Sandhamnin murhat -sarja paranee edetessään

Ristiaallokossa (WSOY, 2017; I farans riktning, 2014; suomentanut Sirkka-Liisa Sjöblom) on Viveca Stenin Sandhamnin murhien kuudes osa. Sarja on dekkarin ystävän mielestä parantunut jatkuessaan, sillä hieman saippuasarjamaista ihmissuhdekuvausta on yhä vähemmän ja rikoskirjallisuusominaisuuksia siten enemmän.

Kirjan tapahtumat alkavat jouluaattona, kun Sandhamnin viimeiselle lautalle kiirehtii laiha ja stressaantunut nainen, joka majoittuu hotellin yhteydessä olevaan mökkiin. Samaan Jatkuu

Mainokset

Pii Marin -sarjan pauloissa

Eppu Nuotion kuusiosainen Pii Marin -sarja on jostain syystä jäänyt minulta lukematta tuoreeltaan, mikä on tavallaan harmi, mutta toisaalta mainiota, koska nyt koko sarjan voi lukea niin sanotusti putkeen. Olen tosin väleissä lukenut muutakin, muttei seuraavaa osaa tarvinnut kuitenkaan aina vuotta odottaa. Kiinnostuin Nuotiosta dekkaristina vasta luettuani Naisen parvekkeella. Pii Marin -sarja osoittautui lukemisen arvoiseksi.

(Huom! Jatko sisältää juonipaljastuksia.)

Sarja aloittavassa romaanissa Musta (Otava, 2006; 268 sivua) Suomen ensimmäinen mustaihoinen Ylen tv-uutisankkuri Pii Marin on juuri siirretty negatiivisen katsojapalautteen vuoksi Lounais-Suomen aluetoimitukseen, eikä hän ole samanaikaisen avoeronsa vuoksi jaksanut taistella oikeuksistaan. Rikosjuonen käynnistää raskaana olevan naispapin murha ja pian Pii huomaa päätyneensä sarjamurhaajan jäljille. Nuotio käsittelee työelämän rasismia ja seksismiä paasaamatta mutta painokkaasti. Myös tv- ja radiotoimituksen työn kuvaus on luontevaa. Rikosjuoni sen sijaan jää hieman ohueksi ja päähenkilön railakkaan persoonan ja elämäntapahtumien varjoon.

Toinen osa Kosto (Otava, 2007; 285 sivua) tuo Ylen Lounais-Suomen aluetoimituksen tiloihin tosi-tv-sarjan kuvaukset ja niissä tapahtuvan murhan. Juttu vuotaa pian median reposteltavaksi eikä juuri pitkältä sairauslomalta töihin palanneen Piin aiemmin saama julkisuus paranna tilannetta. Tällä kertaa rikoksen alkujuuret löytyvät kaukaa menneisyydestä koston elettyä pitkään. Piin ja ylikomisario Heinon välille alkaa kehittyä jotakin suhteen tapaista. Piin persoonassa toivoin jo tapahtuvan jotakin kehitystä.

Maksu (Otava, 2008; 250 sivua) kuljettaa rinnakkain kahta tapatumasarjaa. Poliisi tutkii Juha Heinon johdolla päiväuniltaan siepatun vauvan tapausta. Piin pikkuveli Joel ilmaantuu yllättäen hetikohta armeijasta päästyään asustelemaan Piin kämpille eikä se siskoa juuri haittaa, koska hän viettää suurimman osan ajastaan Heinon talossa, mutta sitten Joel pidätetään raakaan pahoinpitelyyn liittyen. Tapauksia kuvataan limittäin ja kyllähän niiden välille yhteys löytyy. Melkoinen kuvio siitä muodostuukin. Pii jaksaa olla oma itsekeskeinen itsensä.

Varjo (2009,; 240 sivua) tuo monikulttuurisuuden sarjan keskiöön. Rannalta löytyy morsiuspukuinen ruumis, jolta on katkaistu vasemman käden nimetön sormi ja jonka huulet on ommeltu yhteen. Käy ilmi, että uhri oli juuri kristityn miehen kanssa avioitunut muslimiperheen tytär — vieläpä niin Pii Marinin kuin poliisilaitoksen väenkin ahkerasti käyttämän ja tunteman Fethin pizzerian omistajan tytär Shabina. Kunniamurha vai rasistinen murha? Ja missä on tuore aviomies? Piin ja Heinon suhde on ollut katkolla jo seitsemän kuukautta eli siitä saakka, kun pari varomatonta lausetta sai Juha Heinon jättämään alkumetreillä kesken pariskunnan yhdessä aloittaman Tansanian matkan. Melko raivostuttava pariskunta.

Paine (Otava, 2010; 268 sivua) on sarjan teoksista ahdistavin, jopa piinava. Piin veli on muuttanut sisarensa entiseen asuntoon ja tutustunut saman tien naapurin Irikseen ja Pasiin, joiden avoliitto on purkautunut, mutta mies jäänyt kiusallaan naisen omistamaan asuntoon kuin omaansa. Samalla kun Pii ja Juha Heino selvittelevät Piin biologisen isän kohtaloa, pariskunnan tilannetta kuvataan painetta ja piinaa lisäten koko teoksen ajan ja sen loppuratkaisua odotellessa sivuja on käännettävä tiuhaan tahtiin. Pii Marin ja Juha Heino jaksavat edelleen olla aika rasittavia ihmisiä, mutten jaksanut pillastua siitä. Muutenhan sarja on mitä mukaansatempaavin.

