Canthin ja Hurmeen Agnes

Kuopiolaiset Agnes ja Liisi ovat lapsuudenystäviä, parhaimpia ja läheisiä mitä olla voi. Erottamattomia.

Nuorena Agnes kuitenkin muuttaa Helsinkiin ja pian kirjeenvaihto tyrehtyy. Hän asuu jo Pietarissa, kun saapuu yllättäen maalaiskaupunkiin kesäjuhlien aikaan. Jo lapsena Agnes hurmasi kauneudellaan kaikki eikä sen suhteen ole mikään muuttunut. Vain Liisi huomaa, ettei Agnes taida enää olla sisältä kaunis.

Emme kuulleet moneen vuoteen Agnesista mitään. Olimme lopettaneet koulun, olimme hajaantuneet sinne, tänne. Muutamia harvoja oli enää jäljellä entisessä koulukaupungissa.

Liisi(t), Agnes, Antti, Köpi ja Veikko Kallavedellä. Kuva: Karri Lämpsä.

Viisi vuotta olin ollut naimisissa. Minulla oli kolme pientä lasta, niiden hoidossa kului aikani, etten maailmasta juuri mitään tietänyt. Entisiä koulutoveria en häitteni jälkeen enää ollut tavannut.

Ystävyyttä on hankala lämmitellä, kun toinen on kopea ja kaikkea suomalaiskansallista ylenkatsova maailmannainen ja toinen kolmen pikkulapsen äiti, joka ei ole luopunut koulutyttöaikojen ihanteista. Sitten kuvaan astuu mustasukkaisuus, kun jopa vakavamielinen Antti-puoliso häikäistyy Agnesin loistosta.

Liisi, Liisi 2, Antti. Kuva: Karri Lämpsä.

Hänessä oli elämää, mielen intoa, tunteita ja hän herätti niitä muissa ympärillään. Ei osannut kukaan ylläpitää niin säkenöitsevää keskustelua kuin hän. Jäykät, tahmeat luonteet sulivat hänen läheisyydessäänkin, iloisuus syttyi riipasi mukaansa vakavimmatkin ja vapautti heidät huomaamattaan tavallisista konventionin siteistä. Näin vanhojen harmaapäidenkin lämpenevän ja loistavan mieltymyksestä.

Juha Hurmeen sovittamana Minna Canthin teksti elää saman aikaan omassa ajassaan ja tässä ajassa. Teatterissa Agnes kurkottaa 1890-luvulta 2020-luvulle ja osoittaa Canthin kirjoittamien henkilöiden ja kuvaamien ihmissuhteiden ajattomuuden, ikuisuuden.

Näyttelijät, joista suurin osa on vierailijoita, ovat taitavia ja monipuolisia, sillä esityksessä on paitsi sekä kipakkaa että jutustelevaa dialogia ja pitkiäkin monologeja, myös laulua ja tanssia – sekä ammuntaa: nuorina tyttöinä Liisi ja Agnes ystävineen pääsevät nimittäin maalle ja silloin kaikki näyttelijät saavat osoittaa kykynsä lehmien rooleissa. Liisin pidemmät monologit, sisäisen äänen puhe, on ratkaistu yllättävän toimivasti Liisi 2:n avulla.

Lavastus on yksinkertaisuudessaan toimiva ja lavan keskellä trampoliini toimii monena luontevasti ja myös hauskasti. Puvustus on viitteellisesti kirjoitusaikainen.

Esitys on raikas, koskettava, hauska, viihdyttävä ja syvällinen. Valloittava.

”Hän nauroi, heitti päätään taakse, nojautui kyynärspäillään takana olevan tuolin karmiin ja antoi minulle taaskin ylimielisen, vaativan katseen.” Kuva: Karri Lämpsä

Ohjaus ja sovitus: Juha Hurme. Käsikirjoituksen raaka-aineet: Minna Canth (Agnes, Ystävykset, Hanna). Lavastus: Sari Paljakka. Pukusuunnittelu: Sari Paljakka ja Taina Natunen. Valosuunnittelu: Juha Westman. Äänisuunnittelu: Kati Koslonen. Laulujen sävellys ja sovitus: Mika Paasivaara. Rooleissa: Roosa Söderholm (Agnes), Emma Castrén (Liisi), Oliver Kollberg (Liisi 2, Emäntä, Pikku-Antti), Verneri Lilja (Antti Reijola, Villiam Korner, Anna Sohvi), Annukka Blomberg (Sohvi, Aino, Veikko), Seija Pitkänen (Olga, Lyyli, Köpi, Rouva Hartman).

Näytelmän ensi-ilta oli Kuopion kaupunginteatterin Maria-näyttämöllä 3.9.2021 klo 19.15. Katsoin päivänäytöksen 30.10.2021. Teatterille kiitokset lipusta ja kuvista.

