Naistenviikko 2022 – Eerika

Sielujen syöveri (Like, 2022; 297 sivua) on Tiina Raevaaran Eerika Hämeenrannasta kertovan jännitysromaanisarjan kolmas osa.

On kuin joku tarkkailisi minua koko ajan. Tuntuu kuin ajatukseni olisivat puhetta jollekin: kuin joku jatkuvasti kuuntelisi minua ja jopa odottaisin hänen vastaavan.

Kaksoiskierteestä ja Polaaripyörteestä tuttu ex-geenitutkija Eerika elelee hiljaista, rauhallista elämää tyttärensä Tuulikin ja miesystävänsä Panun kanssa. Entinen luottoystävä ja perheenjäsen Kristiina on vankilassa, eivätkä naiset ole tavanneet sitten edellisosan hurjien tapahtumien ja paljastusten.

Kun Eerika sitten kohtaa pienen, vanhan ja ystävälliseltä vaikuttavan Harrietin, joka on neurobiologi ja kuvataiteilija, alkaa tapahtua. Ensin löytyy ruumis taideteoksen päältä ja sitten lisää karmivia kuolemantapauksia.

Nainen tuntuu liittyvän Eerikan lapsuuteen ja sanoo tunteneensa hänen vanhempansa, jotka kuolivat tulipalossa. Eerikalla ei ole naisesta mitään muistikuvia. Onko hän torjunut mielestään osan kohtalokkaan lapsuusjoulun muistoista vai onko Harriet sekaisin tai jonkinlainen huijari? Uteliaisuuttaan hän suostuu palkkautumaan naisen apulaiseksi tämän eräänlaiselle terapiavastaanotolle.

Selvitellessään Harrietin tutkijanuraa Eerika kiinnostuu naisesta yhä enemmän ja joutuu yhä enemmän ymmälleen. Hänen on pakko tavata Kristiina. Ja sitähän Harrietkin toivoo. Pian ovat hengenvaarassa niin Eerika, Tuulikki, Panu kuin Kristiinakin.

Sielujen syöveri on aiempia osia vähemmän tiedetrilleri ja kurottelee makuuni hieman liikaa yliluonnollisen puolelle, mutta verrattoman vetävää jännitystä se on.

Tuijata-blogin naistenviikon haaste

Hurmaava kirja erilaisuudesta

T. J. Klunen romaani Talo taivaansinisellä merellä (Karisto, 2021; The House in the Cerulean Sea, 2020; suomentanut Mika Kivimäki; 446 sivua) ansaitsee tulla kuvatuksi adjektiivilla hurmaava. Sen luettuaan on jotenkin parempi ihminen. Tai ainakin on vähän helpompi olo tässä hirveässä maailmanajassa.

Teos on hauska, jännittävä, kaunis ja vähän surullinenkin, ja erittäin viihdyttävä samalla kun sillä on tärkeä sanoma: Ihmisten, etenkään lasten, erilaisuus ei ole syy eristää, syrjiä tai pelätä. Ohhoh, kuulostipa vakavalta!

Itse asiassa Talo taivaansinisellä merellä on huikea fantasiaromaani kaikenikäisille. Päähenkilö on keski-ikäinen mies ja muutama muukin aikuinen kirjassa toki on, mutta tärkeimmiksi hahmoiksi nousevat silti lapset.

Ja millaiset lapset! Yksi maahinen, yksi metsänhenki, yksi viimeisistä jäljellä olevista traakeista, tunnistamaton vihreä otus, muotoamuuttava poika ja yksi jonka sanotaan olevan antikristus.

Linus Baker, sääntöihin tukeutuva ja täsmällinen mutta ystävällisen objektiivinen sosiaalityöntekijä, elää ikuisen sateen harmaannuttamassa kaupungissa välinpitämättömän kissansa kanssa ainoana ilonaan vinyylilevykokoelmansa.

Sikäli kuin asialla oli väliä, Linus Baker välitti lapsista, joiden tarkkaileminen oli hänen tehtävänsä. Hän ei uskonut, että olisi mahdollista tehdä hänen työtään vailla empatiaa…

Kun työ Maagisen Nuorison Huolenpito-Osastolla vie hänet erityistehtävälle kaukaisella Marsyasin saarella sijaitsevaan orpokotiin, hän joutuu kyseenalaistamaan työantajansa Äärimmäisen Korkean Johtoportaan määräykset ja paksun Säännöt ja määräykset -kirjan ohjeet ja opit. Hän päätyy meren äärelle, aurinkoon, metsään; elämänsä seikkailuun.