Loppu (Otava, 2011; 223 sivua) alkaa tilanteesta, jossa kaksi ihmistä, Raimo Piirto ja Eija Sahaniemi, katoaa samoihin aikoihin. Heidän kohtalonsa selvittäminen on yksi kolmesta juonikuviosta. Toinen on Piin ja Juhan naapuriin muuttaneen nuoren perheen omakotiunelman muuttuminen hometalopainajaiseksi. Kolmantena juonteena romaani kertoo, miten Pii vihdoin kohtaa biologisen isänsä eikä tilanne vastaakaan odotuksia. Lapsena ja nuorena Pii ei ollut kiinnostunut eikä vielä Mustankaan päähenkilönä halunnut tietää. Taisi olla oikeassa. Sarja päättyy sopivasti.

Koko sarja on sujuvasti ja mielenkiintoisesti kirjoitettu. Ihmiset vanhenevat ja ihmissuhteet kehittyvät. Jokaisessa osassa on erilainen aihepiiri ja oma teemansa. Mitään mullistavaa Nuotio ei dekkaristina luo, mutta vallan hyvin viihdyin näiden teosten parissa.

Hanne Wilhelmsenin paluu

Norjalaisdekkaristi Anne Holtin Hanne Wilhelmsen -poliisisarja alkoi vuonna 1993 (suomeksi 1998) ja näytti päättyneen vuonna 2007 (2008), mutta nyt Hanne on palannut nopeatempoisessa trillerissä Tuntematon uhka (Gummerus, 2016; Offline, 2015; suomentanut Outi Menna; 408 sivua). Alaruumiistaan halvaantunut ja katkera sekä lähes erakoitunut Hanne on juuri lupautunut avustamaan Oslon poliisia aikoinaan ratkaisemattomiksi jääneiden rikosten parissa. Hannen apulaiseksi ja kenttätyöntekijäksi Holt tuo Henrik Holmen, nuoren ja älykkään, mutta pakkoliikkeisen ja sosiaalisesti epävarman poliisin, joka on tuttu Inger Johanne Vik -sarjan viimeiseksi jääneestä, Utøyan iskujen aikaan sijoittuneesta, romaanista.

Myös Hannen entinen paras ystävä Billy T. on kuvioissa: ei enää poliisina, vaan tällä kertaa parikymppisen poikansa käytöksestä ja toimista huolestuneena isänä eli roolissa, jota sarjan alkupuolella olisi ollut mahdoton kuvitella sarjamoniavioiselle rämäpäälle. Aiemmista teoksista samoin tutusta Silje Sørensenista on juuri tullut Oslon poliisimestari. Hän on heti valtavan haasteen edessä, kun Oslon islamilaisessa yhteistyökeskuksessa räjähtää pommi ja 23 ihmistä kuolee. Pian räjähdystä seuraa toinen, suositussa kahvilassa.

Ensimmäisenä kylmänä keissinä Hanne ja Henrik perehtyvät seitsemäntoistavuotiaan Karinan katoamiseen koulumatkalla. Vaikka he virallisesti tutkivat vanhaa tapausta, ei etenkään Hanne voi olla seuraamatta myös terrori-iskun tutkimuksia, onhan hän tehnyt uransa turvallisuuspoliisissa. Henrik sen sijaan on samaan aikaan sekä aivan tohkeissaan siitä, että saa tehdä työtä yhdessä legendaarisen Wilhelmsenin kanssa, että pahoillaan siitä, ettei häntä ilmeisesti ainoana koko poliisivoimissa tarvita terroristijahdissa.

Tekijäksi pommi-iskuihin ilmoittautuu entuudestaan tuntematon organisaatio nimeltä Profeetan Tosi Umma. Poliisi on täysin ymmällään: Onko kyse eri muslimijärjestöjen tai islamin eri suuntausten välisestä sodasta vai mistä? Maahanmuuttovastaiset ja rasistiset äänet voimistuvat, vihapuhetta riittää ja jopa kansallispäivän vietto uhkaa peruuntua.

Aiheina niin terrori-iskut kuin maahanmuuttovastaisuus ja islamofobiakin ovat ajankohtaisia, mutta kylmälläkin tapauksella on yhteys päivänpolttaviin. Holt käsittelee näitä teemoja taiten ja kirjoittaa ehkä paremmin kuin koskaan, mistä pisteet myös suomentajalle. Poliisi on jokseenkin pihalla eivätkä tutkimukset etene. Lukija tietää heitä enemmän siitä, mitä toisella puolella tapahtuu, mutta se, millaisista osista palapeli lopulta koostuu ja mitä se todella esittää, on alkuasetelmia paljon monimutkaisempaa ja vaarallisempaa.