Maaseuturomanttisen sarjan avaus

Kirsi Pehkosen Sydämenasioita Jylhäsalmella (Karisto, 2017; 190 sivua) aloittaa maalaisromanttisen kirjasarjan. En ole tämäntyyppisen kirjallisuuden suurkuluttaja, mutta luin sujuvan ja leppoisan romaanin oikein mielelläni ja viihdyin sen parissa.

Romaanin päähenkilö Riina on vastavalmistunut opettaja, joka avopuolisostaan juuri eronneena ja työpaikkahakemuksiin vastauksia odotellessaan tulee kesätöihin itäsuomalaiselle pikkupaikkakunnalle lossirannan kahvilaan. Asumuksekseen hän saa läheisen pikkumökin, jota niin Lossari-kahvilan kuin pari mökkiäkin omistava Sirkka-täti ei nykyajan mukavuuksien puuttuessa enää vuokraa ulkopuolisille. Onneksi sää suosii koko kesän Riinan aamu- ja iltauintirituaaleja.

Lossari on suosittu kahvila vilkkaasti liikennöidyn reitin varrella, ja kun omistaja loukkaa polvensa leikkauskuntoon, saavat sen kolme työntekijää — Riinan lisäksi rempseä lukioikäinen kevarimotoristi Karoliina ja osa-aikainen pitopalveluyrittäjä Heli — huhkia pitkiä vuoroja leipomisen, myynnin ja siivouksen parissa. Töiden ohella ennättää silti jutella niin paikallisten kanta-asiakkaiden ja -asukkaiden, uuden nuoren lossikuskin, erimaalaisten turistien kuin veneilijöidenkin kanssa. Yhden kommellusten illan jälkeen alkaa yksi vihreäsilmäinen purjeveneilijä vierailla Lossarissa tuiki tiheään.

Ihmiset on kuvattu aidoiksi ja itäsuomalaiset kirjoitettu puhumaan murretta luontevasti. Miljöökuvaus luo täydellisen kesäisen idyllin. Juoni kulkee niin kuin tämäntyyppisessä tarinassa kuuluukin: pienten humorististen kommellusten, hullunkuristen väärinkäsitysten ja lievän jännityksenkin kautta kohti romanttista loppua. Ei suositella kyynikoille.

Sarjan seuraavan osan luvataan ilmestyvän keväällä 2018.

Mainokset

Naistenviikko — Johanna ja Kirsi

Kirsi Pehkosen Karhuvaaran uhri (Myllylahti, 2015; 271 sivua) on nuortenkirjailijana ja kolumnistina tunnetun kirjoittajan esikoisdekkari ja vallan mainio sellainen. Varsinaista päähenkilöä ei ole, mutta vanhvaksi keskushenkilöksi nousee Johanna, keskuksessa kesätöitä tekevä reipas ja voimakas nuori nainen.

Tapahtumat sijoittuvat itäsuomalaiseen luontokuvauskeskukseen, jonka tunnelma muuttuu ahkeran työteliäästä (keskuksen työntekijät) ja rauhallisen innostuneesta (luontomatkailijat) sekä jotenkin hermostuneesta (saksalais-venäläinen filmiporukka) ensin epäuskoisen kauhistuneeksi, jopa pelokkaaksi, ja sitten apean epäluuloiseksi, kun metsästä löytyy kuvausporukan nuorimman runneltu ruumis.

Paikalle saapuu pian niin poliisi kuin lehdistökin. Karhuvaaraa päätyy iltapäivälehtien lööppeihin varsin epätoivotulla tavalla. Paikalle saapuvat poliisit ovat suomalaisen asiallisia, jopa huomaavaisia, joten tarvitaan likipitäen toinen kuolemantapaus ennen kuin syyllinen saadaan kiinni. Kokenut dekkarinlukija ehkä tätä jo uumoili, mutta ovelasti juoni on silti punottu.

Loppuratkaisuun liittyvä haaskakohtaus (jota en kuvaa sen enempää, etten tule paljastaneeksi liikaa juonta) on värisyttävän tehokas. Muutenkin romaani tuo ilmi Pehkosen kertojanlahjat erityisesti eläin- ja muiden luontokokemusten osaajana. Olisi kaiketi älytöntä toivoa toista Karhuvaaraan sijoittuvaa dekkaria, mutta jospa toisiin erämaisemiin? Taikka Johannan tulevaisuuteen.

 

Naistenviikon nimipäivät

18. heinäkuuta – Riikka
19. heinäkuuta – Sari, Saara, Sara, Salli, Salla
20. heinäkuuta – Marketta, Maarit, Reetta, Reeta, Maaret, Margareeta
21. heinäkuuta – Johanna, Hanna, Jenni, Jenna, Jonna, Hannele, Hanne, Joanna
22. heinäkuuta – Leena, Matleena, Leeni, Lenita
23. heinäkuuta – Olga, Oili
24. heinäkuuta – Kristiina, Tiina, Kirsti, Kirsi, Krista, Kiia, Tinja