Sapphiren romaani Push ilmestyi suomeksi nimellä Ponnista (Art House) jo vuonna 1998, mutta elokuvan myötä siitä on otettu uusi painos leffanimellä Precious – harlemilaistytön tarina (Like 2010).
Precious on 16-vuotiaana toista kertaa raskaana isälleen, äitinsä pahoinpitelemä ja orjuuttama, luku- ja laskutaidoton, valtavan lihava, vailla itsetuntoa ja tulevaisuutta. Hänellä ei ole ketään eikä kukaan näytä piittavan, mutta sitten potkut koulusta osoittautuvat jonkinlaiseksi onnenpotkuksi. Precious löytää vaihtoehtoisen koulun, kohtalotovereita, ensikodin, kannustavan opettajan. Hän oppii lukemaan ja kirjoittamaan, huolehtimaan lapsestaan ja itsestään.
Tarina on uskomaton – enkä tarkoita, etteikö se voisi olla totta – mutta tapa, jolla se kerrotaan uhkaa pilata kaiken.
Precious kertoo karun tarinansa itse. Tämä on ongelmallinen näkökulma, koska hänen kielitaitonsa on kehittymätön eikä hän osaa analysoida asioita siten kuin hänet kertojana kirjoitetaan tekemään. Toisaalta minä-kertojan käyttäminen tuo hänet lähemmäksi ja koskettaa enemmän. Ken pystyy unohtamaan, ettei Preciousin elämää elävä voi kirjoittaa tällä tavalla Preciousin elämästä, saa aidomman lukukokemuksen kuin sellainen, jota tämä paradoksi vaivaa.
Suomentaja Kristiina Drewsin työ on ollut varmasti hyvin haastavaa. Tuskin on edes mahdollista kääntää suomeksi mustaa harlemilaisslangia niin, että se kuulostaisi aidosti Preciousilta. Drewsin versio lieneen paras mahdollinen.
Tuulevin lukublogi 