Naistenviikko 2021: Selma

Kokeneen norjalaisdekkaristi Anne Holtin Jäinen painajainen (Gummerus, 2021; Furet/værbitt, 2019; suomentanut Outi Menna; 525 sivua) on Selma Falck -sarjan toinen osa ja mielestäni ensimmäistä onnistuneempi.

Juoni etenee kahdella aikatasolla, keväällä ja syksyllä vuonna 2018.

Syksyn ensimmäisillä pakkasilla asianajaja Selma Falck herää palavassa tunturimökissä alastomana ja pahoinpideltynä, kuolemaan jätettynä. Alkaa selvitymiskamppailu, jossa entisen kilpaurheilijan hyvälle kunnolle ja erinomaisille voimille on todella käyttöä.

Kevään tapahtumissa kuvataan, kuinka ja keiden vuoksi Selma on päätynyt ahdinkoonsa.

Selman muisti palaa hitaasti, mutta mitä enemmän hän muistaa, sitä tärkeämpää on selviytyä. Romaani on yhteiskuntakriittinen olematta saarnaava. Holt luotaa Norjan (ikävän tutulta kuulostavaa) nykytilaa, jossa oikeistopopulismi pääsee yhä enemmän ääneen, jossa sosiaalinen media pursuaa vihaa ja ääriajattelua uhaten demokraattista päätöksentekoa ja kannustaen salaliittoteororioita.

Jäinen painajainen on vauhdikas, jännittävä ja ajatuksia herättävä rikosromaani, jonka jäätävissä tunnelmissa kelpaa viilentyä kesähelteillä.

Maastohiihto on vakava asia

Anne Holtin Kuolematon kunnia (Gummerus, 2020; En grav for to, 2018; suomentanut Outi Menna; 499 sivua) aloittaa kokeneen norjalaisdekkaristin uuden Selma Falck -sarjan.

Viisikymppinen Selma on peliriippuvainen huippuasianajaja, joka on juuri menettänyt lähes kaiken – perhettä, kotia ja asianajolupaa myöten. Hän on kuitenkin lyönyt vedon, jonka voittamalla voi saada osan elämästään takaisin. Puhdistamalla hiihtolupaus Hege Chin Morellin nimen ja maineen doping-epäilyistä ja mahdollistamalla tämän olympiamatkan hän kuittaa velkansa tämän isälle.

Pian toinen hiihtäjä kuolee ja hänenkin epäillään käyttäneen dopingia. Liittyvätkö tapaukset yhteen? Media penkoo koko maajoukkuetta ja sen johtoa.

Selmalla on kaksi apuria. Toinen on Dagens Gang -lehden toimittaja, jonka kanssa Selma vaihtaa tietoja luottamuksellisesti ja toinen entinen rikoskomisario ja nykyinen asunnoton, eräänlainen mentori epävakaudestaan ja vainoharhoistaan huolimatta.

Kuolematon kunnia on ajankohtainen rikosromaani huippu-urheilun raadollisesta maailmasta teemoinaan dopingin lisäksi niin kansallismielisyys, korruptio kuin valtasuhteet; sekä perheissä että organisaatioissa.

Mielestäni teos on hieman liian pitkä ja paikoin jaaritteleva eikä yllä kirjailijan parhaimpien Hanne Wilhelmsen tai Inger Johanne Vik -dekkarien tasolle, mutta mielenkiintoisen päähenkilö Holt on jälleen kehitellyt.

Norjalainen kolmiodraama

Nina Lykken romaani Ei, ei ja vielä kerran ei (Gummerus, 2019; Nei og atter nei, 2016; suomentanut Sanna Manninen; 261 sivua) vaikuttaa pitkään melko tavaomaiselta kolmiodraamalta. On keski-ikäinen pariskunta ja miehen toinen nainen. On keski-iän kriisi ja lapsuudenkodissaan loisivat aikuiset lapset. Taloudellisesti kaikki on liiankin hyvin. Työ ei anna enää mitään.

Mutta peli oli menetetty, pojat olivat isoja, he olivat valmiita ja he olivat tottuneet siihen, että kaikki tehtiin heidän puolestaan rakkauden nimessä.

Näkökulmia on kolme, mutta ainakin minun (keski-ikäisen naisen) luennassani pääosan saa Ingrid, petetty aviovaimo. Hänen tapansa reagoida siihen, miten merkityksettömältä kaikki elämässä tuntui, oli yllättävää ja herätti kunnioitusta. En samastunut hänen tilanteeseensa, mutta ymmärsin hänen ajatuksiaan ja tekojaan.

Mutta hänelle ei ollut koskaan tullut mieleenkään, että Jan häipyisi. Ja juuri siksi niin oli tapahtunut.

Puoliso Jan jäi vieraammaksi — en päässyt sisälle sen enempää hänen ajatuksiinsa, motiiveihinsa kuin tunteisiinsakaan. Lopuksi tunsin lähinnä sääliä häntä kohtaan samalla, kun halusin käskeä häntä ottamaan oman elämänsä ohjat.

…minulla on taipumus olla samaa mieltä kuin viimeisin puhuja. En siis pelkää sanoa mielipidettäni, vaan ongelma on se, että mielipiteeni muuttuu koko ajan.

Hanne, parisuhteesta ja perheestä haaveileva sarjarakastatar ja alkoholin suurkuluttaja, tuntui liioitellun sekopäiseltä. Oli vaikea tietää, miten hänen epätoivoonsa pitäisi suhtautua.

Sinulla on viikko aikaa päättää, mitä haluat, Hanne oli ilmoittanut, sillä hän oli varma ettei Jan eroaisi, ja siksi tämä oli keino päästä miehestä eroon, saada tämä lopettamaan yhteydenpito.

Myöhemmin sama toistui, mutta silloin juttu oli jo vakava.

Jäin luettuani miettimään, pidinkö kirjasta vai en. Luin sen nopeasti ja mielelläni, joten kaiketi kyllä. Silti sen sisältö jätti viileän, hieman tyhjän, olon.

Tuon olon aiheutti satiirinen tyyli, joka vaikutti enimmäkseen yksinomaan ilkeältä, mustan huumorin jäädessä sivuosaan. Eikä vähiten Ingridin ja Janin täydellisen hirveäksi kirjoitetun niin sanotun ystäväpariskunnan vuoksi.