Orpokoti on mitä salaisin. Siitä ei puhuta ja sen viereisen kylän asukkaat pelkäävät ja vihaavat sen asukkaita, mutta kunnioittavat sen hallitsijahenkeä. Josta Linus ei saanut mitään tietoa etukäteen. Niin kuin ei siitäkään, millainen mies orpokotia johtava Mr. Parnassus on. Lapsista hän sai paksut kansiot, joiden kertomukset saivat hänet järkyttymään. Ei lasten teoista, vaan siitä, miten heitä oli aiemmin kohdeltu. Kenestä tahansa voi tulla hirviö, jos häntä kohdellaan sellaisena.

Ensimmäisinä saarella viettäminään päivinä hän oli edistynyt vain osittain. Sal oli edelleen kauhusta jäykkänä hänen lähellään ja Phee suhtautui häneen torjuvasti, mutta Talia uhkasi haudata hänet puutarhaansa enää kerran tai kahdesti päivässä ja Chauncey tuntui olevan onnellinen kaikesta ja kaikista (…). Theodore tietenkin uskoi, että sai auringon nousemaan ja laskemaan, minkä ei olisi pitänyt liikuttaa häntä niin voimakkaasti kuin se teki. Kysehän oli pelkästään napista (…), ja uusimmat olivat messingin sijasta muovia, mutta se ei näyttänyt haittaavan Theodorea.
Lucy puolestaan oli vielä täysin arvoitus. Vieläpä kauhistuttava arvoitus…

Dialogipainotteisesti etenevä romaani on valloittava. Se on hauska, jännittävä, surullinen, haikea, riemukas, lohdullinen, suloinen ja tärkeä. Sitä voi suositella kaikille, joilla on sydän.

Julma maailma, kaikille

Anne-Maija Aalto sai lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon nuorten aikuisten dystopiastaan Mistä valo pääsee sisään (Otava, 2021; 320 sivua). Se on jatkoa Topelius-ehdokkaana olleelle romaanille Korento (Otava, 2020; 387 sivua), mutta kirjat voi lukea myös erikseen tai eri järjestyksessä. Kirjojen lähitulevaisuuden maailma on sama, mutta kumpikin teos on ehyt kokonaisuus.

On hetkiä, jolloin maailma on niin kaunis, että melkein saatan unohtaa kaiken sen, mikä siinä on vialla.

Korennon keskiössä on kaksi nuorta naista. Satomi ja Mai ovat syntyneet ulkokansalaisen internointikylään saarella, jota ennen sanottiin Japaniksi. Suurta osaa maailmasta – tyttöjen koko elämää – hallitsee Itäisten Kauppaliittojen Unioni.

Ulkokansalaisten elämä on täynnä työtä kokokansalaisten eteen. Välillä he keräävät rannalta muoviroskaa, jotta kokokansalaiset pääsevät viettämään sinne vapaa-aikaa. Toisinaan he tekevät pitkää päivää kemiantehtaissa, joiden tuotteista he eivät tiedä muuta kuin sen, ettei niiden valmistaminen ole terveellistä. Välillä heidät määrätään vaatetehtaaseen. Sotilaat vartioivat kylää, teitä, kuljetuksia, kiintiöannoksia jakelevaa toria, kaivoa josta saa tunkkaista vettä.

Heidän vanhempansa ovat olleet leireillä tai työkomennuksilla eikä pienessä kylässä ole kuin yksi nuori mies, Main jalkavammainen veli. Satomin isä on sokeutettu, äiti tapettu. Mailla on äiti ja nuorempi hänen pikkusiskoistaan on kylän nuorin lapsi. Enempää ei synny, sillä kaikki ulkokansalaisnaiset steriloidaan.

