Naistenviikko 2021: Olive

Omalaatuinen Olive Kitteridge jatkaa elämäänsä Mainen Crosbyssa teoksessa Olive, taas (Tammi, 2021; Olive, Again, 2019; suomentanut Kristiina Rikman; 355 sivua). Elizabeth Stroutin luoma (entinen) matematiikan opettaja on erikoinen, kerkeäkielinen, ristiriitainen, tyly ja kuitenkin välittävä henkilöhahmo.

Hän nipisti silmänsä kiinni. Voi jospa, hän ajatteli, vaikkei tiennyt mitä tarkoitti. Jospa, hän ajatteli uudestaan. Jospa.

Olive on päähenkilö, mutta Strout kirjoittaa hänen ympärilleen koko Crosbyn ja vähän enemmänkin. Jokainen henkilö on huolella luotu, kiinnostava, tavallisen erityinen tai erityisen tavallinen, kuinka vain.

Ajattele pariskuntaa, joka on jakanut kotinsa huoneet kahtia teippimerkinnöin, ja katselee vieretysten kumpikin omaa televisiotaan, kommunikoiden koiran kautta; tai teinityttöä, joka siivoaa muutaman naapurin luona, tienaa ylimääräistä antamalla vanhan miehen katsella rintojaan, ja palattuaan kotiin soittaa vimmaisesti pianoa; tai vanhaa miestä, joka vuosittain osallistuu sisällissotapäiville, mutta saa erään kerran juuri samana päivänä tietää tyttärensä olevan domina; tai samassa talossa vuorottelevia lähihoitajia, joista toisella on Trump-puskuritarra ja toinen on somalipakolaisten tytär.

”Minä olen hirveän iloinen että sinä tulit käymään”, Cindy sanoi. ”Et usko kuinka moni jättää tulematta.”
”Uskon minä. Uskon kyllä.”
”Mutta miksi he eivät tule? Vanhat ystävätkään eivät tule käymään.”
”Heitä pelottaa.”
”Minkäs teet!”
”Niinpä. Olen samaa mieltä.”
”Mutta sinä et pelkää.”
”En.”
”Vaikka pelkäätkin kuolemaa.”
”Juuri niin”, Olive sanoi.

Pitkämielinen aviomies Henry on kuollut ja yllättäen Olive päättyy uuteen avioliittoon. Ainoa lapsi Christopher elää omaa elämäänsä New Yorkissa, eikä pojan perheen vierailu Oliven luona ole yhtään sen onnistuneempi kuin aiemmin koettu Oliven vierailu pojan luona. Mutta Olive sairastuu, paljastuu pojasta jotakin uutta.

Uutta löytyy myös kulmikkaasta Olivesta, jopa hänelle itselleen, kun hän kohtaa entisen oppilaansa, nykyisen tunnetun runoilijan rantakahvilassa aamiaisella. Muutkin kohtaamiset saavat Oliven – kerrankin, lopultakin – miettimään suhtautumistaan paitsi toisiin ihmisiin myös itseensä; kysymään perustavanlaatuisia kysymyksiä, kirjoittamaan muistelmia.

Mutta hänen elämänsä oli joka tapauksessa melkein ohi. Elämä huljui hänen takanaan kuin pienisilmäinen kalaverkko, täynnä tarpeetonta meriheinää ja rikkinäisiä simpukankuoria ja kiiltäviä pikkukaloja – satoja hänen entisiä oppilaitaan, lukion poikia ja tyttöjä, joiden ohi hän oli kävellyt koulun käytävillä ollessaan itsekin koulutyttö (monet – useimmat – kuolleita), miljardeja tunteiden sirpaleita joita hän oli kokenut katsellessaan auringonnousuja ja auringonlaskuja, erilaisia tarjoilijoiden käsiä jotka olivat laskeneet hänen eteensä kahvikuppeja – kaikki mennyttä tai menossa.

