Olisipa jo kesä

Kirsi Pehkonen jatkaa viime vuonna alkanutta Jylhäsalmi-sarjaansa elokuun helteisiin ja ukkosiin ajoittuvalla romaanilla Jylhäsalmella salamoi (Karisto, 2018; 197 sivua). En lue juurikaan niin sanottua naisten viihdettä, mutta näiden kesäisten, raikkaan romanttisten ja humorististen kirjojen parissa olen viihtynyt.

Sarjan ”pääosassa” ei ole henkilöhahmo, vaan sarjaa yhdistää paikka, kuvitteellinen itäsuomalainen kylä. Niinpä ensimmäisen osan Riina tavataan vain kerran ohimennen, kun keskushenkilönä on kiinteistövälittäjä Anna Ukkonen, tälläkin kertaa nuori nainen. Hän asettuu elokuun alussa vuokralaiseksi Haapa-ahon taloon, jonne myös Lontoossa asuvan poikaystävän on suunniteltu saapuvan koko syksyksi.

Toisin käy eikä se ole edes Annalle lopulta yllätys. Lukijalle ei ole sekään, kenen kanssa Anna ryhtyy pian vispilöitä kauppaamaan. Sopivasti mutkia asetellaan matkaan, ettei romanssi etenisi suoraviivaisesti ja tylsästi. Jännittäviäkin hetkiä koetaan — eikä niistä pienin ole kohtaaminen kotihiiren kanssa.

Vilpitöntä maalaisromanttista viihdettä kelpaa lueskella sulavien hankien keskellä kesää odotellessa.

 

P. S: Sitä vähän ihmettelen, että Annaa nimitetään timpuriksi, kun hän auttaa maalaamisessa ja inventaariossa. Ei timpuri ole mikään apulainen, vaan kirvesmies, puuseppä.

Rakastetun viimeinen kirje

Jojo Moyes on luemma erittäin suosittu romanssikirjailija. Outoa. Minusta (melko hölmösti suomeksi nimetty) Ole niin kiltti, älä rakasta häntä (Gummerus, 2014. The Last Letter From Your Lover, 201; suomentanut Heli Naski; 532 sivua) oli ennalta-arvattava, ylipitkä ja paljon vähemmän romanttinen kuin oletin.

Kirjan varsinainen pari kohtaa ja eroaa moneen kertaan traagisen romanttisesti – ainakin oletan tuollaisen olevan ideana – 1960-luvun alussa. Viidenkymmenen vuoden takaisen brittikeskiluokan käyttäytymismallit ja moraalisäännöt vaikuttavat olevan lähempänä Jane Austenin aikaa kuin nykyhetkeä, jossa kirjan kehyskertomuksen toimittaja-päähenkilö löytää sattumalta kirjeen, jonka perusteella alkaa selvittää traagiseksi osoittautuvaa rakkaustarinaa.

Juonipaljastuksia tekemättä on vaikea kertoa enempää henkilöistä (edes nimiä) tai tapahtumista, joten lopeta tähän, jos et halua tietää niistä.

Minua jäivät vaivaamaan ainakin nämä asiat:

  • Miksei Jennifer ihmettellyt, että joutui auto-onnettomuuteen, vaikka tapaaminen Bootin kanssa oli selvästi sovittu juna-asemalle?
  • Miten kummassa arkistopäällikön ei nimi tullut mainituksi kertaakaan Ellien ja Roryn keskusteluissa?
  • Miksi Moiran ylenpalttinen lojaalius Laurencea kohtaan mureni niin helposti?
  • Miten nykyaikainen, fiksu nainen voi olla niin sinisilmäinen kuin Ellie Johnin suhteen?

Olen ilmeisesti lukenut liikaa dekkareita enkä taida kuulua tämäntyyppisen kirjallisuuden kohderyhmään. Moni varmasti pitää kovasti. Kaipa minäkin jollain tapaa viihdyin, kun kerran loppuun asti luin.