Minna ja Ferdinand

Minna Rytisalon toinen romaani Rouva C. (Gummerus, 2018; 367 sivua) on melkein yhtä upea lukukokemus kuin esikoinen Lempi. Rytisalo on taitava kirjoittaja, joka tässä romaanissa käyttää lähtökohtanaan todellisia henkilöitä, mutta kirjoittaa heistä fiktion keinoin. Pääosassa on nuori Minna Johnson, sittemmin Canth, ja tapahtumat sijoittuvat pääosin Jyväskylään, jota romaanissa nimitetään järvikaupungiksi.

Tyytyä. Elämään olisi pitänyt tyytyä, ei olisi pitänyt kurottaa kauemmas kuin luontevaa oli. Minna ei osannut.

Rytisalo menee Minnansa nahkoihin, sydämeen ja aivoihin. Hän irrottautuu suomalaisen kirjallisuuden patsasmaisesta matriarkasta ja kirjoittaa elävän ihmisen. Näin tehdessään hän ei voi kirjoittaa dokumenttia, vaan kaunokirjallisuutta.

Cygnaeus ei pitänyt näitä saarnoja miesoppilaille, vain tytöille, sillä pojat voivat olla sekä opettajia että puolisoita, tytöt eivät.

Minna aloittaa opettajaseminaarin vakaana aikomuksenaan tulla opettajaksi, mutta toisin käy. Pienen skandaalin myötä hänestä tulee opettajansa puoliso ja pian suuren lapsikatraan äiti.

Kun hän katsoi Minnaa, hän näki ihmisen, siis ensin ihmisen ja sitten naisen, siis naisihmisen, joka ei ollut miestä heikompi tai tyhmempi, vaan älykäs, nopea ja hauska —

Puolisosta, Ferdinand Canthista, kirjailija kirjoittaa vaimoaan kannustavan ja tukevan, mutta hieman heikon, jopa hauraan. Minnan yhteiskunnallisen tietoisuuden kasvun ja henkisen kehityksen — jossa vuorottelevat innostuksen ja masennuksen kaudet — ohella parisuhde nousee kerronnassa keskeiseksi. Minnan ura ei kuuluu tämän romaanin kuvaamaan aikaan — se on vasta nupullaan.

Jos joku sanoo minulle, että tuota et voi, minä voin. Sen minä opin siltä mieheltä joka sanoi minua kottaraiseksi.

Hieno romaani, joka olisi minusta kuulunut Finlandia-ehdokkaiden joukkoon.

Tuntemattomat naiset

Toinen tuntematon (WSOY, 2017; 376 sivua) on Johanna Catanin ja Lari Mäkelän toimittama kahdenkymmenenkahden kirjoittajan — Laura Gustafsson, Joel Haahtela, Antti Heikkinen, Venla Hiidensalo, Mikko Kalajoki, Katja Kettu, Tommi Kinnunen, Tapio Koivukari, Juha-Pekka Koskinen, Tuomas Kyrö, Sirpa Kähkönen, Taina Latvala, Jenni Linturi, Laura Lähteenmäki, Mooses Mentula, Inka Nousiainen, Riikka Pulkkinen, Niina Repo, Minna Rytisalo, Petri Tamminen, Tuula-Liina Varis ja Hanna Weselius — novellikokoelma, jossa nykykirjailijat ovat tarttuneet Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan (1954) vähäisiin naishahmoihin kertoakseen vaimoista, äideistä, rakastetuista, lapsista, sisarista, naapurintytöistä, ystävistä, lotista, petroskoilaisnaisista…

Tekstit ovat ikään kuin vastaus Väinö Linnan romaanille, mutta myös sen tulkintaa ja soveltamista. Ehkä voidaan puhua jopa fanifkitiosta? On luultavasti hyvä olla ennen tätä tuntemattomansalukenut, mutta toki voi käydä niinkin päin, että tämä kokoelma saa kiinnostumaan Linnan tekstistä. Itse ajattelin lähiaikoina lukea Sotaromaanin (2000), joka on Tuntemattoman sotilaan lyhentämätön versio.

Jokaista novellia edeltää lainaus Tuntemattomasta sotilaasta, joten lukija tietää, kenet (ja missä tilanteessa) kirjailija on ottanut novellinsa lähtökohdaksi. Novellit ovat luonnollisesti tyyliltään ja lähestymistavaltaan hyvinkin erilaisia niin kuin kirjoittajansakin. Joitakin tosin yhdistää yksi hahmo: kävellen tai polkupyörällä lähestyvä pappi mustassa asussaan tulossa tuomaan surusanomaa.

Jokaisen lienee helppo löytää näistä kertomuksista itselleen ainakin yksi mieluinen. Minua teksteistä koskettivat eniten Sirpa Kähkösen ”Kesän 1939 poutapilvet”, Tommi Kinnusen ”Nuku nurmelle hyvälle”, ja Laura Lähteenmäen ”Tummuva vihreys”. Entä sinua?

 

 

 

Erinomainen esikoinen

Lempi (Gummerus, 2016; 234 sivua) on Minna Rytisalon esikoisromaani. Eipä uskoisi ensimmäiseksi. Niin taitava se on. Kerrassaan hieno.

Kirjailijan oivallus on kuvata nimihenkilöä kolmen muun ihmisen näkökulmasta ja jättää siihen. Rovaniemen kauppalan kauppiaan kaunis ja kopea tytär Lempi jää osittain arvoitukseksi niin kuin elämässä jokainen jää kaikille muille. Kukin on Jokainen vain oman elämänsä päähenkilö.

Lapin sodan vuosiin sijoittuvassa teoksessa on kolme osaa ja näkökulmaa. Ensimmäinen, lyhyin ja sokein on rintamalta palaavan Viljamin, joka lähes poikasena, mutta jo nuorena isäntänä, rakastuu Lempiin, saa tämän — suureksi ihmeekseen — vaimokseen, mutta joutuu pian rintamalle. Viljamin kautta Lempi koetaan lähes täydellisenä.

Toisessa osassa puheenvuoron saa Elli, Viljamin ja Lempin piika, jonka näkemys päähenkilöstä on täydellisessä ristiriidassa ensimmäisen kanssa. Ellille isännän vaimo on kilpailija ja kiusanhenki, kaikkea muuta kuin ihana ja ihmeellinen. Lempi on Ellille kaikkea sitä mitä hän itse ei ole. Miten katkeran ja julman se Ellistä tekeekään!

Viimeisen ja pisimmän puheenvuoron saa Sisko, Lempin kaksonen, joka tuntee hänet paremmin kuin kukaan, on melkein yhtä hänen kanssaan. Eikä kuitenkaan ole. Sisko muistelee Lempiä kietoen hänet omaan elämäntarinaansa. Hänestä ei tullut sota-aikana maatilan emäntä vaan saksalaissotilaan nainen. Siskon tarina melkein varastaa huomion Lempiltä — vai olisiko sanottava lemmeltä?

Herkkää ja rankkaa. Yllätyksellistä ja salaperäistä. Lukunautinto.