Avainsana-arkisto: natsit

Järkyttävän loistava

Mie uskoin pystyväni pyyteethömällä rakhauella puhistahmaan Everstin pahasta ja täyttähmään sen hyälä. Eversti ja mie olima yhtä. … En nähny siinä pahhuutta enkä rummuutta, vaan näin komean upseerismiehen.”

Rosa Liksomin Everstinna (Like, 2017; 194 sivua) on hurjinta, kamalinta ja upeinta kotimaista kirjallisuutta pitkään aikaan. Kukaan muu Suomessa ei pysty tähän: pohjoisen murteella kirjoitettu tiivis monologiromaani naisesta, joka oli natsi, eränkävijä, piesty vaimo, opettaja ja kirjailija, ja samalla sisällöltään paljon sivumääräänsä laajempi aatehistoriallinen kuva lähes koko itsenäisyysajan Suomesta.

Mie olin valmis kuolehmaan, jos hän niin haluaa. … Kaksoisittemurha merkitti mulle silloin suuriman rakhauen osotusta. … Mulla ei ollu ommaa tahtoa, olin sielultani nelivuotias.”

Everstinnan lopussa kiitetään Annikki Kariniemi-Willamo-Heikanmaata, mutta Liksomin teos on kaunokirjallisuutta, ei elämäkerta. Niinpä monologin nimetön mie ei ole Annikki Kariniemi (1913-1984), vaikka romaani perustuukin hänen elämäntarinaansa.

Liksomin Everstinna on kuitenkin julmasti ikimuistoinen romaanihenkilö, jonka kautta Liksom kuvaa paitsi järkyttävää parisuhdetta myös (erityisesti) 1920-40-lukujen Suomea. Samalla Everstinna heijastelee, peilaa, omaa aikaamme, ja sitä, miten lähes sadan vuoden takaiset kansallismieliset ja muukalaisvihaiset aatteet ovat taas nousseet suureen suosioon eri puolilla Eurooppaa.

 

Everstinna ei ole Liksomin ensimmäinen teksti Annikki Kariniemestä . Kolme vuotta sitten sai ensi-iltansa monologinäytelmä Lapin punaiset hanget.

Kariniemi on itse kirjoittanut aviohelvetistäään eversti Oiva Willamon kanssa romaanissaan Erään avioliiton anatomia (1968).

Läckberg osaa yhdistää historian ja nykyisyyden viihdyttävästi

Camilla Läckberg on viihdyttävän dekkarin taitaja, yksi monista menestyvistä ruotsalaisista rikoskirjailijoista. Uusin suomennos Enkelintekijä (Gummerus, 2013; Änglamakerskan 2011, suomentanut Outi Menna; 487 sivua) jatkaa sarjan kahdeksantena osana kirjailija-poliisipariskunta Erican ja Patrickin tutkimusten sarjaa Fällbackassa Ruotsin länsirannikolla.

Valön saarelle Fjällbackassa hälytettiin nimettömällä puhelinsoitolla poliisi pääsiäisenä vuonna 1974. Poikien sisäoppilaitoksen rehtorin perheen pääsiäislounas oli kesken, mutta paikalta löytyi vain yksivuotias tytär Ebba. Mitä tapahtui muille viidelle?

Pääsiäiseksi kouluun jääneitä viittä sisäoppilaitoksen poikaa ei kutsuttu pääsiäisaterialle, joten he palasivat kalastamasta, kun poliisi tutki saarta, eivätkä osanneet valaista tapahtumia mitenkään. Heti kirjan alusta heidän nykyisyyttään kuitenkin valotetaan, joten on ilmiselvää, että heillä on osansa mysteerin ratkaisussa.

Elettyään onnellisen lapsuuden adoptioperheessä, mutta menetettyään sitten kolmivuotiaan poikansa Ebba palaa aikuisena saarelle miehensä Mårtenin kanssa ja alkaa kunnostaa sitä majataloksi. Pian talo kuitenkin yritetään polttaa ja sitten ruokasalin lattialautojen alta löytyy kuivunutta verta.

Edelleen Fällbackan poliisilaitoksella työskentelevä Gösta oli paikalla vuonna 1974 eikä tapaus ole koskaan kokonaan unohtunut häneltä – etenkään kun pikku-Ebba asui hetken hänen kotonaan ennen kuin muutti adoptioperheeseen.

Erica on perillä Ebban suvun naisten traagisesta historiasta viiden sukupolven ajalta. Hän hakeutuu Ebban puheille selvittääkseen vanhan mysteerin, juonittelee miehensä selän takana eikä kerro tälle kaikkea saattaen (taas kerran!) itsensä ja läheisensä vaaraan omapäisyydellään. Erican utelias, urkkiva ja manipuloiva hahmo on kirjan ja sarjan rasittavin ja epäuskottavin, mutta välttämätön.

Samalla kun Enkelintekijä on viihteellinen dekkari, jota on sujuvuutensa ja lennokkuutensa vuoksi vaikea jättää kesken, se on myös monipuolinen, tunteisiin vetoava, todellisista tapahtumista inspiraationsa saanut romaani, jonka teemana on lapsen menettäminen.

Outi Mennan suomennos on laatutyötä, kuten aina.