Rakkautta Brexit-äänestyksen varjossa

Nick Hornby tunnetaan erityisesti romaaneista Uskollinen äänentoisto (suom. 1996, uusi painos 2022) ja Poika (suom. 1999, uusi painos 2022), jotka ovat kääntyneet myös onnistuneiksi elokuvasovituksiksi. Niiden lisäksi on suomennettu muutama muukin romaani. Uusin teos Olet tässä (WSOY, 2022; Just Like You, 2020; suomentanut Irmeli Ruuska; 329 sivua) on Brexit-kansanäänestyksen aikoihin sijoittuva epätavallinen rakkaustarina.

Nyt Lucy ymmärsi. Kansanäänestyksen vuoksi ihmisryhmät, jotka eivät pitäneet toisistaan, pääsivät riitelemään keskenään. Yhtä hyvin hallitus olisi voinut pyytää vastaamaan kyllä tai ei vaikkapa julkisella paikalla alasti kekkalointia, kasvissyöntiä, uskontoa, nykytaidetta tai jotain muuta sellaista aihetta koskevaan kysymykseen, joka jakoi ihmiset kahteen toisiaan kyräilevään leiriin. Jonkin sitä täytyi lietsoa, eivät ihmiset muuten tuohtuisi niin kovasti.

Lucy on 42-vuotias eronnut opettaja, jolla on kaksi lasta. Keskiluokkainen Lucy ostaa sunnuntaipaistinsa ja grillikylkensä mieluummin lähilihakaupasta kuin marketin altaista. Lihakaupassa tekee yhtä monista töistään parikymppinen työväenluokkainen Joseph, joka haaveilee DJ:n urasta, joka asuu yhä äitinsä kanssa. Kaikkien muiden erottavien asioiden lisäksi heidän ihonsa ovat erivärisiä.

Yksi Josephin töistä ovat lapsenvahtikeikat ja sitä kautta hän ja Lucy tutustuvat paremmin kuin pikaisissa myymäläkohtaamisissa. Silti heidän välillään syttyy kipinä, heille syntyy suhde, he tuntuvat kuuluvan toisilleen. Hornby painottaa parin ikäeroa kenties hieman liikaa suhteessa muihin eroihin, mutta toisaalta vaikkapa Josephin tuskailu Brexit-äänensä kanssa kertoo paljon siitä kaikesta muusta: Kuka olen? Mihin joukkoon kuulun? Miten minunkaltaiseni kuuluu äänestää?

Joseph oli hutera pöytä, lasinen kattoikkuna, ohut jää. Mutta ihmiset nauttivat ohuesta jäästä!

Hornby kirjoittaa – ja Ruuska suomentaa – sujuvaa, soljuvaa tekstiä: napakkaa dialogia, tarkkavaistoista tunne-elämää, riittävästi yhteiskunnallista taustaa ja nautittavaa juonenpunontaa.

Lucy olisi kahdeksankymppinen, kun Joseph olisi kuusikymppinen, ja silloin kaikki piinallinen nolous, epäily ja kiihko olisi oletettavasti ohi. Hän yrittäisi nauttia siitä niin kauan kuin sitä kestäisi.

Liikuttavaa, hauskaa, leppoisan vakavaa.

Dekkariviikko 2022 – Rebecka Martinssonin hyvästit

Åsa Larssonin pohjoiseen Ruotsiin sijoittuva romaanisarja, jonka päähenkilö on juristi Rebecka Martinsson, kuuluu naapurimaamme laajan ja laadukkaan rikosromaanitarjonnan ehdottomiin huippuihin. Laaja päätösosa Isien pahat teot (Otava, 2022; Fädernas missgräningar, suomentanut Kirsi Kokkonen; 567 sivua) lopettaa romaanisarjan vaikuttavasti.

Tornionjoen saarelta, ränsistyneestä talosta, löytyy kaksi ruumista. Sisar on viimeisillä kevätjäillä hiihtäen tullut hakemaan varmistuksen hulttioveljen kuolemalle eikä tämän ruumis ole yllätys. Pakastimesta löytyvät toinen vainaja sen sijaan on.

Oikeuslääkärin liki viimeinen teko on todeta kaksi henkirikosta, joista toisen uhri katosi vuonna 1962. Hän pyytää asianajaja Rebecka Martinssonia tutkimaan tapausta. Hän haluaa, että vainajan poika saa tietää, mitä isälle tapahtui, vaikka noin vanha murha onkin Ruotsissa vanhentunut. Rebecka Martinsson aavistaa jo suostuessaan joutuvansa kohtaamaan myös omaan menneisyytensä.

Larsson on taitava juonenpunoja, mutta osaa myös henkilö- ja ihmissuhdekuvauksen sekä hallitsee miljöönluomisen, etenkin ja erityisesti pohjoisen luonnon kuvaamisen.

Jos sarja on ennestään tuntematon, kannattaa aloittaa Aurinkomyrskystä (2005; Solstorm, 2003).

Muuten kelvollisessa suomennoksessa ärsytti toistuvasti käytetty sana ulkolainen (oikein: ulkomainen tai ulkomaalainen).

Poikarukka

Shuggie meni hänen luokseen ja kietoi kätensä hänen vyötäisilleen. ”Äiti, mä tekisin sun puolestasi ihan mitä tahansa.”

Shuggie Bain (WSOY, 2022; Shuggie Bain, 2020; suomentanut Laura Jänisniemi; 496 sivua) on Douglas Stuartin omaelämäkerrallispohjainen Booker-palkittu esikoisromaani.

Nimihenkilö Shuggie elää lapsuuttaan ja nuoruuttaan 1980-luvun ja 1990-luvun alun Glasgowssa. Vuode 1992 South Sideeb sijoittuvat tapahtumat kehystävät vuosien 1981, 1982 ja 1989 ja paikkojen – Sighthill, Pithead, East End – mukaan nimettyjä laajoja lukuja.

Vuonna 1981 Shuggie on pikkupoika, joka asuu vanhempiensa sekä sisar- ja velipuolensa kanssa äitinsä vanhempien Lizzien ja Wullien luona. Agnes-äiti on lähtenyt kiltin ensimmäisen miehensä luota kovapintaisen ja uskottoman Hugh/Shug-taksikuskin matkaan, mutta omaa kotia heillä ei ole.

Agnes katseli poikia ikkunasta, ja oli ilmiselvää, että kumpikin olisi halunnut olla jossain muualla. Hän löysi tiskialtaan alta muutaman sinne jemmaamansa vahvan oluen. Hän pyöritteli kylmää pronssinväristä tölkkiä käsissään ja mietti, herättäisikö sisällään asuvat demonit. Jos hän joisi itsensä humalaan, ennen iltaa hän tappelisi kadulla. Hän istui puhtaan sohvan laidalle tölkki rohkeutta kädessään ja sihautti sen auki.

Sitten iso-Shug löytää heille oman kodin kaukaa kaupungin reunamailta, lopetetun hiilikaivoksen vierestä, sen työttömiksi jääneiden asukkaiden naapurustosta. Agnes on innoissaan, kunnes julma totuus paljastuu. Hän onkin yksinhuoltaja.

Agnesista ei ollut mitään apua matikanläksyissä, ja joinakin päivinä Shuggie olisi mieluummin nähnyt nälkää kuin syönyt hänen laittamaansa ruokaa, mutta nyt Shuggie katsoi äitiään ja tajusi, että tässä hän oli loistava. Hän kiipesi joka päivä haudastaan meikit naamassa ja hiukset laitettuina ja piti päänsä pystyssä. Nolattuaan itsensä juovuksissa hän nousi seuraavana päivänä ylös, puki parhaan takin ylleen ja kohtasi maailman silmästä silmään. Kun hänen mahansa oli tyhjä ja lapsilla oli nälkä, hän laittoi hiuksensa kauniisti ja antoi maailman kuvitella ihan muuta.

Shuggie on nimihenkilö, mutta pääroolin pojan elämässä ja romaanissa varastaa alkoholistiäiti Agnes. Haavoittuvainen ja hyväksikäytetty Agnes on kaunis ja tyylikäs, miesten mieleen.

”Mä pelkään että se tekee itselleen pahaa.”
”Ai että se tappaa ittensä?”
”Niin kai. Joskus mä piilotan ennen kouluunlähtöä kaikki pillerit kylppäristä. Tiedän että mun veli ottaa joka päivä partaterät mukaan töihin.”

Kun hän ei juo, hän pitää hyvää huolta kodistaan, lapsistaan ja itsestään. Mutta hän juo usein ja paljon, ensin oluttaa, sitten vodkaa. Ja silloin hän ei jaksa huolehtia muusta kuin alkoholin saatavuusta ja ulkonäöstään, joka kääntää aina päät. Työttömien työläisten rähjäisissä kortteleissa naiset eivät aina jaksa edes kammata hiuksiaan, mutta Agnes värjää, lakkaa, meikkaa, pukeutuu.

Niin pahoja kuin sedät olivatkin, heitä kiinnosti vain äiti. Shuggien kannalta pahempia olivat usein tädit, jotka kävivät kyläilemässä. Tuntui kuin Agnesin pahimmat puolet olisivat lähteneet ulos ja löytäneet kaverin. Shuggie joutui vahtimaan molempia naisia, kun he vaipuivat mekastaen humalaiseen unohdukseen…

Ikään kuin äidin alkoholismi, perheen köyhyys ja kaikkien turvaverkkojen ilmeinen puute eivät olisi tarpeeksi, Shuggie saa myös kuulla olevansa tyttömäinen, homosteleva, neitimäinen. Ei hän poikien rajuissa puuhissa viihdykään, vaan leikkii mieluiten värikkäillä pikku poneilla tai äitinsä posliinisilla koriste-esineillä. Leek-veli opettaa häntä kävelemään miehekkäämmin; ei siksi, että häpeäisi Shuggieta, vaan siksi, ettei tätä kiusattaisi, että pikkuveli mahtuisi naapuruston ja koulun ahtaisiin poikalokeroihin.

Shuggie toivoo ja uskoo, että Agnes joskus parantuu, ja että on hänen tehtävänsä auttaa ja huolehtia. Ei ole kyse anteeksi antamisesta. Ei Shuggie ajattele, että olisi jotakin anteeksi annettavaa. Hän rakastaa äitiään koko sydämestään.

Tällaista on riippuvuus ja syjäytyminen; tällaista on rohkeus ja rakkaus. Shuggie Bain menee tunteisiin, koskettaa, riipaisee, ahdistaakin.

”Meidän äidillä oli kerran hyvä vuosi. Se oli ihanaa.”

Vuonna 1976 syntynyt Douglas Stuart syntyi ja kasvoi Glasgowssa. Vuosituhannen vaihteessa hän muutti New Yorkiin. Hän on mukana vuoden 2022 HelsinkiLit-kirjallisuustapahtumassa. Toivottavasti myös Stuartin muut teokset julkaistaan suomeksi.