Tunnen pelon kaiken aikaa kurkussani terävänä ja muodottomana. Se kuristaa. Kun me kuljemme vieretysten rantaa pitkin, kuulen kuinka ukkonen jyrähtelee kaukana merellä. Myrsky on nousemassa: näen kuinka pilvet jo riippuvat taivaanrannassa kuin raskas esirippu. Jokin on alkamassa, tunnen sen.

Elämä on köyhää eikä tulevaisuudessa näy toivoa, mutta onhan heillä sentään toisensa. Sitten Mai joutuu komentaja Ratikofin Nymfiksi ja Satomi jää yksin. Kaikki näyttää muuttuvan muutenkin vain entistä pahemmaksi.

On enää jäljellä vain yksi puoli: omamme. Sääli, että ymmärrämme sen vasta nyt.

Mistä valo pääsee sisään esittelee aluksi kokokansalainen Aleksein, joka on juuri palannut veden saartamaan Tokioon opiskelemasta Moskovasta. Hänen etäinen isänsä johtaa ihmistutkimuslaitosta ja vielä etäisempi äitinsä katoaa yhä syvemmälle virtuaalitodellisuuteen.

Aleksein on määrä seurata isäänsä lääkärin ja tutkijan ammatissa eikä häneltä kysytä, mitä hän siitä ajattelee. Ennen opintoja Pekingissä hän harjoittelee ihmistutkimuslaitoksessa, jossa hänelle osoitetaan oma koeyksilö, jonka muisti on tarkoitus tyhjentää. Koeyksilö on tuttu Korennosta.

Ne eivät saa asua meidän kaupungeissamme. Ne eivät saa omistaa maata. Ne eivät saa käyttää rahaa. Ne eivät saa matkustaa. Ne eivät saa käydä kouluja. Ne eivät saa lukea tai kirjoittaa. Ne eivät saa mennä naimisiin. Ne eivät saa hankkia lapsia. Ne eivät saa matkustaa yleisissä kulkuneuvoissa.

Ei Itäisten Kauppaliittojen Unioni useimmille sen kokokansalaisillekaan mikään onnela ole.

Järjestelmä perustuu siihen, että kaikki vahtivat kaiken aikaa toisiaan. Yksityisyyttä ei ole.

Sitten Aleksei tutustuu Marijaan ja kaikki muuttuu.

Ja ensimmäistä kertaa koskaan näen tulevaisuudessani muutakin kuin pelkkää pimeää. Näen siellä mahdollisuuden, ja se pelottaa minua enemmän kuin mikään muu.

Pidin Korennosta – joka on ulkoasultaankin todella kaunis – enemmän kuin sen Finlandia-palkitusta jatkosta, mutta molemmat ovat valtavan hienoja romaaneja, jotka sopivat erittäin hyvin myös vanhemmille aikuisille.

Aallon luoma tulevaisuuden maailma on kaikessa julmuudessaan ehyt, jopa kaunis. Hän kirjoittaa hienoa suomen kieltä, luo kiinnostavia henkilöhahmoja ja punoo huikeita juonia.

Muistin ja muistamisen, ihmisyyden ja inhimillisyyden, toivon ja tulevaisuuden teemat ovat suuria. Aiheisiin kuuluvat myös sekä rasismi ja epätasa-arvo, alistuminen ja totteleminen, petturuus ja viha, välinpitämättömyys ja julmuus että kapina ja vastarinta, ystävyys ja rakkaus, toivo ja luottamus. Aalto kirjoittaa kaikesta taiten, varmalla otteella, luomaansa maailman uskoen, lukijaan luottaen.

Miten innostavaa, että Suomessa kirjoitetaan näin upeaa nuorten (aikuisten) kirjallisuutta!

Tuijata. Kulttuuripohdintoja

Tuumailen kulttuurikokemuksia, eniten kirjallisuutta.

One Entry to Research

Critical assessment of Web of Science, Scopus and Google Scholar. Updated by Lars Iselid, Umeå University Library, to document a Swedish BIBSAM project.

Bibbidi Bobbidi Book

Blogi kirjoista, lukemisesta ja kulttuurista.

Luetut.net

Kirjablogi

The Bibliomagician

Comment & practical guidance from the LIS-Bibliometrics community

musings of a medical librarian

and mutterings about anything else that takes my fancy!

Kirjavinkit

Yli 9000 lukemisen arvoista kirjaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: