Iljetyksen valevaltakunta

… tuskin monikaan muodollinen vallanpitäjä on vaikuttanut Ruotsin kulttuurielämään enemmän kuin Arnault’n valeimperiumi.

Kun Matilda Gustavssonin teos Yhdeksästoista jäsen : Ruotsin akatemian romahdus (Otava, 2019; Klubben – en undersökning, 2019; suomentanut Elina Lustig; 266 sivua) voitti Blogistanian Tieto -äänestyksen, huomasin, etten ollut mitenkään noteerannut tätä teosta. Se ei ollut kiinnittänyt huomiotani, mutta onneksi palkinto muutti tilanteen eikä koukuttava ja tärkeä kirja jäänyt lukematta.

… vähitellen myös Ruotsin akatemia omaksui saman ristiriitaisen identiteetin: että on yhtä aikaa undergroundia ja eliittiä. Että on arvostettu toisinajattelija. Viljelee ulkopuolisuutta sisäpiiristä käsin.

Tutkiessaan Ruotsin akatemian jäsenen, runoilija Katarina Frostensonin ja hänen puolisonsa Jean-Claude Arnault’n omistaman kulttuurikeskus Forumin ja Ruotsin akatemian välisiä yhteyksiä ja taloudellisia epäselvyyksiä Gustavsson on ollut perusteellinen. Hän vakuuttaa ja vaikuttaa faktoillaan eikä kirja ole lainkaan sensaatiohakuinen, vaan asiallisen toteava.

Minun silmissäni hän oli pieni ja naurettava mies, joka teki itsestään tärkeää vaimonsa siivellä ja väitti olevansa vallan kahvassa, koska tunsi kulttuurieliittiä.

Mona

Arnault’n pitkään kestänyt iljettävä käytös tuli julkiseksi, kun Dagens Nyheterissa julkaistiin Gustavssonin laaja artikkeli kahdeksantoista naisen kokemasta ahdistelusta ja väkivallasta. Gustavsson kuvaa artikkelin syntyprosessia ja vastaanottoa sekä sen jälkeen tekemiään tutkimuksia, joiden laajuutta hän tuskin osasi alunperin aavistaa.

Mitä tapahtuu, jos ryhmän jäsenten välille syntyy konflikteja, kun ryhmää ei voi purkaa? Millä kaikilla tavoilla voi toimia ihminen joka ei voi koskaan pudota korkeuksista?

Vaikka jo pelkkä #metoon myötä vihdoin vakavasti otettu ahdistelu oli pitkäkestoista, laajaa ja kulttuurieliitin hiljaisesti hyväksymää, oli pelissä paljon muutakin: perinteisistä perinteisimmän instituution uskottavuus sekä monilonkeroinen taloudellinen kähmintä ja suoranaiset talousrikokset.

… minusta toiminta oli kunniatonta ja tunsin tulleeni huijatuksi.

Love

Akatemia romahti siinä määrin, että kirjallisuuden Nobel-palkinto jäi kerran jakamatta. Voiko perinteinen instuutio enää saavuttaa entistä asemaansa? Mitä kaikkea iljetys ennättikään rikkoa lopullisesti?

Sininen valo läppärin yläreunassa

Pauliina Suden Takaikkuna (Tammi, 2015; 555 sivua) sai Suomen Dekkariseuran Vuoden johtolanka -palkinnon, joten odotukseni sen suhteen olivat (liian) korkealla. Valitettavasti hieman petyin, vaikka kyseessä kelpo jännäri onkin.

Päähenkilöitä on useita ja heidän välilleen kudotaan monimukainen verkko.

Sosiologi Leia Laine joutuu verkkourkinnan — sekä tietokoneen että puhelimen kautta — ja niin digitaalisten — varastetuksi ilmoitettu luottokortti, tyhjennetty bussikortti, muokatut terveystiedot — kuin lopulta fyysistenkin hyökkäysten kohteeksi. Alussa hän on täysin tietämätön siitä, että ylipäänsä on uhri; niin kuin kuka tahansa puhelimen ja tietokoneen peruskäyttäjä kai olisi. Vaikka ehkä siihen nettikameran valoon olisi kannattanut kiinnittää heti huomiota… Lopussa Leia saa pelätä niin oman kuin teini-ikäisen tyttärensäkin hengen edestä.

Urkinta ja jahti liittyvät toisen keskeisen henkilön eli Viivi-tyttären nettihölmöilyyn, mutta sitä ei tiedä äiti eikä tytär. Huomio kiinnittyy nimittäin ensin siihen, että Leia on juuri esiintynyt televisiossa ProMen-nimisen seksipalveluita ostavia miehiä auttamaan pyrkivän hankkeen toiminnanjohtajana ja saa päälleen valtavan määrän netin enemmän ja vähemmän sekopäisten kommentoijien lokaa, jota kaikenmaailman trollit innoissaan lietsovat.

Kolmas näkökulmahenkilö on Land-o-niminen verkkovelho, joka rankan avioeron jälkeen kaipaa poikaansa ja elää monitoreiden keskellä sotkuisessa pikkukolmiossa käyttäen kaiken aikansa ilmeisen tuottoisaan hakkerointiin. Hänen kauttaan näytetään, ettei kukaan, joka käyttää nyky-yhteiskunnassa mitään tietoverkkoja, ole suojassa verkon roistoilta. Suojautuakseen muilta kaltaisiltaan nörtti itse maksaa aina käteisellä eikä huoli minkäänlaisia jäsenkortteja, mutta riittääkö se, jos on kuitenkin esimerkiksi rekisteröinyt auton, vieläpä kalliin ja huomiotaherättävän?

Neljäs päähenkilö on vastenmielisen puolueen vastenmielinen tuore oikeusministeri Tarmo Häkkilä Savosta. Kotona ovat nuori vaimo ja lapsikatras, pääkaupungissa vastapainoksi komenteleva avustaja Valtti Nyman, ravintoloiden houkutukset ja poikamiesboksin yksinäisyyttä lievittävä nettiseksi.

Takaikkuna on kiinnostava ja hyvin kirjoitettu ajankohtainen, yhteiskunnallinen trilleri. Mutta jännitystä tarinaan ei oikein synny, koska näkökulmat vaihtelevat liikaa ja lukijalle paljastetaan niin paljon enemmän kuin henkilöille. Ministerin perheasiat eivät lopulta liity oikein mihinkään; romanikerjäläisepisodista puhumattakaan. Muutakin pientä sälää on sen verran liikaa, että romaani on paisunut liian laajaksi. Olisin arvostanut tiivistämistä.

P. S. Susi on käyttänyt runsaasti lähdekirjallisuutta Internet-ajan rikoksiin liittyen ja niin autojen kuin kipsaamisenkin asiantuntijoita. Harmi, ettei myös murreasiantuntijaa. Miemittelyalueelta Kuopioon muuttaneena minua häiritsee, että kuopiolaisministeri puhuu ja kuulee mietä ja sietä vaalipiirissään piipahtaessaan.

 

One Entry to Research

Critical assessment of Web of Science, Scopus and Google Scholar. Updated by Lars Iselid, Umeå University Library, to document a Swedish BIBSAM project.

Bibbidi Bobbidi Book

Blogi kirjoista, lukemisesta ja kulttuurista.

EAHIL 2020

Be Open Act Together

Luetut.net

Kirjablogi

The Bibliomagician

Comment & practical guidance from the LIS-Bibliometrics community

musings of a medical librarian

and mutterings about anything else that takes my fancy!

Kirjavinkit

Yli 9000 lukemisen arvoista kirjaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: