Dekkariviikko 2020: Kaksoiskierre

Tiina Raevaaran Kaksoiskierre (Like, 2020; 259 sivua) on geenitutkimuksen maailmaan sijoittuva psykologinen jännitysromaani.

Tarinan keskiössä ovat kimeerit. Kimeeri eli khimaira eli kimaira eli harhama on eliö, jonka solut ovat peräisin vähintään kahdesta hedelmöittyneestä munasolusta. Kimeerillä on siis ainakin kaksi geneettisesti erilaista solukantaa.

Romaanin minäkertoja Eerika on kahdeksan vuotta sitten tehnyt väitöskirjaa kunnianhimoisen professori Pajusuon kimeeriprojektissa. Siitä kesken kaiken luovuttuaan Eerika on sittemmin elellyt hissuksiin kouluikäisen tyttärensä Tuulikin ja ystävänsä Kristiinan muodostamassa perheessä.

Tuulikkiin liittyvän salaisuuden avulla professori Pajusuo kiristää Eerikan takaisin kimeeriprojektiinsa. Suostumista pyyntöön olla mukana edes kolmisen viikkoa joulukuun alusta jouluun asti on mahdotonta selittää Kristiinalle, joka tuntee välirikon taustat. Ystävällä on kuitenkin omat salaisuutensa. Näin lapsuudenkokemusten yhdistämien naisten välille muodostuu kauhun tasapaino.

Kertomus käynnistyy hitaasti, koska geenitutkimuksellinen ja henkilöhistoriallinen taustoittaminen vaativat tilaa. Hieman ennen puoltaväliä synkän joulukalenterin vauhti kiihtyy. Lopulta tarina enemmän pelottaa kuin jännittää.

Tällä viikolla eli 8.-14.6. vietetään jälleen perinteistä Dekkariviikkoa ja myös tänä vuonna myös monet kirjabloggaajat ovat mukana. Kirjablogien tämänvuotista dekkarien teemaviikkoa emännöi Luetut.net-blogin Mari.

dekkariviikkologo2020

Rikos ja rakkaus

Marja-Leena Tiainen on monipuolinen kirjailija, mutta Rakas Natasha (Myllylahti, 2019; 223 sivua) taitaa olla ensimmäinen dekkari häneltä. Toki esimerkiksi Kahden maailman tytössä on jännityselementtejä, mutta nyt ollaan rikosten ja rikollistenkin maailmassa. Jännityksen rinnalla tarinassa on romantiikkaa, mutta myös kipuilua nuoruuden ja aikuisuuden välimaastossa.

Vartijaksi opiskelevan Joel Leinosen elämä on kaikin puolin mallillaan, kunnes hän täysi-ikäisyyteensä kynnyksellä tapaa biologisen isänsä Turkan. Turvallisesta perheestä, mukavasta kaveripiiristä ja selkeistä tulevaisuudensuunnitelmista huolimatta Joelin elämään tulee myös varjoja ja vaaroja.

Joel tunsi olevansa keskellä rikoselokuvaa, mutta viihdyttävän jännityksen sijasta hän tunsi lamauttavaa pelkoa.

Ensin Joel huomaa puolivahingossa, että Turkalla näyttää olevan mitenkuten kitkuttelevan autokauppansa ohella hämäriäkin bisneksiä, joihin liittyy rikollinen liivijengi. Sitten Turkka yllättäen kuolee. Hautajaisissa Joel tapaa Turkan puolison tyttären Natashan ja rakastuu päätä pahkaa. Kaunis Natasha on aloitteleva malli, mutta myös oikullinen ja salaperäinen nuori nainen.

Välillä Joelista tuntui, että Natasha vain leikki hänen kanssaan. Tytön elämänasenne oli huomattavan paljon pinnallisempi kuin hänen omansa. Natashan tunteet heittelivät laidasta laitaan.

Liittyvätkö Turkan ja Natashan salaisuudet jotenkin toisiinsa? Mihin kaikkialle rikollisjengin lonkerot yltävät itäsuomalaisessa pikkukaupungissa? Entä venäläisten ökyrikkaiden, jotka omistavat hulppean huvilan, jossa Joelkin käy työharjoittelussa vartijana?

Joel on erittäin luotettava ja myös perin luottavainen. Hän ei halua tehdä mitään väärää eikä oikein usko muidenkaan haluavan. Rakastuminen Natashaan sekoittaa hänen moraalisen kompassinsa ja tekee hänestä myös hieman tyhmän – tai ainakin sokean.

Natashan touhut tuntuivat Joelista uskomattomilta. Miten ihmeessä joku kykeni sotkemaan asiansa niin perusteellisesti?

Rakas Natasha on viihdyttävä ja sujuva realistinen nuortenromaani, jonka aikuinenkin lukee mielellään.

 

(En voi olla huomauttamatta pienestä kauneusvirhestä: Ehkä Natasha ei osaa kovin hyvin ranskaa ja vain kopioi – kenties itselleen osoitettua – puhuttelua kirjoittaessaan Joelille, tai sitten kirjailija, tai viimeistään oikolukija, ole huomannut ranskan ma chérien olevan feminiinimuoto, vaikka Joelin puhutteleminen vaatii mon chéri -maskuliinin.)

 

 

 

 

 

 

Kolme ruotsalaista rikosromaania

Camilla Greben dekkaria Kun jää pettää alta (Gummerus, 2017; Älskaren från huvudkontoret, 2015; suomentanut Sari Kumpulainen; 506 sivua) mainostettiin ”vuoden petollisimpana trillerinä”, mutta minä vähän petyin. Emma on vaatekaupan myyjä, jolla on salasuhde firman toimitusjohtajaan. Mies katoaa ja hänen talostaan löytyy nuoren naisen ruumis, jonka pää on hakattu irti. Kolme näkökulmakertojaa vuorottelee eri aikatasoilla. Rakenne on varsin ovela, mutta juoni voisi olla jännittävämpi melkoisesti tiivistettynä. Ja miksi kaikilla henkilöillä pitää olla niin valtavan suuria ongelmia?

Luvattu maa (Otava, 2017; Det förlovade landet, 2016; suomentanut Emmi Jäkkö; 380 sivua) on Mari Jungstedtin Kanaria-sarjan toinen osa. Tarinan käynnistävän rikoksen uhri on Gran Canarialle eläkepäiviksi muuttanut ruotsalainen Linda Andersson, jonka puoliso Bengt ei krapula-aamuna ole varma, onko herännyt tappajaleskenä vai vain leskenä. 1950- ja 1970-luvuille sijoittuvat takaumat paljastavat, että verityön taustalla on jotakin muuta kuin eläkeläispariskunnan humalainen riita. Onko saarten itsenäistymisliike aktivoitunut vuosikymmenten hiljaiselon jälkeen vai onko motiivi henkilökohtaisempi? Gotlanti-sarjan tavoin viihdyttävyys on etualalla, mutta Jungstedt ottaa myös kantaa muun muassa turismin haittapuoliin ja ikäviin lieveilmiöihin. Päähenkilön keski-iän kriisistä en olisi välittänyt lukea näin paljon.

Malin Persson Gioliton Suurin kaikista (Johnny Kniga, 2017; Störst av allt, 2016; suomentanut Tarja Lipponen; 414 sivua) sai parhaan rikosromaanin palkinnon Ruotsissa, jossa dekkarin kärki on korkeatasoinen ja laaja, joten siltä sopi odottaa paljon. Alun takertelun — onko tämä sittenkin nuortenkirja? saako päähenkilö ärsyttää näin paljon? — jälkeen ennakko-odotukset palkittiin. Oikeussalidraaman syytettynä on hyvän perheen tytär ja kouluampuja Maja. Tuokin on jo juonipaljastus ja se kertoo tästä kirjasta paljon. Tarinaa puretaan auki molemmista päistä. Kiehtova ja fiksu, mutta myös raivostuttava minäkertoja on oikeuden edessä, mutta kuka ampui ketä ja miksi?

grebejungstedt