Stroutin kirjoitustyyli lumoaa tarkkanäköisyydellään, yksityiskohdillaan, omalaatuisella lämpimän ironisella otteellaan. Pieneltä, mutta jotenkin mukavalta yksityiskohdalta tuntuu, että Olivella on ollut suomalainen lapsenlikka. Rikmanin suomennosta on aina ilo lukea.

He ajoivat ajamistaan ja Olive kertoi Jackille yhden luokkasalin koulusta jossa hänen äitinsä oli opettanut, miten äiti oli mennyt töihin varhain tehdäkseen talvisin uuniin tulet, kertoi suomalaisesta naisesta joka vahti häntä – siis Olivea – kun tämä oli liian pieni käydäkseen koulua ja George-sedästä, joka oli juoppo ja jonka nuori vaimo oli rakastunut naapuriin…

Tuijata

Naistenviikko 2019 – Kirsi

Tuijata-blogissa on tämänvuotinen naistenviikon lukuhaaste. Tällä kertaa kuittaan viikon yhdellä jutulla ja viikon viimeisen nimipäiväsankarin kirjalla.

Naistenviikon nimipäivät ovat
18.7. Riikka
19.7. Sari, Saara, Sara, Sarita, Salli, Salla
20.7. Marketta, Maarit, Reetta, Reeta, Maaret, Margareeta
21.7. Johanna, Hanna, Jenni, Jenna, Jonna, Hannele, Hanne, Joanna
22.7. Leena, Matleena, Leeni, Lenita
23.7. Olga, Oili
24.7. Kristiina, Tiina, Kirsti, Kirsi, Krista, Kiia, Tinja

naistenviikko-2019

Kirsi Pehkosen maalaisromanttisen Jylhäsalmi-sarjan kolmas osa Juuret Jylhäsalmella (Karisto, 2019; 264 sivua) on kevyen viehättävää kesälukemista, vaikka mukana on myös hieman synkempiä sävyjä yhden traagiseltakin vaikuttavan sivuhenkilön muodossa.

Tällä kertaa ei eletä kesää, vaan kevättalvea ja kevättä. Lomautettu Ella-Maria eli Emppu auttaa ystävänsä Helin lapsiperhettä ja pitopalvelua Jylhäsalmella, josta on lähtöisin. Hän törmää vanhoihin kavereihin ja uusiin tuttavuuksiin.

Synkkaako Empulla enemmän huimapäisen Sampon vai leskimies Paulin kanssa? Liekö sittenkin parempi unohtaa molemmat, kun ei valumuotintekijä Jylhäsalmella taida pystyä itseään elättämään?

Rinnakkaistarinana kuljetetaan aiemmista kirjoista tutun Kala-Sepen sydämenasioita. Muistin miehen lähinnä kylän Lossari-kahvilassa kaljaa kittaamassa, joten viehätyin kovasti, kun hänelle saatiin muutakin elämää.

Romantiikkaa ilman siirappia, itäsuomalaistyyppistä huumoria ja jännityksen hippusia. Sujuvaa suomen kieltä, leppoisa tunnelma ja viihdyttävä juonen kulku. Näistä syntyy miellyttävä lukupaketti niin helteiseen kuin vilpoisaankin kesätunnelmaan.

Dekkarin ystävänä toivoisin silti, että Pehkonen jatkaisi senkin genren parissa, – onhan Karhuvaaran uhri mitä mainioin jännäri.

 

Tuijata. Kulttuuripohdintoja

Tuumailen kulttuurikokemuksia, eniten kirjallisuutta.

One Entry to Research

Critical assessment of Web of Science, Scopus and Google Scholar. Updated by Lars Iselid, Umeå University Library, to document a Swedish BIBSAM project.

Bibbidi Bobbidi Book

Blogi kirjoista, lukemisesta ja kulttuurista.

Luetut.net

Kirjablogi

The Bibliomagician

Comment & practical guidance from the LIS-Bibliometrics community

musings of a medical librarian

and mutterings about anything else that takes my fancy!

Kirjavinkit

Yli 10 000 lukemisen arvoista kirjaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: