”Toisenlaisten sankareiden maa”

Katja Juholan, Tanja Konttisen ja Pia Parkkosen kirjoittama ja kuvaama Miksi naiset aina rakastuvat renttuihin – Juliet Jonesin Sydän (Like, 2016. 209 sivua) on kirja bändistä ja sen faneista. Teoksen idea syntyi, kun Juliet Jonesin Sydän (JJS) palasi lavalle lähes 20 vuoden jälkeen keväällä ja kesällä 2015. Paluukiertueesta haluttiin tehdä kirja, jossa kiertuekuvien ja haastattelujen lisäksi myös fanit kertovat omia muistojaan bändistä.

Kirja ei ole kokonaisesitys JJS:n vaiheista tai sen jäsenten urista, vaan tarjoaa pieniä kurkistuksia bändin jäseniin ja kokoonpanoihin sekä biisien taustoihi ja keikkamatkoihin — myös fanien kannalta. Halusinko lukea yhtyeestä ja sen jäsenistä? Ehdottomasti. Ällistyin tajutessani, ettei JJS:stä ole aiemmin tehty kirjaa. Kiinnostavatko fanien tilitykset? Eivät juurikaan. Pidänkö kirjasta? Toki. Se toi mieleen muistoja ja tunnelmia. Vai sanoisinko että nuoruuteni? Varmasti osia siitä. Olinko/olenko itse fani? Kai niin voi sanoa. JJS:n keikoilla tulo käytyä ja levyjä kuunneltua. Monien laulujen sanat osaan ulkoa. Kirjan lukeminen pakotti kaivamaan vinyylit kaapista, asettamaan ne aikajärjestykseen ja siirtämään neulan kohdalleen.

Varsinaisena elinaikanaan JJS julkaisi kymmenen albumia vuosina 1985–1996. Tämä runsaasti kuvitettu kirja ei ole varsinainen JJS-historiikki, joten sellaista jään edelleen kaipaamaan. Toki kirjassa monta kiintoisaa muisteloa on ja se paikkaa osan isoa aukkoa suomalaisen musiikin historian kirjaamisessa, mistä kiitokset.

Tekstin otsikko on Albania-biisin kertosäkeestä ja viittaan sillä siihen, että JSS on omanlaisensa bändi, jolla ei esimerkiksi ole yhtä keulakuvaa ja jonka musiikkityyliä on vaikea lokeroida — biisejä on virsistä punkkiin ja balladeista rokkiin. Kannattaa lukea, jos on joskus kuunnellut JJS:n musiikkia. Ja kuunnella, jos ei ole koskaan kuunnellut.

Gabriel Korpi

"Sekoitus Philip Marlowea ja cozy crime -dekkaria"

Nostetaan teksti pöydälle

Ajatuksia kirjoittamisesta, lukemisesta ja uskontotieteestä

Koirakirjasafari

Kirja-arvosteluja koirakirjoista

Tuijata. Kulttuuripohdintoja

Tuumailen kulttuurikokemuksia, eniten kirjallisuutta.

One Entry to Research

Critical assessment of Web of Science, Scopus and Google Scholar. Updated by Lars Iselid, Umeå University Library, to document a Swedish BIBSAM project.

Bibbidi Bobbidi Book

Blogi kirjoista, lukemisesta ja kulttuurista.

EAHIL 2020

Be Open Act Together

Luetut.net

Kirjablogi