Kutsui mua Kuusamo…

Ensimmäinen NordicNoir-kirjallisuusfestivaali järjestettiin Rukalla, Kuusamossa 18.-19.1.2019. Voitin lippupaketin Kirsin kirjanurkan arvonnassa ja onnistuin hankkiutumaan blogin vakituisesta asemapaikasta viikonlopuksi noin 450 km pohjoisen suuntaan, kiitos henkilökohtaisen autonkuljettajan. Kannattiko? Minusta kyllä, vaikka istumista kertyikin viikonlopun aikana epäterveellisen paljon.

NordicNoirin rohkea idea oli koota rikoskirjalijoita ja heidän lukijoitaan niin sanotusti korpeen (vaikka Rukalla onkin lähes kaikki palvelut) keskustelemaan rikoskirjallisuudesta monelta kantilta: kirjailijan työstä ja urasta, kirjojen aiheista ja teemoista, rikoskirjallisuuden lajityypistä ja alatyypeistä, kirjojen ja tv-sarjojen suhteesta, nordicnoirin käsitteestä, huumorista rikoskirjallisuudessa, rikollisesta mielestä ja paljosta muusta. Aina ei tosin puhuttu ihan siitä, mitä ohjelmaan oli merkitty, muttei se oikeastaan haitannut.

Parhaimmillaan haastatteluista tuli keskusteluja, kun aikaa oli varattu mukavasti noin 45 minuuttia, joka välillä vähän ylittyikin ja joskus alittui. Illanvirkkuna pidin aikataulusta, jossa ohjelma alkoi klo 17 ja päättyi hieman ennen puolta yötä. Kaikki kolme haastattelijaa/moderaattoria hoitivat hommansa omalla tavallaan; ehkä yksi tyyli olisikin käynyt tylsäksi. Siinä missä neljän naisen paneeli sai perjantai-iltana kevyesti jutustella, joutui kahdeksanmiehinen lauantaipaneeli vallan viihdyttävästi lähes grillatuksi.

Toivon, ettei NordicNoir jäänyt ainutkertaiseksi tapahtumaksi ja ainakin Instagramissa taidettiin ensi vuodelle jotain jo lupaillakin. Jos saa toivoa uusia/lisää kirjailijoita niin tässä joitakin mieleen tulevia: Islannista Arnaldur Indriðason, Norjasta Karin Fossum , Ruotsista Lina Bengtsdotter, Tanskasta Sara Blædel ja Suomesta Eva Frantz.

Tämänkertaisista vieraista vain Ragnar Jonassonia ei ole saatavilla suomeksi. Onkohan joku kustantajista jo tarttunut tilaisuuteen? Haluan lukea erityisesti Hulda-trilogian. Muista mukana olleista, joita en vielä ole lukenut, aion tutustua ainakin Ninni Schulmanin Hagfors-sarjaan ja Stefan Ahnhemin tuotantoon. Toisin kuin aiemmin väitin olen sittenkin lukenut Yrsa Sigurðardóttirilta yhden tai kaksi ensimmäistä suomennosta.

Paikalla oli myös Suomen Dekkariseuran Ruumiin kulttuuri -lehden avustaja, joten seuraavasta lehdestä voi lukea vielä lisää.

 

Tammikuun kirjalliset tapahtumat

Vuosi 2019 alkoi niin kuin moni aiempikin kirjallinen vuosi Aapelin päivänä eli 2.1., jolloin perinteisesti jaetaan Kuopion kaupungin kirjallisuuspalkinto Savonia. Sen sai tänä vuonna Heidi Jaatinen romaanistaan Koski (Gummerus). Laaja sukuromaani, joka aloittaa kokonaisen sarjan, on minulla (ainakin vielä) lukematta. Lue lisää ja lisää.

Savonia-palkintoa on jaettu vuodesta 1986 alkaen. En ole osallistunut kuin muutamaan viime vuosien palkintojenjakotilaisuuteen — ne ovat kaikille avoimia ja maksuttomia — mutten ehkä ole kovin väärässä, jos arvelen, että nykyinen tyyli noudattelee perinteitä: Puheiden jälkeen juodaan kakkukahvit. Tunnelma on kaupungintalon kauniin juhlasalin ansiosta juhlava.

Aivan toisenlaisia tunnelmia lienee luvassa viikonloppuna Rukalla, Kuusamossa, kun siellä kokoontuu joukko pohjoismaisia rikoskirjailijoita ja heidän lukijoitaan ihkaensimmäiseen NordicNoir-tapahtumaan. Perinteitä ei (vielä) ole, vaan kaikki on aivan uutta ja varmasti monin tavoin jännittävää. Lue lisää myös Kirsin kirjanurkasta.

Mukana olevista kirjalijoista Samuel Bjørk, Agnete Friis, Kati Hiekkapelto, Antti Tuomainen ja Jens Lapidus ovat sellaisia, joiden tuotantoa olen lukenut. Sen sijaan Ninni Schulmania, Max Seeckiä, Stefan Ahnhemia, Yrsa Sigurðardóttiria, Ragnar Jonassonia ja Erik Axl Sundia en ole (vielä) lukenut, vaikka paljon rikoskirjallisuutta luenkin. Tilanne muuttunee viikonlopun aikana…

 

 

Kolme ruotsalaista rikosromaania

Camilla Greben dekkaria Kun jää pettää alta (Gummerus, 2017; Älskaren från huvudkontoret, 2015; suomentanut Sari Kumpulainen; 506 sivua) mainostettiin ”vuoden petollisimpana trillerinä”, mutta minä vähän petyin. Emma on vaatekaupan myyjä, jolla on salasuhde firman toimitusjohtajaan. Mies katoaa ja hänen talostaan löytyy nuoren naisen ruumis, jonka pää on hakattu irti. Kolme näkökulmakertojaa vuorottelee eri aikatasoilla. Rakenne on varsin ovela, mutta juoni voisi olla jännittävämpi melkoisesti tiivistettynä. Ja miksi kaikilla henkilöillä pitää olla niin valtavan suuria ongelmia?

Luvattu maa (Otava, 2017; Det förlovade landet, 2016; suomentanut Emmi Jäkkö; 380 sivua) on Mari Jungstedtin Kanaria-sarjan toinen osa. Tarinan käynnistävän rikoksen uhri on Gran Canarialle eläkepäiviksi muuttanut ruotsalainen Linda Andersson, jonka puoliso Bengt ei krapula-aamuna ole varma, onko herännyt tappajaleskenä vai vain leskenä. 1950- ja 1970-luvuille sijoittuvat takaumat paljastavat, että verityön taustalla on jotakin muuta kuin eläkeläispariskunnan humalainen riita. Onko saarten itsenäistymisliike aktivoitunut vuosikymmenten hiljaiselon jälkeen vai onko motiivi henkilökohtaisempi? Gotlanti-sarjan tavoin viihdyttävyys on etualalla, mutta Jungstedt ottaa myös kantaa muun muassa turismin haittapuoliin ja ikäviin lieveilmiöihin. Päähenkilön keski-iän kriisistä en olisi välittänyt lukea näin paljon.

Malin Persson Gioliton Suurin kaikista (Johnny Kniga, 2017; Störst av allt, 2016; suomentanut Tarja Lipponen; 414 sivua) sai parhaan rikosromaanin palkinnon Ruotsissa, jossa dekkarin kärki on korkeatasoinen ja laaja, joten siltä sopi odottaa paljon. Alun takertelun — onko tämä sittenkin nuortenkirja? saako päähenkilö ärsyttää näin paljon? — jälkeen ennakko-odotukset palkittiin. Oikeussalidraaman syytettynä on hyvän perheen tytär ja kouluampuja Maja. Tuokin on jo juonipaljastus ja se kertoo tästä kirjasta paljon. Tarinaa puretaan auki molemmista päistä. Kiehtova ja fiksu, mutta myös raivostuttava minäkertoja on oikeuden edessä, mutta kuka ampui ketä ja miksi?

grebejungstedt