Myrsky vankilassa

Se on teatteria, Felix protestoi nyt omassa päässään. Aitojen illuusioiden taidetta! Tietenkin siinä käsitellään traumaattisia tilanteita! Loihditaan esiin demoneita, jotta ne voidaan manata pois!

Margaret Atwood on yksi niistä kahdeksasta tunnetusta kirjailijasta, jotka versioivat Shakespearen näytelmäklassikoita nykyromaaneiksi. Noidan sikiö – Shakespearen Myrsky omin sanoin (Johnny Kniga, 2019; Hag-Seed, 2016; suomentanut Kristiina Drews; 355 sivua) kuuluu siis kustantajan Shakespeare-sarjaan, joka on alkujaan Hogarth Pressin luomus.

Luin alkuteoksen Hag-Seed – The Tempest Retold (Vintage, 2016; 293 sivua) jo kesällä 2019 ja suomennoksen viime toukokuussa. Shakespearen Myrsky-näytelmää en ole lukenut, mutta ainakin jonkin lukuisista elokuvasovituksista muistan nähneeni.

Tietenkin hänellä oli päämäärä. Avaamaton rasia, kätketty jonnekin kiven alle, kannessa kirjain K niin kuin Kosto. Hän ei vielä nähnyt selvästi mihin suuntaan oli menossa, mutta pakko uskoa että hän oli menossa jonnekin.

Atwoodin myrskysovitus on moninkertainen. Romaani on Myrskyn versio, mutta romaanissa myös harjoitellaan ja esitetään – kahdellakin tavalla – Myrskyn sovitus. Shakespearen näytelmän päähenkilö on syrjäiselle saarelle karkotettu Prospero, Milanon hallitsija. Atwoodin romaanin päähenkilö on teatterifestivaalin johdosta irtisanottu ohjaaja Felix, joka päätyy tekemään Shakespeare-projekteja vankien kuntoutusprojekteina, lopulta myös Myrskyn.

Esitykset olivat ehkä rosoisia, mutta ne tulivat suoraan sydämestä. Felix toivoi, että olisi saanut ammattinäyttelijöistä esiin yhtä paljon tunnetta silloin aikoinaan. Parrasvalot loistivat vain lyhyen aikaa ja oudosta kulmasta, mutta ne loistivat.

Felix on menettänyt tyttärensä Mirandan, mutta elää silti erakkomökissään tyttären haamun tai muiston kanssa. Prosperon Miranda-tytär taas on isänsä kanssa vankina saarella.

Tarinan aikajänne on pitkä eikä Felixin viha laimene. Hänellä on aikaa ja kärsivällisyyttä suunnitella kostonsa huolellisesti. Riemastuttava näytös siitä syntyykin

Felix on huolella rakennettu päähenkilö, mutta ilman joukkojaan/näyttelijöitään/vankikatrastaan hän ei voisi toteuttaa suunnitelmiaan. Ja millaisen henkilögallerian kirjailija onkaan vangeista (ja muutamasta muusta) luonut! He ovat yksilöitä taustoineen, tarinoineen, luonteineen – toki rikoksineen ja tuomioineen myös.

”Sinä olet hullu”, Tony sanoo.
”Se on eri asia”, Felix sanoo. ”No niin, te olette juuri saaneet kokea elämyksen, josta käytetään termiä ’immersiivinen teatteri’.

Atwood osoittaa tässäkin teoksessa tarinoijan taitavuutensa ja näyttää mielikuvituksensa lennon. Noidan sikiö on upea romaani kaiken menettämisestä, hitaasta paluusta ja unohtumattomasta kostosta.

Kääntäjälle romaani tuskin on ollut helpoimmasta päästä lauluineen, runoineen, räppeineen. Hienoa työtä.

Ban-ban, Ca-Caliban,
Don’t need no master, I am not your man!
So stuff it up your hole, gimme back what you stole,
Tellin’ you it’s late, I’m fillin up with rage,
I’m gettin’ all set to go on a ram-page!
Ain’t gonna work for less than minimum wage –
Live in shack and piss in a pail,
You earn yourself money by puttin’ me in jail!

Ban, Ban, Ban, Caliban!
En kaipaa herraa, hommat lopetan!
Ne tunge hanuriis! Minkä ryöstit, anna siis:
Calibanin kello käy, raivo nousee jos ei näy
saatavia sukkelaan – silloin pannaan haisemaan!
En tyydy palkkaan minimaaliseen,
en kurjaan murjuun pissapottineen –
sä käärit tuotot, minä hommat teen!

Lukekaa Atwoodia, lukekaa sarjan muita Shakespeare-sovituksia, lukekaa Shakespearea. Minä olen lukenut tästä sarjasta Anne Tylerin Äkäpussin ja Jeanette Wintersonin Aikakuilun. Ian McEwanin Pähkinänkuori ei kuulu sarjaan, mutta moderni Shakespeare-romaanisovitus sekin on.

Canthin sanat elävät

Oikeastaan kaikki, mitä Canth kirjoitti – lehtitekstit, näytelmät, kirjeet, proosa – perustui ajatukseen siitä, että hänen esittämänsä ajatukset kutsuvat vastaamaan ja keskustelemaan.

Mitä Minna Canth todella sanoi? (WSOY, 2019; 270 sivua) on Suvi Aholan kokoama, teemoittama, taustoittama ja tulkitsema kokoelma Minna Canthin tekstejä. Ahola on poiminut ja teemoittanut tekstejä novelleista, näytelmistä, kirjeistä ja artikkeleista lukuihin Lapsuudesta, Rakkaudesta ja seksistä, Naisista ja miehistä, Köyhyydestä, Kirjoittamisesta, Uskosta ja epäilystä sekä Naiseudesta ja vanhenemisesta.

Jo tämä kertoo, kuinka monipuolisesti Canth kirjoitti ja mitä kaikkia aiheita hän pohti ja käsitteli. Otsikot eivät avaa kaikkea, sillä aiheita ovat muun muassa ja ainakin koulutus, tasa-arvo, kasvatus, lapsityövoima, ystävyys, prostituutio, vapaus, nälkä, työläisten asema, kutsumus, äitiys ja kaupankäynti.

Canth ei pelännyt asettua alttiiksi halveksunnalle ja ylenkatseelle, vaan arvosteli aikansa yhteiskuntajärjestystä terävästi julmastakin kritiikistä ja suoranaisesta vihasta huolimatta. Hän oli taitava yhteiskuntakriitikko, joka osasi perustella, ei yleensä provosoitunut, ja otti vakavaankin asiaan usein myös hieman humoristisen juonteen.

…hiukan arvostelua tästä yhteiskunnasta, jonka järjestämiseen ei meillä naisilla mitään oikeutta ole eikä ole ollut, ja jonka epäkohdista emme siis mitään edesvastausta kanna… Ja että se monessa kohden peräti kelvottomaksi löydetään, siitä ei epäilemistä.
… herra piispa aivan suotta Jumalaa siitä syyttää. Kyllä se järjestelmä vain on miesten laittama, ei se muuten olisi niin kunnottomaksi tullut. Etupäässä pelkään paavien ja piispojen olleen uskollisesti mukana siinä toimessa.
… naiset estettiin yliopistoon pääsemästä siitä syystä … että arveltiin naisten sen kautta turmeltuvan ja tulevan yhtä huonoiksi kuin miehet nyt ovat. Tuossa kenties on vähän perää. Ehkä todella miesten sivistys on yhtä ummehtunutta ja onttoa kuin heidän uskontonsa ja moraalinsakin. Siinä tapauksessa taivas meitä varjelkoon heidän yliopistoistaan.

Minna Canth (1844-1897) oli rohkea nainen, joka pyrki parantamaan kaikkien alistettujen — naisten, tyttöjen, köyhien, työläisten, orpojen, yksinhuoltajien — asemaa ja edistämään tasa-arvoa. Hän eli aikana, jolloin suomen kirjakieli vasta muotoutui ja realistinen romaani oli vasta syntymässä eikä lukutaitokaan vielä ollut tavallista, ja kirjoitti muun muassa siksi novelleja lehtiin ja näytelmiä esitettäviksi.

Eilen minä täytin 44 vuotta. Ajatelkaa neljäkymmentä ja neljä! Mutta aijon minä vielä tallata tämän pallon multaa parikymmentä vuotta. Ja ahkerasti kirjoitella. Kun vaan nuo aivot kestäisivät. Mutta eivätköhän ne kestä, koska ovat tähänkin saakka kestäneet.

Canth kuoli kuitenkin jo alle 10 vuotta myohemmin. Mutta hänen tekstinsä on edelleen elävää, ajankohtaista ja suorasukaista. Yhä hän haastaa meitä ajattelemaan.

Huomenna on Minna Canthin ja tasa-arvon päivä. Minna Canthia juhlitaan tänä vuonna aivan erityisesti, koska hänen syntymästään tulee kuluneeksi 175 vuotta. Minnaa voi juhlia muun muassa

• lukemalla hänen tuotantoaan ja kirjoja hänestä
• katsomalla Minna Canth -kansalaisjuhlan Yle Areenasta
• osallistumalla Kanttilan kunnostusprojektiin
• olemalla mukana täyttämässä Suomea ja somea Minna Canthin kuolemattomilla lauseilla

Tämä teksti osallistuu Yöpöydän kirjat -blogin Minna Canth -lukuhaasteeseen.

Olen lukenut Minna Canthiin liittyen hiljattain myös kuvakirjan Minna!, romaanin Rouva C, joka voitti Bonnierin suuren journalistipalkinnon, sekä esseekokoelman Punaiset kengät.

P. S. Harvoin kommentoin kansia, mutta nyt ihmettelen, miksi Minna on ”kaadettu” tämän teoksen kannessa?