Elofin elämä

Ann-Luise Bertellin Oma maa (Tammi, 2021; Heiman, 2020; suomentanut Vappu Orlov; 394 sivua) on Ikävän jälkeen -kirjeromaanilla alkaneen Botnia-trilogian toinen osa.

Oma maa on sukuromaani, joka ulottuu 1930-luvulta 1980-luvulle. Se voisi olla myös kasvutarina, ellei päähenkilö olisi Elof, sillä hän on kymmenvuotiaana vastuuntuntoisempi kuin koskaan myöhemmin.

Isän kuoltua tuberkuloosiin Elof ja hänen pikkuveljensä joutuvat lähtemään kototilalta, vaikka sen omistavatkin. He saavat kodin isovanhempiensa luota, mutta Elof ei ole enää lapsi. Toisaalta hänestä ei ehkä koskaan tule ihan aikuistakaan.

Elof palaa aikanaan sukutilalle. Hänen tapansa olla ja elämänasenteensa näyttävät kepeiltä, mutta sisällään hän kantaa raskasta painoa – ellei useampaakin. Jatkosodan rintamalla tehty päätös ei jätä häntä koskaan, vaikka omantunnon äänen miten yrittäisi hukuttaa kotipolttoiseen.

Elof on ristiriitainen ihminen: tiedonjanoinen, työteliäs ja seurallinen, mutta myös vastahankainen, huolimaton ja juro. Hänen tarinansa on yhtäältä perisuomalainen maaseudun miehen muotokuva sotamuistoinen, ryyppäämisineen ja työssä raatamisineen, mutta myös jotain enemmän tai hieman salaperäisempää. Mitään ei kirjoiteta puhki, vaikka romaani laaja onkin.

Trilogian kolmas osa Ikuinen kaipuu ilmestyy ensi kuussa ja olen kirjaston varausjonossa.

Tuhansien murheellisten laulujen maa

Satu Vasantolan esikoisromaani En palaa takaisin koskaan, luulen (Tammi, 2018; 379 sivua) on upea (suku)romaani, joka kertoo rakkaudesta ja vihasta, anteeksiannosta ja kateudesta, pelosta ja toivosta, pyytettömyydestä ja väkivallasta.

Kielellisesti kauniisti voi kertoa lähes rivien välissä valtavan paljon:

Yhä teki mieli halata tyttöä, kuiskata sen korvaan, että vielä sinä opit olemaan hiipimättä. Vielä astut vahvasti kantapää edellä, omaan tahtiisi. Avaat silmäsi ja hengität, puhut niin, että kaikki kuulevat. Pidät huolen, ettei mustelmia tule.”

Romaani sijoittuu monelle aikatasolle eivätkä ne vaihdu tiheästi, vaan ovat kuin omia, erillisiä tarinoitaan. Lopuksi niistä koostuu moniääninen, vahva kokonaisuus.

Joulusaunaan mentiin, vaikka äiti oli pessyt kaikki jo edellispäivänä. Äiti lauloi Marja-Terttua pestessään ja Martti sai kuivata ensimmäisenä puhtaaseen pyyhkeeseen, kun isä ei ollut mukana.”

Aluksi eletään nykyaikaa ja pääosassa on Susanna, vahvan sosiaalisen omatunnon omistava helsinkiläistynyt juristi, joka on ottanut kotiinsa turvapaikanhakija Fatiman. Susannan isoäiti Martta on romaanin toinen päähenkilö. Vuosikymmenten läpi etenevä tarina kertoo hänestä ja hänen lapsistaan aikuisiksi saakka. Suvun koko tarina hahmottuu. Kolmas keskeinen henkilö on yksi Martan pojista, Tapio.

Vahva suositus. Tarinoita eteläpohjalaisista suvuista voi jonkun mielestä olla jo liikaa, mutta lue silti tämä.