Vastarannan lauluja

Muusikko Jukka Takalo kertoo teoksessa Jokainen on vähän homo – tarinoitu laulukirja (Nispero, 2014; 129 sivua) Vastarannan laulut -levynsä syntyhistorioita ja muita tarinoita uransa varrelta. Teoksessa on lisäksi laulujen soinnut ja sanat.

Lajityypissään kirja on mainio. Laulunsanojen ja muistelmapalasten (Kerrostalot, 1972, Klondyken Enstex-housut, 1976…) sekä muutaman valokuvan yhdistelmä toimii. Teos ilmaisee hyvin kirjoittajan näkemyksen siitä, etteivät laulut synny tyhjiössä tai ole olemassa ilman kuulijoita.

”Kysymys on kommunikaatiosta.”

Kantaaottavan ja rehellisen, mutta silti kevyen, kirjan voi lukea yhdellä istumalla tai pieninä palasina. Jälkimmäiseen päätyy helpommin, koska välillä on kuunneltava lauluja levyltä tai verkosta.

”Mitä siitä vaikka joskus turpaan tullut on
ne huteja on tuskin olleet kohtalon
päin virtaa olen usein vastaan harannut
ja kaiken maailman kammareista karannut.”

”Uskonette vakuuttamatta, että minun päähäni saattaa pälkähtää ihan mitä tahansa.”

Juice Leskisen (1950-2006) muistelmien edellinen osa (e.ch. eli ennen kirroosia) jäi ainoaksi. Jälkimmäisen osan oli tarkoitus ilmestyä vuonna 2007. Siinäpä tärkeimmät (Tammi 2003; 3.p. 2007) on taiteilijan itsekeskeinen ja -rakas muistelmateos, jonka hän kertoo kirjoittaneensa ilman päiväkirjoja ja keikkakalentereita, pelkästään ulkomuistista.

Muistiin on jäänyt ilmeisen paremmin ja elävämpänä elämän alkupuoli kuin viimeisimmät vuodet, sillä kirjan alku on oikein mielenkiintoista luettavaa. Lapsuus- ja nuoruusmuistot Juankoskelta ovat raikkaita ja vaikuttavat rakkailta. Loppupuolella Leskinen sortuu itsesäälin ja omahyväisyyden sekaiseen tilitykseen ryyppäämisestään ja naisistaan, jotka huijaavat ja pettävät.

Musiikista ja sen tekemisestä Leskinen kirjoittaa yllättävän vähän. Bändeistään hän kertoo lähinnä niiden kokoonpanojen vaihtumisten kautta. Teos antaa kuvan monipuolisesti lahjakkaasta miehestä, joka rakasti itseään, mutta josta ilmeisesti kovinkaan moni muu ei juuri pitänyt. Sen Leskinen vaikuttaa itsekin tienneen eikä se häntä ilmeisesti suuremmin vaivannut.

Juice Leskinen jätti lähtemättömät jälkensä suomalaiseen populaarikulttuuriin, mutta ihmeen vähän Siinäpä tärkeimmät niiden jälkien synnystä kertoo. Jotain sellaista muistelmilta kuitenkin odotin.

Aika entinen ei koskaan enää palaa

Jos tarttuu kirjaan vaikka sillä perusteella, että sen kirjoittaja on muinaisen koulukaverin puoliso, voi hyvinkin yllättyä iloisesti.

Näin kävi minulle Mikko Reitalan romaanin Tähtihetki (Otava, 2009) kohdalla. Teos on mainion sujuva kertomus keski-ikäistyvän kopiokitarakauppiaan yrityksestä herättää henkiin nuoruuden unelmat ja nostaa 80-luvun tähdenlentobändi Babylonia uudelleen pinnalle.

Pahaksi onneksi bändin jäsenistä ainoastaan Pablo on enää edes suunnilleen sama ihminen kuin kaksikymmentä vuotta sitten – hupiveikko ja huumorimies, parhaiden källien keksijä ja uskottava vedättäjä. Kun bändin henkiinherättämiseen liittyvä kepponen sitten menee niin pieleen kuin vain mennä voi, alkavat Pablon sinisilmät hiljalleen avautua näkemään ruman todellisuuden.

Haaveilun aika olisi ohi, mutta Pablo luopuu unelmistaan perin hitaasti ja vaivalloisesti. Kun viimeinenkin salaisuus lopulta paljastuu niin Pablolle kuin lukijallekin, on se aikamoinen yllätys ja silti uskottava, jopa perusteltu. Matkalla kohti totuutta Pablo ennättää saattaa koko lähipiirinsä hengenvaaraan, koska ei aluksi ymmärrä yhtään, miten isojen asioiden ja vaarallisten ihmisten kanssa on tekemisissä.

Reitala kirjoittaa sujuvasti, suhteellisen lyhyin lausein, joilla onnistuu kuitenkin rakentamaan eläväksi tarinan henkilöt, paikat ja tunnelmat tarvitsematta laajoja kuvauksia tai luonnehdintoja. Juoni kulkee vaivatta ja kevyesti, mutta samalla tiukasti otteessaan pitäen, viihdyttäen, kiehtoen, salaisuuksiaan sopivati pantaten ja pikkuhiljaa paljastellen.

Henkilöhahmoja voi pitää melko stereotyyppisinä; joskin osittain se on monen kohdalla vain pintaa tai rooli, jonka alta paljastuu lopulta kokonaisempi, kompleksisempi ihminen. Pablon naiivius on paikoin epäuskottavaa, samoin hänen vaimonsaa kärsivällisyys. Silti Tähtihetki on vähintäänkin kelpo kesälukemiseksi sopiva yhdistelmä kehityskertomusta, rikosromaania ja veijaritarinaa.