Putoamiset, sattumat ja iskut

Selja Ahavan Taivaalta tippuvat asiat (Gummerus, 2015; 222 sivua) on joko romaani tai neljän novellin sarja.

Luvut (tai novellit) ”Seinään haudattu tyttö”, ”Hamish MacKayn viisi salamaa”, ”Merenneito loiskii” ja ”Sen pituinen se” kertovat perheestä, jonka äiti kuolee, kun hänen päälleen putoaa taivaalla lentävästä lentokoneesta jäälohkare.

Jäljelle jäävät Saara-tyttö ja hänen isänsä, jotka asuvat tytön sahanpurutaloksi nimittämässä ikuisessa remonttikohteessa, ja tytön täti, kartanossa asuva kaksinkertainen lottovoittaja, joka käy kirjeenvaihtoa skotlantilaisen Hamishin kanssa. Hamishiin on iskenyt salama viisi kertaa. Myöhemmin kuvaan tulee mukaan isän uusi nainen.

Näkökulma on pääosin Saaran ja jotekin sadunomainen. Isä ei surultaan pysty toimimaan, joten äiditön perhe muuttaa tädin luo kartanoon. Täti auttaa ensin, mutta nukkuu sittemmin kolme viikkoa voitettuaan toisen kerran loton jättipotin.

Teos on hienosti kirjoitettu, mutta jättää silti viileän olon. Tapahtuu surullisia, kauheita asioita, mutta ne eivät kosketa. Satumaisuus etäännyttää.

(Kielipoliisi minussa vastustaa kirjan nimeä. Opin jo koulussa, että vain nesteet tippuvat, eikä asia ole mitään konkreettista, joka voisi tippua, tai edes pudota.)

Mainokset

Yhteensattumia

Ennen syöksyä (Otava, 2017; Before the Fall, 2016; suomentanut Markku Päkkilä; 490 sivua) on minulle entuudestaan tuntemattoman yhdysvaltalaisen Noah Hawleyn toinen suomennettu ja kaikkiaan viides romaani. Kirjoittaja on kunnostautunut myös tv-sarjojen Bones ja Fargo käsikirjoittajana.

Romaanin lähökohta on omalaatuinen. Ökyrikkaiden pienlentokone syöksyy mereen mukanaan nelinenkisen omistajaperheen lisäksi heidän turvamiehensä, ystäväpariskuntansa, hyvänpäiväntuttu taidemaalari sekä miehistö eli lentäjä, perämies ja lentoemäntä. Maalari Scott onnistuu paitsi selviytymään elossa myös pelastamaan nelivuotiaan JJ-pojan uimalla sankarillisen matkan mantereelle öisessä aallokossa.

Tämän jälkeen tarina keskittyy, nimensä mukaisesti, enimmäkseen mereen syöksymistä edeltävään aikaan. Keitä olivat yhdeksän kuollutta ja kuka on — median pian epäilyttäväksi leimaama — tuntematon taiteilija, joka nyt joutuu pakoilemaan julkisuutta? Samalla tietysti seurataan onnettomuustutkintaa.

Henkilöiden erilaisten ja kiinnostavien elämäntarinoiden kautta tuodaan kirpeällä otteella esille suuria teemoja: Onko sankarilla muita vaihtoehtoja kuin julkisuus? Mitä merkitystä on rahalla? Kuinka lapsuus vaikuttaa loppuelämään? Onko yhden elämä arvokkaampi tai tärkeämpi kuin toisen? Saako toisen onnettomuudesta iloita tai hyötyä? Onko enää olemassa yksityisasioita kuin kaikkea tietoliikennettä voidaan seurata? Onko medialla enää pelisääntöjä? Millä on eniten valtaa — medialla, rahalla vai valtiolla? Mikä tekee ihmisen onnelliseksi?

Pidin kirjasta suuresti lukuunottamatta sen latteaa loppua. Jännitystä, mielenkiintoisia henkilöhahmoja — erityisesti suoraselkäinen ja hieman arvoituksellieksi jäävä taitelija Scott — ja ravistelevaa ajankuvaa.

Harmittaa tietysti sekin, että suomalaisen sivuhenkilön nimi on Chelsea Norquist; KVG:n aikoina ei voi olla liikaa vaadittua löytää romaanihenkilölle suomalainen nimi. Eikö kirjailijalle tullut mieleen, että romaani käännetään aika monelle kielelle?

taitelijaromaani

Kartanonväki ja junaonnettomuus

Sadie Jonesin romaanit eivät ainakaan ole toistensa kopioita. Tuore suomennos Kutsumattomat vieraat (Otava, 2017; The Uninvited Guests, 2012; suomentanut  Marianna Kurtto; 299 sivua) vei minut etukäteen varoittamatta mukavuusalueeni ulkopuolelle.

Sternen perhe — itsekeskeinen äiti, miellyttävä muttei pidetty isäpuoli, lähes aikuiset tytär ja poika sekä vallaton pikkusisko lempinimeltään Smudge — asuu syrjäisessä kartanossa Englannin maaseudulla. Talossa on myös muutama palvelija, muttei tarpeeksi monta, sillä vararikko uhkaa, ja koko kartanon menetys.

Emerald-tyttären syntymäpäivänä pidetään pienet juhlat, mutta pieni vierasjoukko tuo huonoja uutisia. Läheisellä sivuraiteella tapahtuneen junaonnettomuuden uhreja on määrä majoittaa kartanoon. Herrasväki ruokailee salissa suljettuaan kutsumattomat vieraat, kolmannen luokan matkustajat, pariin pieneen huoneeseen selviytymään vain kupillisella teetä.

Sitten yksi kutsumattomista liittyy juhlaväkeen ja alkaa tapahtua kummia. Samaan aikaan pikkusisko päättää kuljettaa ponin yläkertaan. Seuraa joitakin hulvattomia hetkiä, sillä Smudge on ihastuttava hahmo, ja hänen sivujuonensa parasta koko kirjassa.

Vaikka Jones kirjoittaa tässäkin teoksessa erinomaisesti, ei teos viehättänyt minua samaan tapaan kuin kaksi aiempaa suomennosta. Teoksella on toki ansionsa, mutta on siinä myös jotakin väkinäistä. Tai sitten en vain ymmärrä tämän tyyppistä satiiria tai mikä kummitusjuttu tämä nyt sitten onkaan.

Jonesin teosten suomennosten ilmestymisjärjestystä sietää muuten ihmetellä — kiitokset informaatiosta, Reader, why did I marry him. Vuonna 2015 ilmestyi suomeksi neljäs Ehkä rakkaus oli totta (Fallout, 2014), sitten viime vuonna ensimmäinen Kotiinpaluu (The Outcast, 2008) ja sen jälkeen tämä kolmas. Miksi näin, Otava? Toivottavasti Small Wars (2009) saadaan kuitenkin suomen kielellä pian.