Omaäänistä rikoskirjallisuutta Tanskasta

kansikuva

Susanne Staunin jännitysromaani Punainen merkki (WSOY, 2014; Døderummet, 2010; suomentanut Kari Koski; 308 sivua) on napakka rikostarina, jonka päähenkilö on oikeuslääkäri Maria Krause -- nainen, jolla omien sanojensa mukaan on vikaa päässä. Maria on omalaatuinen nainen, mutta myös taitava työssään ja hyvä pitämään puoliaan. Hänellä on myös yksi ystävä, korvaamattoman ainutlaatuinen nigerialaissyntyinen oikeuskemisti Nkem. Nkemin… Continue reading Omaäänistä rikoskirjallisuutta Tanskasta

Raiskaustarina

Joyce Carol Oates ei päästä lukijaa helpolla. Pieni mutta vakava romaani Kosto : rakkaustarina (Otava, 2010; Rape : a love story, 2003, suom. Kaijamari Sivill) tuo raiskauksen ja sen seuraukset iholle asti. Oatesin kieli on kuvailevaa ja tarkkaa. Harvinainen sinä-kerronta tuo teokseen epätavanomaisen näkökulman: kertoja puhuttelee Bethel-tyttöä, joka 12-vuotiaana joutuu todistamaan yksihuoltajaäitinsä Martinen joukkoraiskauksen ja… Continue reading Raiskaustarina

Seitsemän rikosromaania

Millaisin perusten rikoskirjallisuus määritellään omaan lokeroonsa, luokitellaan dekkareiksi, katsellaan kevyemmäksi, erotellaan vakavammin otettavasta kaunokirjallisuudesta, vähätellään viihteeksi? Mikä erottaa, mikä yhdistää alkusyksystä lukemiani seitsemää dekkarigenreen määrättyä romaania? Arnaldur Indriđason on lähettänyt vakikomisario Erlendurinsa lomalle itäiseen Islantiin ja nostanut tuoreimman romaaninsa Sameissa vesissä (Blue Moon, 2010; Myrká,, 2008, suom. Seija Holopainen) päähenkilöksi Elinborgin, joka päätyy tutkimaan tyrmäystippojen… Continue reading Seitsemän rikosromaania