Dekkariviikko 2021: Äiti

Kylmä viima hyydytti Saaran selkärankaa. Jos heille ei alkaisi kuulua lasta,…

Kirsi Pehkosen Kotiapulainen (Reuna, 2021; 199 sivua) on omaperäinen psykologinen jännäri. Luin kirjan niin sanotusti yhdeltä istumalta, sillä tässäkin tyylilajissa Pehkonen kirjoitta selkeää ja nopealukuista proosaa – tosin aivan eri rekisterissä kuin maalaisromanttisessa Jylhäsalmi-sarjassa tai dekkarissa Karhuvaaran uhri.

Opettajapariskunta Saaran ja Heikin unelma lapsesta kariutuu Saaran hormonien hyrräämättömyyteen. Elimistö hylkii hormonilääkitystä, mutta toimisiko luomuhoito? Vanha kätilö vinkkaa feromonialtistuksesta ja epätoivoiset tarttuvat oljenkorteen. Tehdään kirjallinen työsopimus ja kaikki tuntuu olevan kohdallaan, mutta onko kuitenkaan?

Tämä mahdollisuus oli tupsahtanut heidän eteensä ilman että he olivat sitä edes osanneet kysyä. Tilaisuuteen oli tartuttava koko nyt tai kenties vasta vuoden kuluttua.

Tieteellinen teoria yhdessä elävien naisten kuukautiskierron synkronoitumisesta, jonka aiheuttavat feromonit, on vuodelta 1971, jolloin psykologi Martha McClintock julkaisi tutkimuksensa arvostetussa Nature-tiedelehdessä. (McClintock MK. Menstrual synchorony and suppression. Nature. 1971 Jan 22;229(5282):244-5.) Käytännössä monet naiset ovat huomanneet ilmiön, mutta johtuuko se feromoneista? Teoria on siis kiistanalainen, mutta oivallinen lähtökohta tälle trillerille.

Ellasta ei voinut kertoa vielä. Ehkä myöhemmin, jos kaikki onnistuisi.

Ella palkataan kotiapulaisen nimikkeellä erittämään voimakkaita feromonejaan pariskunnan kotiin. Tarkoituksena on saada Saaran munasolut liikkeelle, mutta onko kaikki sitä, miltä näyttää? Onko Ella moninkertainen äiti ja kokenut feromonialtistaja vai jotakin aivan muuta? Miten tilanne vaikuttaa Heikkiin ja parisuhteeseen?

Saara puristi tyynyä itseään vasten, tunsi tukehtuvansa siihen paikkaan. Huoneessa ei ollut tarpeeksi happea heille molemmille.

Lukujen väleissä toistuva ja muutama sana kerrallaan etenevä katkelma huijaa ajatuksia eri suuntiin ja nostaa tehokkaasti jännitystä. Tarinaa on pakko sanoa hyytäväksi. Loppuratkaisusta en uskalla kirjoittaa muuta kuin sen, ettei siitä voi paljastaa mitään. Kannattaa lukea itse.

Yöpöydän kirjat

Naistenviikko 2019 – Kirsi

Tuijata-blogissa on tämänvuotinen naistenviikon lukuhaaste. Tällä kertaa kuittaan viikon yhdellä jutulla ja viikon viimeisen nimipäiväsankarin kirjalla.

Naistenviikon nimipäivät ovat
18.7. Riikka
19.7. Sari, Saara, Sara, Sarita, Salli, Salla
20.7. Marketta, Maarit, Reetta, Reeta, Maaret, Margareeta
21.7. Johanna, Hanna, Jenni, Jenna, Jonna, Hannele, Hanne, Joanna
22.7. Leena, Matleena, Leeni, Lenita
23.7. Olga, Oili
24.7. Kristiina, Tiina, Kirsti, Kirsi, Krista, Kiia, Tinja

naistenviikko-2019

Kirsi Pehkosen maalaisromanttisen Jylhäsalmi-sarjan kolmas osa Juuret Jylhäsalmella (Karisto, 2019; 264 sivua) on kevyen viehättävää kesälukemista, vaikka mukana on myös hieman synkempiä sävyjä yhden traagiseltakin vaikuttavan sivuhenkilön muodossa.

