Voi tapahtua mitä vain

Yhdysvaltalaisen Elizabeth Stroutin Nimeni on Lucy Barton -romaanin päähenkilö on mukana myös teoksessa Kaikki on mahdollista (Tammi, 2019; Anything is possible, 2017; suomentanut Kristiina Rikman; 261 sivua), muttei pääosassa. Sellaista ei tässä novellikokoelmassa tai episodiromaanissa edes ole, vaan Lucyn lapsuusmaisemiin sijoittuva teos on moniääninen ja -henkilöinen.

Strout kirjoittaa Amgashin pikkukaupungin niin sanotuista tavallisista, usein köyhistä tai muuten vähäosaisista, ihmisistä. He kohtaavat vastoinkäymisiä , jopa tragedioita, eivätkä heidän keskinäiset suhteensa useinkaan oikein toimi. Mikä tahansa on mahdollista, niin hyvä kuin pahakin.

Mitä vanhemmaksi hän tuli – ja hän oli jo vanha – sitä paremmin hän ymmärsi, ettei koskaan ymmärtäisi hyvän ja pahan välistä hämmentävää ristiriitaa ja ettei ihmisten kenties ollut tarkoituskaan ymmärtää näitä asioita eläessään.

Jos et ole jo lukenut Nimeni on Lucy Bartonia, voit lukea kirjat kummassa järjestyksessä vain. Vaikka Kaikki on mahdollista tapahtuukin myöhemmin, tämä ei ole sarja sen enempää kuin ihmiselämä on. Joidenkin henkilöiden elämät ja tarinat vain risteävät – niin kuin todellisuudessakin.

Jos pidät Alice Munrosta, pidät myös Elizabeth Stroutista. Heillä on myös sama suomentaja, juuri Jarl Hellemann -palkinnon saanut Kristiina Rikman.

Strout voitti vuonna 2009 Pulitzer-palkinnon tv-sarjaksikin sovitetulla teoksellaan Olive Kitteridge. Milloinkahan se saadaan suomeksi?

Dekkariviikko 2018: 7 — Ruotsin Happy Valley

Annabelle (Otava, 2018; Annabelle, 2017; suomentanut Sirkka-Liisa Sjöblom; 365 sivua) on Lina Bengtsdotterin palkittu dekkari, jonka miljööstä ja tapahtumista tulee mieleen ironisesti nimetty hieno brittiläinen tv-sarja Happy Valley. Siinä yorkshirelaisen pikkukaupungin poliisin todellisuutta ovat muun muassa huumeet, omaisuusrikollisuus ja ei-toivotut teiniraskaudet. Sekä Happy Valleyssä että Annabellessa kaikki keskeiset henkilöt ovat naisia. Sellaisesta on populaarikulttuurissa huutava pula.

Bengtsdotterin teos sijoittuu pieneen — ja todelliseen — Gullspångin ruotsalaiskylään, jossa 17-vuotias Annabelle katoaa kesäisenä yönä. Tukholmasta lähetetään tapausta selvittämään nopeasti urallaan edennyt nuori rikostutkija Charlie Lager, joka on kotoisi Gullspångista. Työkeikka tarkoittaa hänelle myös palaamista lapsuus- ja nuoruusmuistoihin, jotka ovat kaukana idyllistä.

Annabelle on jännittävä, surullinen ja taidokas rikosromaani. Ei mitään kevyttä kesähöttöä, muttei perustelematonta raakuuttakaan.

Dekkariviikko lukublogeissa

dekkariviikko2018

Poika

Saarretut (S&S, 2018; Pojken, 2018; suomentanut Laura Varjola; 212 sivua) on toinen lukemani Karin Erlandssonin romaani. Monet henkilöistä ovat samoja kuin Kuolonkielot-romaanissa ja tapahtumapaikka on sama ruotsinkielinen pohjanmaalainen pikkukaupunki. Kuolonkielojen tapahtumiin viitataan, tai niistä jatketaan.

Eletään 1990-lukua. Sureva perhe yrittää jatkaa elämäänsä äidin murhan jälkeen. Oikeastaan perhettä ei kuitenkaan enää ole, vaan vain kolme surun murtamaa ihmistä: kouluikäinen tytär Kajsa, joka yrittää ylläpitää arkea; sohvalla makaava isä Krister, joka ei edes syö; lähes aikuinen poika Jonas, joka on kaikkein arvoituksellisin. Lamaantuneet perheenjäsenet eivät pysty lohduttamaan toisiaan. Ystävät ovat jättäneet perheen omiin oloihinsa; koulutoverit näyttävät jopa syrjivän Kajsaa.

Paikallislehden toimittaja Sara Kvist kollegoineen raportoi vuosisadan lumimyrskystä, joka katkaisee neljä kaupungin viidestä ulospääsytiestä. Käytössä on vain yksi lumiaura, jota kuljettaa Saran Kuolonkieloissa pahoinpidellyt entinen poikaystävä. Sitten toimitukseen syntyy panttivankitilanne.

Kuolonkielojen lailla Saarretut kuulostaa dekkarilta, muttei lopulta ole sellainen, vaan pikemminkin uhkaavaa jännitystä sisältävä yhteisökuvaus, jossa on uhkaava yleistunnelma.