Dekkariviikko 2018: 2 — Muistinmenetys

Shari Lapenan Vieras talossa (Otava, 2018; S Stranger in the House, 2017; suomentanut Antti Saarilahti; 298 sivua) ei valitettavasti vakuuttanut minua kirjailijan taidoista sen enempää kuin edeltäjänsä Hyvä naapurikaan. Jännitys on kaavamaista, henkilöhahmot yksiulotteisia ja loppukiepautus väkinäinen.

Pari vuotta auvoisen oloisessa avioliitossa elänyt Karen Krupp ajaa kolarin kaupungin pahamaineisessa osassa ja herää sairaalassa muistinsa menettäneenä. Kun poliisi alkaa tutkia samaan aikaan samalla alueella tapahtunutta murhaa, joutuu Karenin onnettomuus uuteen valoon. Näkikö hän jotakin? Voisiko hän todistaa, jos muistaisi jotain, vai liittyykö hän tapahtumiin?

Karenin kiltti puoliso Tom on ensin huolissaan, sitten ihmeissään ja lopulta kauhuissaan. Utelias naapuri Brigid seuraa tapahtumia enemmän kuin innoissaan. Lapena kirjoittaa nopealukuista peruskerrontaa, joten tarina etenee vauhdikkaasti, eikä kirjaa sen heppoisuudesta huolimatta halua jättää kesken. Parasta tässä romaanissa on sen monimerkityksiseksi osoittautuva nimi.

Nillitys: Onko kotirouvan — Kielitoimiston sanakirjan mukaan ansiotyössä käymätön rouva; Oxford English Dictionaryn mukaan (jos alkukielinen sana on housewife) A (typically married) woman whose main occupation is managing the general running of a household, such as caring for her family, performing domestic tasks, etc. — määritelmä jotenkin muuttunut sanakirjojen määrittelyistä vai onko kyseessä kirjailijan tai kääntäjän virhe?

-Kotirouva?

-Jep. Vähän yli kolmekymppinen, työskentelee kirjanpitäjänä. Naimisissa tilintarkastajan kanssa. —”

dekkariviikko2018

Dekkariviikko lukublogeissa

Mainokset

Dekkariviikko 2018: 1 — Kadonnut vai kuollut?

J. S. Monroen Löydä minut (Tammi, 2018; Find Me, 2017; suomentanut Arto Schroderus; 431 sivua) on saa käyttövoimansa paitsi salaliittoteorioista ja vainoharhaisuudesta myös rakkaudesta ja sinnikkyydestä. Psykologisen trillerin päähenkilö on Jar, nuori lontoolainen toimittaja, jonka tyttöystävä Rosa on tehnyt itsemurhan viisi vuotta sitten. Tai niin uskotaan — siitä huolimatta, ettei sillalta hypänneen nuoren naisen ruumista koskaan löydetty.

Jar uskoo Rosan olevan elossa, mutta hänen tunteensa ja havaintonsa tuomitaan kaipaukseksi ja vainoharhaisuudeksi. Muiden mielestä Rosan itsemurha vaikutti ymmärrettävältä, koska hänelle hyvin läheinen isä oli kuollut juuri ennen kuin tytär aloitti opintonsa Cambridgen yliopistossa.

Jar muistaa kuitenkin kahden opiskelijan rakkauden ja onnen, ei epätoivoa. Onko hän siis seonnut? Niin hän uskoo jo itsekin, kunnes saa viestin ”Löydä minut”. Oliko Rosan itsemurha lavastus ja jos niin miksi? Missä Rosa on ja voiko hänet vielä löytää? Sen jälkeen Jaria ja lukijaa kieputetaan huimissa koukeroissa ja juoneenkäänteissä niin, että hitaampia — ja pian myös herkimpiä — hirvittää.

Tunnelma on tiivis koko 430 sivun ajan, henkilöhahmot mielenkiintoisia ja juoni…? Uskottavuuden rajoilla, mutta tavattoman mukaansatempaava, jännittävä, monimutkainen, vauhdikas ja — välillä — suorastaan kammottava. Psykologisissa trillereissä on usein niukasti raakuuksia ja väkivaltaa, mutta tässä niiltä ei vältytä. Pidä siis varasi, jos et kestä ajatusta koe-eläimistä, saati ihmisistä sellaisina.

Suomennos on laadukas. J. S. Monroe on brittiläinen journalisti ja kirjailija, joka on julkaissut vakoojaromaaneja oikealla nimellään Jon Stock.

Dekkariviikko lukublogeissa

dekkariviikko2018

 

Olisipa jo kesä

Kirsi Pehkonen jatkaa viime vuonna alkanutta Jylhäsalmi-sarjaansa elokuun helteisiin ja ukkosiin ajoittuvalla romaanilla Jylhäsalmella salamoi (Karisto, 2018; 197 sivua). En lue juurikaan niin sanottua naisten viihdettä, mutta näiden kesäisten, raikkaan romanttisten ja humorististen kirjojen parissa olen viihtynyt.

Sarjan ”pääosassa” ei ole henkilöhahmo, vaan sarjaa yhdistää paikka, kuvitteellinen itäsuomalainen kylä. Niinpä ensimmäisen osan Riina tavataan vain kerran ohimennen, kun keskushenkilönä on kiinteistövälittäjä Anna Ukkonen, tälläkin kertaa nuori nainen. Hän asettuu elokuun alussa vuokralaiseksi Haapa-ahon taloon, jonne myös Lontoossa asuvan poikaystävän on suunniteltu saapuvan koko syksyksi.

Toisin käy eikä se ole edes Annalle lopulta yllätys. Lukijalle ei ole sekään, kenen kanssa Anna ryhtyy pian vispilöitä kauppaamaan. Sopivasti mutkia asetellaan matkaan, ettei romanssi etenisi suoraviivaisesti ja tylsästi. Jännittäviäkin hetkiä koetaan — eikä niistä pienin ole kohtaaminen kotihiiren kanssa.

Vilpitöntä maalaisromanttista viihdettä kelpaa lueskella sulavien hankien keskellä kesää odotellessa.

 

P. S: Sitä vähän ihmettelen, että Annaa nimitetään timpuriksi, kun hän auttaa maalaamisessa ja inventaariossa. Ei timpuri ole mikään apulainen, vaan kirvesmies, puuseppä.