Nainen parvekkeella (Bazar, 2016; 299 sivua) on Eppu Nuotion ja Pirkko Soinisen tiheätempoinen jännitystarina, jonka keskipisteessä on Albert Edelfeltin maalaus nimeltä ”Nainen parvekkeella”. Tapahtumat sijoittuvat vuoteen 1884 Pariisissa sekä nykyaikaan Suomessa ja Pariisissa.
Vuoden 1884 tapahtumat nähdään portinvartijarouva Hortensen silmin. Hän pääsee talossaan seuraamaan läheltä tietyn temperamenttisen suomalaisen taidemaalarin ja tämän perheen — ranskalaisen mallin ja (mahdollisen) vaimon sekä kahden lapsen — elämää.
Nykyajassa dokumenttiohjaaja Salome Virta matkustaa Berliinistä Pariisiin selvittääkseen Nainen parvekkeella -teoksen luonnoksiin ja syntyyn liittyviä salaisuuksia, ja ottaa samaan aikaan kirjeitse yhteyttä suomalaiseen taidekeräilijään A. S. Joenniemeen, jonka uskoo omistavan maalauksen.
Nykyaikaan sijoittuvat tapahtumat kerrotaan Virran ja Joenniemen välisen (sähköposti)kirjeenvaihdon keinoin, sekä minäkerrontana Joenniemen pojan — äkkirikastuneen, Euroopassa huitelevan Tuomaan — näkökulmasta. Hän epäilee Salomea huijariksi ja isänsä alkaneen dementoitua. Isän pyynnöstä hän antaa kuitenkin Salomen asua Pariisin kämpässään, koska pääsee vakoilemaan naista salaa.
Sekä taiteellinen aihepiiri että kirjeromaanin muoto ovat dekkarigenressä melko harvinaisia ilmestyksiä. Sujuvasti etenevässä romaanissa jännitys tiivistyy vähitellen. Eri henkilöiden, eri näkökulmien ja eri aikakausien tekstien tyylit eroavat selkeästi toisistaan. Vähitellen niistä muodostuu aivan toisenlainen tarina kuin aluksi vaikuttaa.