Tällä kertaa ei eletä kesää, vaan kevättalvea ja kevättä. Lomautettu Ella-Maria eli Emppu auttaa ystävänsä Helin lapsiperhettä ja pitopalvelua Jylhäsalmella, josta on lähtöisin. Hän törmää vanhoihin kavereihin ja uusiin tuttavuuksiin.

Synkkaako Empulla enemmän huimapäisen Sampon vai leskimies Paulin kanssa? Liekö sittenkin parempi unohtaa molemmat, kun ei valumuotintekijä Jylhäsalmella taida pystyä itseään elättämään?

Rinnakkaistarinana kuljetetaan aiemmista kirjoista tutun Kala-Sepen sydämenasioita. Muistin miehen lähinnä kylän Lossari-kahvilassa kaljaa kittaamassa, joten viehätyin kovasti, kun hänelle saatiin muutakin elämää.

Romantiikkaa ilman siirappia, itäsuomalaistyyppistä huumoria ja jännityksen hippusia. Sujuvaa suomen kieltä, leppoisa tunnelma ja viihdyttävä juonen kulku. Näistä syntyy miellyttävä lukupaketti niin helteiseen kuin vilpoisaankin kesätunnelmaan.

Dekkarin ystävänä toivoisin silti, että Pehkonen jatkaisi senkin genren parissa, – onhan Karhuvaaran uhri mitä mainioin jännäri.

 

Kirjabloggaajien joulukalenterin 14. luukku

Kirsi Pehkosen kertomuskokoelma Lahja : 24 joulutarinaa aikuisille (Valmiixi, 2015; 168 sivua) sopii paremmin kuin hyvin kirjabloggaajien perinteisen joulukalenterin luukuksi. Kokoelma toimii joulukalenterina, joulunaluslukemisena, joululukemisena, joululahjana.

Aikomukseni oli lukea tarinat joulukalenterin tapaan eli yksi jokaisena päivänä joulukuun ensimmäisestä jouluaattoon, mutten malttanut. Lyhyet tarinat — isohkolla fontilla painettuina muutaman sivun mittaiset — ovat kaltaiselleni kärsimättömälle ja nopealle lukijalle sellaiseen lukutahtiin aivan liian mukaansatempaavia.

Moni tarinoista on herkkä, usea humoristinen, joissain on jännitystä ja toisissa outoutta, suorastaan suomikummaa. Jotkin ovat kevyitä mutta toiset vakavia, jopa surullisia, mutta monesti mukana on myös romantiikkaa. Lähes kaikki ovat jollain tavoin yllätyksellisiä tai odottamattoman käänteen saavia kertomuksia. On taito luoda sellainen draaman kaari näin lyhyissä tarinoissa.

Taitavasti punottujen tarinoiden aiheet ovat pääosin arkisia ja silti jouluisia: pikkujoulumekon metsästys, perheenäidin joulunalusväsymys, kauppahallin joulutungoksen sähkökatko, joulukuusenhakumatka, joulupukkikeikka, jouluaaton lumityöt, naapurien joulutervehdys. Teemoiltaan pienet tarinat ovat usein suuriakin: anteeksianto, hyvitys, köyhyys, kodittomuus, rakkaus, surutyö. Hengellisiä tarinat eivät ole. Sen sijaan joissakin on mukana tonttuja. Hieno joulukirja.

Luukku 13 avautui eilen Kirsin Book Clubissa ja huomisen luukun voi avata Kirja vieköön! -blogissa. Lukuisaa joulunalusaikaa!

kirjabloggaajienjoulukalenteri20181.jpg
Kalenterikuva: Niina Tolonen