Dekkariviikko 2022 – maailmojen välissä

Ruotsalaisen Christina Wahldénin dekkari Älä puhu kuolleista (Minerva, 2022; Nämn inte de döda, 2020: suomentanut Jänis Louhivuori; 385 sivua) sijoittuu Australian Darwiniin ja sen liepeille maan pohjoisosiin ja hieman myös lähisaarille, yhteiskuntaan, jossa rasismi ja syrjintä ovat arkipäivää.

Päähenkilöitä on useita: ruotsalainen opiskelija Greta, vastavalmistunut poliisi Jess, joka kuuluu alkuperäisiin australialaisiin ja kokenut poliisi Bluey, jonka mielimusiikkia on Abba.

On myös monta rikoksen uhria. Yhden heistä Greta löytää rannalta kuolleena. Häntä on mahdoton tunnistaa, mutta hän kuului alkuperäiskansaan, eivätkä he sano kuolleiden nimiä.

Bluey on kiikuttanut aamupäivällä useita Patsyn tuttavia kuulusteltaviksi. Patsy ei kuitenkaan kotoisin Darwinista, ja on vaikea sanoa, ketkä ovat oikeasti hänen sukulaisiaan. Vastassa on varsinainen karttuneiden perheenjäsenten sekamelska, jota Bluey ei saa millään järjestykseen. Kukaan ei tiede, kukaan ei muista, kukaan ei ole nähnyt mitään. Osa ei ollut selvin päin, osa ei ollut paikalla. Osa ehkä oli paikalla, muttei muista. Tai ei tahdo muistaa. Eri syistä. Kukaan ei pidä poliisista. Kaikki surevat vainajaa, häntä, jota ei saa lausua nimeltä. Tilanne tuntuu toivottomalta.

On myös vaikea tietää, mihin nainen kuoli – krokotiilin vai ihmisen uhrina. Muita rikosten uhreja ovat muun muassa mukamas-koulukoteihin vangitut nuoret, joiden kaltoinkohtelusta ja hyväksikäytöstä on vaikea lukea. Tässä vasta ennakoidaan:

Bluey nyökkää. Mikään ei ole vielä viitannut siihen, että Poppy olisi riistänyt itseltään henkeä. Mutta vartijassa on jotakin, mikä herättää Blueyssa halun painostaa häntä. Pelotella vähän, ravistella. Tämä paikka tekee vihaiseksi. Ei auta mitään, että talon nimi muutetaan kodikkuuden aikaan saamiseksi. Jos lapsi riistää itseltään hengen, henkilökunta on epäonnistunut tehtävässään.

Greta ei liity tutkimuksiin vain löytämällä ruumiin, vaan sattuu olemaan Jessin – ja tietokonenörtti Lizin – kämppäkaveri. Tarvitaankin poliisien ja siviilien (ei ehkä ihan uskottavinta) yhteistyötä, että rikokset saadaan ratkaistua ja syylliset selville. Dekkarin juoni on mukaansatempaava, mutta myös taustoittavat jälkisanat kannattaa lukea.

Ei vain eri kulttuurien (alkuperäiset australialaiset, Australian nykyinen valtaväestö, pohjoismaalaiset) vaan täysin eri maailmojen kohtaamisia ja niiden välisiä, ehkä ratkaisemattomia, ristiriitoja kuvaava rikosromaani on Darwin-sarjan aloitusosa. Seuraava osa Syklonivaroitus ilmestyy syksyllä 2022 ja on ehdottomasti lukulistallani.

Tajusin kirjaa lukiessani, etten muista yhtäkään australialaiskirjailijan teosta, jossa alkuperäisväestön jäseniä olisi missään merkittävässä roolissa. Kyse voi olla lukeneisuuteni rajoituksista tai siitä, ettei ainakaan aboriginaalien kirjoittamia teoksia ole laajemmin suomennettu, tai siitä, että valkoiset australialaiskirjailijat kirjoittavat mieluummin omasta maailmastaan, ja ehkäpä ulkopuolisen, kuten vaikkapa ruotsalaisen dekkaristin, on helpompi tuoda alkuperäisväestöä kirjansa henkilögalleriaan. Kirjailijan omin jälkisanoin:

On melkoista tasapainottelua kuvailla Australian alkuperäisväestöä kaunokirjallisuudessa, jos ei kuulu siihen itse. Joidenkin mielestä se ei ole mahdollista eikä toivottavaa.

Hanne Wilhelmsenin paluu

Norjalaisdekkaristi Anne Holtin Hanne Wilhelmsen -poliisisarja alkoi vuonna 1993 (suomeksi 1998) ja näytti päättyneen vuonna 2007 (2008), mutta nyt Hanne on palannut nopeatempoisessa trillerissä Tuntematon uhka (Gummerus, 2016; Offline, 2015; suomentanut Outi Menna; 408 sivua). Alaruumiistaan halvaantunut ja katkera sekä lähes erakoitunut Hanne on juuri lupautunut avustamaan Oslon poliisia aikoinaan ratkaisemattomiksi jääneiden rikosten parissa. Hannen apulaiseksi ja kenttätyöntekijäksi Holt tuo Henrik Holmen, nuoren ja älykkään, mutta pakkoliikkeisen ja sosiaalisesti epävarman poliisin, joka on tuttu Inger Johanne Vik -sarjan viimeiseksi jääneestä, Utøyan iskujen aikaan sijoittuneesta, romaanista.

Myös Hannen entinen paras ystävä Billy T. on kuvioissa: ei enää poliisina, vaan tällä kertaa parikymppisen poikansa käytöksestä ja toimista huolestuneena isänä eli roolissa, jota sarjan alkupuolella olisi ollut mahdoton kuvitella sarjamoniavioiselle rämäpäälle. Aiemmista teoksista samoin tutusta Silje Sørensenista on juuri tullut Oslon poliisimestari. Hän on heti valtavan haasteen edessä, kun Oslon islamilaisessa yhteistyökeskuksessa räjähtää pommi ja 23 ihmistä kuolee. Pian räjähdystä seuraa toinen, suositussa kahvilassa.

Ensimmäisenä kylmänä keissinä Hanne ja Henrik perehtyvät seitsemäntoistavuotiaan Karinan katoamiseen koulumatkalla. Vaikka he virallisesti tutkivat vanhaa tapausta, ei etenkään Hanne voi olla seuraamatta myös terrori-iskun tutkimuksia, onhan hän tehnyt uransa turvallisuuspoliisissa. Henrik sen sijaan on samaan aikaan sekä aivan tohkeissaan siitä, että saa tehdä työtä yhdessä legendaarisen Wilhelmsenin kanssa, että pahoillaan siitä, ettei häntä ilmeisesti ainoana koko poliisivoimissa tarvita terroristijahdissa.

Tekijäksi pommi-iskuihin ilmoittautuu entuudestaan tuntematon organisaatio nimeltä Profeetan Tosi Umma. Poliisi on täysin ymmällään: Onko kyse eri muslimijärjestöjen tai islamin eri suuntausten välisestä sodasta vai mistä? Maahanmuuttovastaiset ja rasistiset äänet voimistuvat, vihapuhetta riittää ja jopa kansallispäivän vietto uhkaa peruuntua.

Aiheina niin terrori-iskut kuin maahanmuuttovastaisuus ja islamofobiakin ovat ajankohtaisia, mutta kylmälläkin tapauksella on yhteys päivänpolttaviin. Holt käsittelee näitä teemoja taiten ja kirjoittaa ehkä paremmin kuin koskaan, mistä pisteet myös suomentajalle. Poliisi on jokseenkin pihalla eivätkä tutkimukset etene. Lukija tietää heitä enemmän siitä, mitä toisella puolella tapahtuu, mutta se, millaisista osista palapeli lopulta koostuu ja mitä se todella esittää, on alkuasetelmia paljon monimutkaisempaa ja vaarallisempaa.