Dekkariviikko 2018: 6 — Teinitytön häpeä

Hämärän tyttö (Otava, 2018; Skymningsflickan, 2015: suomentanut Anja Meripirtti; 460 sivua) on Katarina Wennstamin neljäs romaani, jonka pääosissa ovat poliisi Charlotta Lugn ja asianajaja Shirin Sundin. Tukholmaan sijoittuva sarja pureutuu yhteiskunnan kipupisteisiin jännityskirjallisuuden keinoin.

Charlotta on sairauslomalla ja kuulee joka yö asuintalonsa naapuriasunnosta epätoivoista huutoa. Sattumalta hän pääsee juttelemaan epätoivoaan julkihuutavan teinitytön kanssa ja kiinnostuu tämän tarinasta, jossa paras ystävä Miranda kuoli, mutta Molly jäi henkiin viiltelemään itseään. Kouluun Molly ei mene; häpeä on niin suuri.

Wennstam paljastaa ”tasa-arvon mallimaasta” paitsi nuorten pahoinvointia myös silkkaa sukupuoleen perustuvaa syjintää ja vanhanaikaista asenteellisuutta. Kirjailija ja hänen päähenkilönsä asettuvat voimakkaasti heikompien puolelle rakenteellista väkivaltaa vastaan.

Mistään saarnasta ei silti ole kyse, sillä rankoista aiheistaan huolimatta romaani on ihmeen helppolukuinen ja erittäin mukaansatempaava.

Dekkariviikko lukublogeissa

dekkariviikko2018

Mainokset

Dekkariviikko 2018: 5 — Hirvimetsällä

Leena Lehtolaisen Turmanluoti (Kirjakauppaliitto, 2018; 127 sivua) on Maria Kallio -sarjan pienoisromaani. Se on vuoden 2018 Kirjan ja ruusun päivän kirja. Kyseessä on Kirjakauppaliiton kampanja, jossa saa kirjaostosten kaupanpäällisiksi tarkoitusta varten kirjoitetun kirjan, jota ei ole saatavilla kuin kampanjapäivänä. Tämä on ensimmäinen näin hankkimani kirja, vaikka olen tainnut kaikki edellisetkin lukea. Halusin päästä ajan tasalle Maria Kallion kuulumisista; onhan hän melkein kuin vanha ystävä.

Marian aviomies Antti Sarkela yllättää perheensä — ja lukijan — aloittamalla metsästysharrastuksen. Hän on salaa hankkinut metsästäjäntutkinnon ja aseenkantoluvan, ja kertoo asiasta läheisilleen vasta, kun pääsee tuttunsa kautta mukaan hirvijahtiin.

Antti toivoo metsässä liikkumisen ja hirvestyksen toimivan vastapainona tutkijantyölle, muttei siten, että yksi metsästyskavereista kuolee hirven sijaan. Oliko se vahinko? Kenen aseesta laukaus ammuttiin?

Tutkinnan kohteeksi joutuu myös Antti, eikä Marian ole helppo pysyä erossa jutusta.

Sarjan varsinaisista osista tämä pienoisdekkari poikkeaa siten, että ääneen pääsevät Marian rinnalla myös Antti sekä perheen jo teini-ikäisiksi ehtineet lapset Iida ja Taneli. Teoksessa kuvataankin paljon myös perheen arkea ja keskinäisiä suhteita niin kuin tässä sarjassa muutenkin. Leppoisa, kevyt ja lyhyt kesälukeminen, jonka todennäköisesti löydät kirjastostasi.

Dekkariviikko lukublogeissa

dekkariviikko2018

Ruth Gallowayn tutkimuksia

Elly Griffithsin arkeologi Ruth Gallowaysta kertovaa sarjaa suomennetaan vauhdilla. Viime vuonna ilmestyi kaksi osaa, tänä keväänä kolmas osa Jyrkänteen reunalla (Tammi, 2018; The House at Sea’s End, 2011; suomentanut Anna Lönnroth; ) ja jo syksyllä on tulossa neljäs. Mikäpä siinä. Viihdyttävän pehmodekkarin parissa viihtyy laillani moni.

Eroosion kalvamalta Norfolkin rannikolta paljastuu kasa ihmisluita, joita juuri äityiyslomalta palannut Ruth kutsutaan tutkimaan. Luut voidaan ajoittaa toisen maailmansodan aikaan, jolloin rannikolla pelättiin Saksan joukkojen maihinnousua. Mitä jyrkänteen päällä nyt asuvan mepin talossa tapahtui sotavuosina? Tuolloin sitä hallitsi hänen kodinturvajoukkoja johtanut isänsä. Löytö johdattaa poliisit jututtamaan vanhoja ihmisiä vanhoista asioista, mutta saa myös tappajan aktivoitumaan.

Ruthin ja komisario Harry Nelsonin suhde on enemmän kuin mutkikas, mutta onneksi yhteistyö sentään onnistuu. Murhatutkimuksen vastapainoksi kuvataan Ruthin tasapainoilua äitiyden ja työn vaatimusten välillä (esiintyy työhyvinvointikyselyissä nimellä työ- ja yksityiselämän yhteensovittaminen) sekä palataan Ruthin menneisyyden kokemuksiin Bosnian sodan joukkohautojen esiinkaivamisessa ja uhrien tunnistamisessa. Se on mielestäni hieman irrallista, ellei sillä sitten pohjusteta tulevia osia. Kuten aiemmissakin sarjan kirjoissa, myös muiden henkilöiden yksityiselämä ja ihmissuhteet saavat paljon tilaa tarinassa. Usein ne kuitenkin jollain tavoin kytkeytyvät rikostutkintaan.

Jyrkänteen reunalla on kelpo ajanvietettä, jota lukee ahmimalla. (Nillitykset jälkikirjoituksessa.)

 

P. S. Oliko saksalaisryhmän johtaja majuri (s. 123) vai kapteeni (s. 236)? Miksi Nelsonin täytyy arvailla Irene Hastingsin ikää, vaikka tämä aivan selkeästi kertoo olleensa 20-vuotias mennessään naimisiin vuonna 1937? Jos yli 90-vuotiasta kuvaillaan vanhahkoksi, niin vasta satavuotiasko on vanha? Miksei kirjailija ole tehnyt Ruthin opettajasta Erikistä suomalaista, kun hänestä kerran kerrotaan näin: ”Norjassa kaikki käyvät saunassa. — ajattelee Erikiä, jolla oli sauna järvenrantamökillään. Hän muistaa mustan taivaan, valkoisen lumen, puiden lomassa kirmaavat alastomat vartalot.” Kuulostaa suomalaiselta. Norjassa kaikki eivät käy saunassa. Onko ollut ihan pakko valita suomennokselle nimi, joka on jo yhdellä hienolla suomennosdekkarilla?