Tuskinpa olisin ennen omia viime- ja toissavuotisia Puolan reissujani tullut edes harkinneeksi tarttumista Jaana Seppäsen esikoisromaaniin Lublinin taika (Avain 2008 ). Mitä muka olisi voinut kiinnostaa tarinassa, jossa suomalainen nuorukainen matkustaa kansainväliselle kielikurssille Puolaan, Lubliniin?
Mielenkiintoinen kirja olisi jäänyt lukematta, sillä Seppäsen romaani on kiinnostava kurkistus Puolan lähimenneisyyteen, ja juuri Puolan ja puolalaisuuden luotaaminen tekee siitä minulle mielenkiintoisen. On hauska tunnistaa paikannimiä, ruokalajeja, tapoja.
Toki teos on myös nuoren miehen kasvutarina, sillä päähenkilö on juuri ennen Puolan matkaansa tehnyt romanttiseksi aiotun mutta katastrofaaliseksi muuttuneen Pariisin reissun, jolla hänen (entisen) tyttöystävänsä mieli on pahasti järkkynyt. Puolalaiskaunottaret pistävät miehen pään sekaisin, mutta onko hän vapaa ja ovatko naiset?
Ajallisesti teos sijoittuu aikaan, jolloin kommunismi on juuri kaatunut ja kapitalismi nousemassa; samoin kuin katolisen kirkon asema vahvistumassa. Ajat ovat muuttumassa; puolaisten mietteet ja tunteet ovat ristiriitaisia: Mitä uusi vapaus tarkoittaa? Onko koko tähänastinen elämäni ollut harhaa? Mihin minä nyt uskon?
Kirja tuo esille myös muutoksen nopeuden, jossa ihmisten on vaikea pysyä mukana. Kun päähenkilö teoksen epilogissa vain vuotta myöhemmin palaa etsimään ystäviään, on harmaa ja kulahtanut, mutta samalla kumman kodikas Puola, jo katoamassa.
Romaanin nimi on mukava kunnianosoitus Isaac Bashevis Singerille, jonka Lublinin taikuri vuodelta 1960 lienee nobelistin kiehtovin teos.
Tuulevin lukublogi 