Elämää Iranissa vuosina 1953-1981

Nazanine Hozar on Kanadassa asuva teheranilaissyntyinen kirjailija, jonka esikoisteos Aria (Otava, 2020; Aria, 2019; suomentanut Hilkka Pekkanen; 431 sivua) on huikea kertomus selviytymisestä.

”Annan sinulle nimeksi Aria, koska nimesi sisältää koko maailman tuskan ja rakkauden”, hän sanoi.

Aria on Iranissa pojan nimi ja tarkoittaa iranilaista eli arjalaista, mutta vastasyntynyt lapsi, jonka isä uhkaa tappaa ja äiti Mehri, väkivaltaiseen avioliittoon päätynyt kerjäläistyttö, hylkää, saa nimensä aarioiden mukaan.

Lopulta Mehri nousu ja kääntyi poispäin. Hän asteli matkoihinsa – niin kauas, ettei edes kuutamo voinut enää auttaa häntä näkemään tytärtään.

Hän syntyy vuonna 1953, jolloin pääministeri Mohammed Mossadeq syöstiin vallasta länsimaisten tiedustelupalveluiden avustuksella – öljyn vuoksi, minkä muunkaan. Itsevaltaisen shaahimonarkian vastustajia oli kansasta kohonnut poliittisesta äärilaidasta toiseen, mutta voittajaksi nousi vuonna 1979 islamismi ja sen myötä valtaan maanpaosta vallankumousta johtanut Khomeini, uskonnollinen johtaja eli ajatollah, vaikka uskonnon ja valtion aluksi uskoteltiinkin pysyvän erillään. Näinä vuosina Aria kasvaa aikuiseksi valtavien tulo- ja varallisuuserojen sekä moninaisten poliittisten ja uskonnollisten ristiriitojen repimässä maassa.

Arian lapsuudesta lukiessa ei voi olla miettimättä, olisiko ollut onnellisempaa, ettei nuori shaahin armeijan autokuski Behruz olisikaan löytänyt vauvaa, sillä tämän vaimo Zahra on julma äidin korvike. Sinisilmäinen, punatukkainen Aria on oppimattomien ja taikauskoisten köyhien mielestä kirottu, ja ilmeisesti häntä voi siksi kohdella kuinka huonosti vain. Ei muilla lapsilla silti välttämättä juuri väkivallattomampi kohtalo ole, ja onneksi lempeä Behruz kotilomillaan sentään tuo tytön elämään vähän iloa ja rakkautta, samoin naapurin huulihalkioinen poika Kamran salaa.

Kamran käveli kotiin hitaasti eikä pysähtynyt ennen kuin vastaan tuli banderolleja kantava väkijoukko. Kaikki huusivat: ”Kuolema šhaahille! Kauan eläköön Khomeini!” Toisen Kamran tunsi, toisesta hän ei ollut ikinä kuullutkaan. Hän jatkoi matkaa.

Aria on sokeutumassa likaisuudesta ja muusta hoidon puutteesta johtuvan silmätulehduksen vuoksi, kun hänen onnensa kääntyy. Uutena äidin vastineena varakas ja oppinut Ferešte Ferdows on suorastaan pahan Zahran – joka tosin ei muustakaan tiedä – täydellinen vastakohta. Uudesta kodistaan Aria pääsee kouluun ja saa siellä kaksi hyvää ystävää, Hamletin ja Mitran. Hän tutustuu myös köyhään Širazin perheeseen, jonka tyttärien lukemaan opettamisen uusi kasvatusäiti verhoaa yleisen lähimmäisenrakkauden osoitukseksi, vaikka taustalla on jotain paljon yksityisempää.

Arian vaihtelevan elämäntarinan kautta Hozar voi kuvata Teheranin eri yhteiskuntaluokkia ja moninaista uskontojen kirjoa. Ystävä Hamletin varakas perhe on kristitty, hyvin toimeentuleva Ferdowsin suku alkujaan zarathustralaisia, köyhät Širazit juutalaisia, ja joku kauppias kuiskaa olevansa bahai, mutta suurin osa ihmisistä on jonkin suuntauksen muslimi, ainakin nimellisesti – ja sitä enemmän, mitä pidemmälle yhteiskunnallinen muutos etenee.

Kaikki ihmissuhteet kietoutuvat toisiinsa hämmentävillä ja lumoavilla tavoilla. Hozarin kirjoitustyyli ei korosta väkivaltaa ja epäoikeudenmukaisuutta, vaan toteaa sen, ja rauhallisesti, eleettömästi tämä tarina onkin kerrottava, jotta sen edes pystyy lukemaan. Tapahtumapaikkaa, Teheranin monimuotoisuutta, Hozar kuitenkin kuvaa elävästi. Se huutaa ja kuiskaa, tuoksuu ja haisee basaareineen, kapeine kujineen, avoviemäreineen, elokuvateattereineen, kulkueineen, huumekauppiaineen, puutarhoineen ja kaoottisine liikenteineen.

Kun sekavaa poliittista ilmapiiriä, pidätyksiä ja vankeutta kuvataan lasten ja nuorten näkökulmasta, näyttäytyy kaikki kenties vieläkin sekavampana kuin todellisuus, mutta toimii, ja voidaan tavallaan vain todeta sellaisia asioita kuin joutuminen shaahin salaisen poliisin kynsiin tai uskonnollisten puheiden kätkeminen c-kaseteille länsimaisen musiikin joukkoon. Näin kudotaan tiiviisti yhteen henkilökohtainen ja poliittinen, sillä kaiken keskellä nuori ihminen, myös Arian kaltainen sitkeä selviytyjä, on ihmeissään niin yksityisistä kuin yleisistäkin syistä.

Kun pieni jää suurten jalkoihin

Sota oli jättänyt jälkensä, mutta kesäisen pyhäpäivän kuumuudessa kaikki huolet ja menetykset olivat kuin pois haihtuneet. Hän katseli noita ihmisiä, jotka olivat kyllä vieraita, mutta eivät vihamielisiä. Eivät missään tapauksessa vihollisia. Vihaa synnyttivät vain heidän johtajansa ja ne, jotka rikastuivat ja hyötyivät vihasta.”

Virolaisen Ilmar Taskan romaani Pobeda 1946 (WSOY, 2018; Pobeda 1946, 2016; suomentanut Jouko Vanhanen; 315 sivua) on synkästä aiheestaan helppolukuinen ja sujuva romaani. Samaan aikaan raskas ja herkkä teos kertoo pienestä pojasta, joka tutustuu Pobedalla ajelevaan setään sodanjälkeisessä Tallinnassa.

Nainen tiesi, ettei se loppuisi koskaan.

He tahtovat, että myisin mieheni ja jopa oman sisareni. Kenet vielä?

He ovat sulkeneet rajat ja lopettaneet sodan. Nyt on tarpeen luoda uusia vihollisia. Manipuloida, valehdella, vainota.”

Mistäpä voisi pikkupoika aavistaa, että hänet värvätään vakoilijaksi, että hän saattaa vaaraan niin takahuoneessa piileksivän isänsä, peräänantamattoman äitinsä kuin oopperalaulaja-tätinsäkin.

Poika koetti ratkaista, kuka puhui totta. Kieroiliko setä vai valehteliko täti? Kuka oli sankari ja kuka kansanvihollinen? Saattoiko toisen sankari olla toisen petturi?”

Lukiessani romaania eläydyin vahvasti päähenkilön, pojan, maailmaan — koin näkeväni aikuisten oudon maailman hänen kauttaan. Nyt jälkiajatuksissani aikuisten tekojen uhriksi joutuva poika rinnastuu pieneen Viroon, joka jää suurvaltojen valtapelien pelinappulaksi.

Osallistun tämän kirjan lukemisella ja tästä kirjoittamalla Reader, why did I marry him? -blogin Rakas Viro -haasteeseen.

rakas viro

Pakkomielteinen rakkaus kohtaa poliittisen väkivallan

Sofi Oksasen Puhdistus oli ensin näytelmä – kiitetty, kehuttu – ja nyt se on laajentunut romaaniksi, joka on Finlandia-palkintoehdokkuutensa – ja itse palkinnonkin, jos minulta kysytään – ansainnut: hienosti kirjoitettu, syvältä kouraiseva ja kertakaikkisen vaikuttava.

Puhdistus kertoo kahden naisen kohtaamisesta Viron maaseudulla 1990-luvun alussa heti Viron itsenäistymisen jälkeen. Parin päivän tapahtumasarjassa kohtaavat ja yhdistyvät eri-ikäisten naisten elämänkohtalot ja -historiat siten, että romaanissa liikutaan samalla taitavasti myös useilla muilla aikatasoilla. Esiin piirtyy yhden virolaisen suvun julma kronikka.

Naisista toinen on iäkäs yksinasuja Aliide Truu, jonka pihalle parikymppinen, mustelmainen Zara pyörtyy. Zara kertoo pakenevansa väkivaltaista miestään, mutta hiljalleen käy ilmi, millaiset epätoivoiset ratkaisut ovat tuoneet tytön Aliiden luo. Samoin paljastuu, millainen on ollut Aliiden kohtalo sota-aikana ja kommunismin vuosina.

Oksasen romaanissa pala Viron vaiettua lähihistoriaa saa äänen. Kirjan teemat – pakkomielteinen rakkaus, käsittämätön petos, loputon häpeä, jatkuva vaino, vaiettu väkivalta, vaientava hyväksikäyttö – ovat rumia ja synkkiä, mutta silti sitä on ilo lukea, koska se on kirjoitettu niin kauniisti – ja kuitenkin julman suorasukaisesti, kenenkään tekoja peittelemättä.

Tuijata. Kulttuuripohdintoja

Tuumailen kulttuurikokemuksia, eniten kirjallisuutta.

One Entry to Research

Critical assessment of Web of Science, Scopus and Google Scholar. Updated by Lars Iselid, Umeå University Library, to document a Swedish BIBSAM project.

Bibbidi Bobbidi Book

Blogi kirjoista, lukemisesta ja kulttuurista.

Luetut.net

Kirjablogi

The Bibliomagician

Comment & practical guidance from the LIS-Bibliometrics community

musings of a medical librarian

and mutterings about anything else that takes my fancy!

Kirjavinkit

Yli 9000 lukemisen arvoista kirjaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: