Dekkariviikko 2020: Murheellinen maanantai

Vuonna 1987 viisivuotias Joanna siepataan Lontoossa kadulta keskellä päivää eikä häntä löydetä. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin siepataan samanikäinen Matthew samalla tavoin päivänvalossa kadulta, ihmisten keskeltä. Dekkarin lukijalle on selvää, että tapauksilla on yhteys.

Murheellinen maanantai (Blue Moon, 2020; Blue Monday, 2011; suomentanut Raimo Salokangas; 330 sivua) aloittaa Nicci Frenchin viikonpäivä-sarjan, jonka päähenkilö on psykoterapeutti Frieda Klein.

Frieda oli kaivanut esiin unia ja muistikuvien sirpaleita, tai kuvia jotka tuntuivat muistoilta, samankaltaisuuksia. Koska juuri sitä hän teki, se oli hänen ammattitaitonsa: kaiveli asioita, jotka tapahtuivat ihmisten päässä, asioita jotka saivat ihmiset iloisiksi tai surullisiksi tai pelkäämään, sitä miten he yhdistivät toisiinsa erilliset tapaukset jotka saattoivat johdattaa läpi kaaoksen ja pelon.

Frieda varjelee tarkoin yksityisyyttään ja harrastaa öisiä kävelyitä Lontoon kaduilla. Hän on myös alkanut hiljattain päästää elämäänsä uuden miehen, Sandyn. Hänen vastaanottotilansa yläpuolinen remontti tuo siihen Josefin, ukrainalaisen rakennusmiehen. Kadonneen Matthew’n tapaus taas tutustuttaa hänet rikosylikomisario Malcolm Karlssoniin. Potilaista keskeiseksi nousee ahdistunut Adam Dekker, jolla on pakkomielle saada oma poika.

Kaikki liittyy kaikkeen, se on selvää, mutta millaisen juonen French (alias aviopari Nicci Gerrard ja Sean French) onkaan näistä aineksista punonut! Vaikka kokeneena dekkarien suurkuluttajana uumoilinkin kaikkia loppukoukkuja, olen varsin vaikuttunut ja odotan innolla sarjalle jatkoa.

Tällä viikolla eli 8.-14.6. vietetään jälleen perinteistä Dekkariviikkoa ja myös tänä vuonna myös monet kirjabloggaajat ovat mukana. Kirjablogien tämänvuotista dekkarien teemaviikkoa emännöi Luetut.net-blogin Mari.

dekkariviikkologo2020

Mykkä todistaja

Äänet (Atena, 2016; Stimmen, 2015; suomentanut Anne Mäkelä; 406 sivua) on Ursula Poznanskin Salzburgiin sijoittuvan Beatrice Kaspary -dekkarisarjan kolmas osa. Pohjois-Salzburgin sairaalan psykiatrian osastolla on tapahtunut murha. Harhainen potilas on löytänyt osaston uusimman lääkärin tutkimushuoneesta nukutusainetta veressään, metallitanko kurkussaan ja värikkäin muoviveitsin koristeltuna.

Todistajien kuulustelu on hankalaa. Lääkärit suojelevat sairaalan mainetta, ja omaansa, sekä varjelevat erityisesti yhden potilaan henkilöllisyyttä. Potilaita, jotka kuulevat ääniä, valehtelevat maanisesti tai vaikenevat kuin muuri, ei ole sen helpompaa pitää luotettavina todistajina. Ruumiita saadaan lisää ennen kuin synkkääkin synkempi totuus paljastuu. Ei ole vaikeaa arvata, mistä Itävallan rikoshistorian perhetragedioista Marien/Jasminin, tärkeimmän ja haastavimman potilastodistajan, kohtalo on saanut innoituksensa.

Beatricen yksityiselämä on toisaalta huonommalla — raivostuttava ex-puoliso yrittää viedä lasten huoltajuuden kokonaan — ja toisaalta paremmalla tolalla kuin aiemmin — suhde työpari Floriniin alkaa kukoistaa. Kuten sarjan aiemmissakin osissa (Vii5i ja Sokeat linnut) päähenkilön arjen ja yksityiselämän kuvaus keventää karmeaa rikosjuonta.

Suomennos saa välillä pohtimaan, onko alkuteoskin näin puhekielinen: ”Naisen täytyi kyetä hirmu monisyiseen ajatuksenjuoksuun…”  ja kiinnittämään huomiota kirjoitus- ja pronominivirheisiin (”Ei mitään, kun kukaan ei huolehti niistä. Silloin tällöin, jos joku osasto on ihan täynnä eikä mistään muualta saa sänkyjä, joku näistä puhdistetaan ja viedään ylös.”)

Ehdottomasti lukemisen arvoinen rikosromaani silti.