot puhuvat omaa murrettaan, parempi väki yleiskieltä tai virheellistä mukamasmurretta, jotkut. Aluksi murteen käyttö hieman oudoksutti, mutta pian aloin lukiessani ikään kuin kuulla Tuomien ja muiden henkilöiden puheen; taitavaa.

Tarinan jatkuessa Kähkönen tuo aina siihen erilaisia näkökulmia ja elävöittää, kasvattaa henkilöhahmoja entisestään. Sarja on koukuttava ja lumoava, kertakaikkisen hieno.

Tuijata. Kulttuuripohdintoja

Tuumailen kulttuurikokemuksia, eniten kirjallisuutta.

One Entry to Research

Critical assessment of Web of Science, Scopus and Google Scholar. Updated by Lars Iselid, Umeå University Library, to document a Swedish BIBSAM project.

Bibbidi Bobbidi Book

Blogi kirjoista, lukemisesta ja kulttuurista.

Luetut.net

Kirjablogi

The Bibliomagician

Comment & practical guidance from the LIS-Bibliometrics community

musings of a medical librarian

and mutterings about anything else that takes my fancy!

Kirjavinkit

Yli 9000 lukemisen arvoista kirjaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: