Ebba Stenbockin elämä

Millaista oli suomalaisen aateliston elämä 1500-luvulla? Oliko naisilla vaihtoehtoja tai valtaa?

Anu Lahtisen asiantunteva elämäkertateos Ebba, kuningattaren sisar (Atena, 2021; 196 sivua) valottaa asiaa Ebba Stenbockin (k. 1614) – leskikuningatar Katarinan sisaren, Kustaa Vaasan kälyn ja Klaus Flemingin vaimon sekä kuuden lapsen äidin – kautta.

Anu Lahtinen kertoo niukkaan kirje- ja asiakirjalähteistöön nojautuen kiinnostavalla tyylillä 1500-luvun maailmasta ja elämästä. Hän kuvaa lämpimiä ja läheisiä perhesuhteita lasten ja vanhempien sekä sisarusten välillä, mutta myös sukulaisten armottomia kuolemantuomioita. Stenbockin ja Flemingin suvut kuuluivat valtakunnan mahtavimpiin. Aikakausi kuohui poliittisia juonitteluja, omaisuusriitoja ja maanpetturuustuomioita, joissa päitä putoili tiuhaan tahtiin.

Kaikkea muuta kuin kansan rakastama Klaus Fleming kukisti nuijasodan, mutta sen jälkeen Ebba jäi leskeksi. Ruotsin puolella valta oli jo Kaarle-herttualla (myöhemmin Kaarle IX), mutta Ebba ei voinut miehensä jäljiltä muuta kuin olla laillisen, joskin Puola-Liettuassa lymyävän, kuningas Sigismundin puolella. Niin hän joutui johtamaan Turun linnan puolustusta. Leski oli vielä tuolloin, ennen vahvaa keskusvaltaa, suvun arvovaltaisin edustaja miehensä jälkeen, kunnes uusi päällikkö valittiin.

Kuten niin usein on käynyt aikojen saatossa, Ebban pyrkimykset valuivat suurelta osin tyhjiin. Hänen ja hänen lastensa elämästä kului monta pitkää vuotta vankeudessa ja sen jälkeen oikeuksista kamppaillessa. 1590-luvun tapahtumat jättivät jälkensä vuosikymmeniksi eteenpäin, ja vielä 1620-luvulla kiisteltiin Anna Flemingin ja Klaus Flemingin perillisten oikeuksista suvun maaomaisuuteen.
Voi toki olla, että nämä kamppailut eivät sävyttäneet jokapäiväistä arkea, joka saattoi olla valoisampaa.

Lahtinen luo Ebbasta niin monipuolisen ja kokonaisen kuvan kuin 400 vuoden takaisesta henkilöstä lie mahdollista. Kirja saa toivomaan, että olisi mahdollista tietää enemmän tuon aikakauden ihmisten arkielämästä ja ajatuksista – muustakin kuin valtataisteluista ja sodista, joita historiankirjoitus on pullollaan.

Kirjan kannessa on Helene Schjerfbeckin maalaus ”Ebba Stenbock” (1879) ja hänet on maalattu myös Albert Edelfeltin teokseen ”Kaarle-herttua herjaa Klaus Flemingin ruumista”. Oikeasti emme tiedä, miltä hän näytti, sillä elinaikana tehtyä muotokuvaa ei ole säilynyt.

Kirjan kuvituksena on muun muassa otteita kirjeistä, joita ei tosin pysty asiaa opiskelematta lukemaan. 1500-luvun ruotsinkielisten käsialojen tulkitseminen ei käy keneltä vain, mutta Anu Lahtinen lukee tekstejä sujuvasti. Tekoälykin voidaan siihen ehkä joskus opettaa.

Iljetyksen valevaltakunta

… tuskin monikaan muodollinen vallanpitäjä on vaikuttanut Ruotsin kulttuurielämään enemmän kuin Arnault’n valeimperiumi.

Kun Matilda Gustavssonin teos Yhdeksästoista jäsen : Ruotsin akatemian romahdus (Otava, 2019; Klubben – en undersökning, 2019; suomentanut Elina Lustig; 266 sivua) voitti Blogistanian Tieto -äänestyksen, huomasin, etten ollut mitenkään noteerannut tätä teosta. Se ei ollut kiinnittänyt huomiotani, mutta onneksi palkinto muutti tilanteen eikä koukuttava ja tärkeä kirja jäänyt lukematta.

… vähitellen myös Ruotsin akatemia omaksui saman ristiriitaisen identiteetin: että on yhtä aikaa undergroundia ja eliittiä. Että on arvostettu toisinajattelija. Viljelee ulkopuolisuutta sisäpiiristä käsin.

Tutkiessaan Ruotsin akatemian jäsenen, runoilija Katarina Frostensonin ja hänen puolisonsa Jean-Claude Arnault’n omistaman kulttuurikeskus Forumin ja Ruotsin akatemian välisiä yhteyksiä ja taloudellisia epäselvyyksiä Gustavsson on ollut perusteellinen. Hän vakuuttaa ja vaikuttaa faktoillaan eikä kirja ole lainkaan sensaatiohakuinen, vaan asiallisen toteava.

Minun silmissäni hän oli pieni ja naurettava mies, joka teki itsestään tärkeää vaimonsa siivellä ja väitti olevansa vallan kahvassa, koska tunsi kulttuurieliittiä.

Mona

Arnault’n pitkään kestänyt iljettävä käytös tuli julkiseksi, kun Dagens Nyheterissa julkaistiin Gustavssonin laaja artikkeli kahdeksantoista naisen kokemasta ahdistelusta ja väkivallasta. Gustavsson kuvaa artikkelin syntyprosessia ja vastaanottoa sekä sen jälkeen tekemiään tutkimuksia, joiden laajuutta hän tuskin osasi alunperin aavistaa.

Mitä tapahtuu, jos ryhmän jäsenten välille syntyy konflikteja, kun ryhmää ei voi purkaa? Millä kaikilla tavoilla voi toimia ihminen joka ei voi koskaan pudota korkeuksista?

Vaikka jo pelkkä #metoon myötä vihdoin vakavasti otettu ahdistelu oli pitkäkestoista, laajaa ja kulttuurieliitin hiljaisesti hyväksymää, oli pelissä paljon muutakin: perinteisistä perinteisimmän instituution uskottavuus sekä monilonkeroinen taloudellinen kähmintä ja suoranaiset talousrikokset.

… minusta toiminta oli kunniatonta ja tunsin tulleeni huijatuksi.

Love

Akatemia romahti siinä määrin, että kirjallisuuden Nobel-palkinto jäi kerran jakamatta. Voiko perinteinen instuutio enää saavuttaa entistä asemaansa? Mitä kaikkea iljetys ennättikään rikkoa lopullisesti?

Dekkariviikko 2019: Ruotsi

Sofie Sarenbrantin Emma Sköld -sarjan suomentaminen on aloitettu kolmannesta osasta. Tänä vuonna ilmestyy vielä lisää suomennoksia ja ikävä kyllä kiireen huomaa Avoimet ovet -dekkarista (Wsoy, 2019; Visning pågår, 2014; suomentanut Veijo Kiuru; 434 sivua).

Suositun sarjan pääosassa on rikospoliisi Emma Sköld ja ainakin tässä tarinassa rikokset tulevat kovin lähelle hänen yksityiselämäänsä. Liekö edes luvallista, että hän tutkii tätä rikosta? Ei se minusta ainakaan eettistä ole.

Bromman rauhallisella ja halutulla omakotialueella tapahtuu asuntonäytön jälkeen murha. Kuusivuotias Astrid löytää isänsä kuolleena vierashuoneesta juuri ennen kuin hänen on äitinsä kanssa tarkoitus muuttaa pois. Kun merkkejä murtautumisesta ei ole ja aseena on käytetty talon keittiöveistä, on pääepäilty luonnollisesti uhrin leski Cornelia. Vain paras ystävä, joka sattuu olemaan Emma Sköldin sisko, tietää, että mies on piinannut vaimoaan vuosikausia sekä henkisesti että fyysisesti. Motiivikin siis on tarjolla, mutta miksi murhata mies juuri, kun ero on vihdoin vireillä ja talo myynnissä?

En osaa arvioida, vaihtuuko myös alkuteoksessa repliikkien tyyli puhekielisestä — ”Me on löydetty murha-ase.” — kirjakieliseen jopa kesken dialogin. Ainakin se on häiritsevää.

”Me ollaan lääninrikospoliisista ja meillä on ikäviä uutisia”, Nyllet sanoo ja kertoo, että Hans Göransson on kuollut kotonaan edellisenä yönä. ”Kaikki viittaa siihen, että hänet on päästetty päiviltä. Ja me ollaan selvittämässä tapausta.”
Väri kaikkoaa molempien välittäjien kasvoilta.
”Hirvittävää”, Benjamin sanoo hetken päästä.
”Me haluaisimme tietää teidän työrutiineistanne näyttöjen yhteydessä ja nöhdä nimilistan niistä ostajaehdokkaista, jotka olivat kyseisessä näytössä.”

Voisi olettaa, että viimeisen repliikin puhuja on toinen kuin ensimmäisen, mutta Nyllet siinä jatkaa.

Mukana on myös kummallisia ja epäselviksi jääviä kohtia, esimerkiksi nämä:

Kun Emma purki kihlauksen ja eron, suurin sokki oli ohi, stressi hellitti joksikin aikaa.

Ensimmäinen artikkeli, jonka saan verkkojulkaisuun, käsittelee naista, joka on aikonut muuttaa, mutta Hans Göranssonin murhan ansiosta hän ei enää uskalla myydä taloaan.

Lattialla sängyn vieressä on hänen vanha lapsuutensa kehto.

…Cornelian päässä tuo kaikki muuttuu pelkäksi rappakaljaksi.

Eivätkö kihlauksen purkaminen ja eron purkaminen kumoa toisensa? Jos joku saa artikkelin verkkojulkaisuun, ymmärrän sen niin, että hän julkaisee siinä kirjoituksensa, mutta tässä on luullakseni kyse tietoverkon hakutuloksesta. Omistusliite kuuluisi kehtoon, ei lapsuuteen. Ruotsin (suomalaisperäinen) sana rappakalja tarkoittaa roskapuhetta, joutavuuksia, ja yhdistynee kääntämättömänä lähinnä siitä nimensä saaneeseen lautapeliin.

Henkilöt ovat kauttaaltaan melko kummallisia ja useimmat heistä jäävät yksipuolisiksi. Heistä ei jaksa erityisemmin kiinnostua tai välittää. Ei edes päähenkilö Emma tule erityisen tutuksi.

Sarenbrantin sujuvan ja nopealukuisen tusinadekkarin olisi minusta hyvin voinut jättää suomeksi julkaisemattakin. Mitään uutta se ei mielestäni genreen tuo, vaikka sarjaa markkinoidaan uudenlaisella poliisipäähenkilöllä. Ongelmakimpulta tämä Emmakin vaikuttaa.

Ruotsin kirjamaailma alkaa olla niin dekkareilla kyllästetty, että jonkinlainen vastaisku lienee pian tulossa. Ehkä. Uskon, että tämä(kin) myös meillä myy, mutta minä en Avoimien ovien loppukoukusta huolimatta välitä sarjan seuraavaa osaa lukea.

Lukeva peikko koordinoi tämänvuotista dekkariviikkoa ja sieltä löydät linkkejä muiden blogien dekkaripostauksiin.

dekkariviikkopyoryla