Muistokirjoittamisen vaikeus

Hänelle on vähitellen alkanut muodostua käsitys siitä, miten kuolleista on tapana kirjoittaa.

Anja Portinin esikoisromaanin Muistokirjoitus (S&S, 2019; 252 sivua) päähenkilön Julian pitäisi kirjoittaa äitinsä – erityisesti satutulkinnoistaan tunnetun ääninäyttelijän – muistokirjoitus.

Äiti tosin elää vielä ja pyytänyt sitä itse, jotta voisi valvoa, mitä hänestä kuoleman jälkeen kirjoitetaan. Naisten suhde ei ole mutkaton eivätkä Julian lapsuusmuistot helppoja. Hän alkaa kuitenkin penkoa äitinsä arkistoja ja vajoaa pian menneisyyteen ja muistoihin niin, että oma lapsi uhkaa unohtua.

Ensin Julia ei ole ajatuksissaan ja mielessään läsnä, lopulta ei enää fyysisestikään kotona. Aaro-poika on mainio hahmo ja tuli minua lähemmäksi kuin Julia. Se, mitä hänelle pimeänä ja lumisena pakkasiltana tapahtuu, koskettaa.

Portin kirjoittaa muutoksesta ja murtumisesta eleettömästi; sillä tavalla kauniisti, ettei Julian ahdistuneisuus käy kimppuun, vaan pysyy kuin lasisen tai jäisen pinnan alla. Julia jää etäiseksi.

Dialogin melkein täydellinen puuttuminen tekee kaikesta jotenkin hiljaista, vaiennettua.

 

 

Lumikki ja kääpiöt

Annastiina Stormin vetävä romaani Kerro, kerro (S&S, 2019; 207 sivua) ei ole saanut ansaitsemaansa kantta. Näin tylsän näköistä kirjaa en olisi edes huomannut, ellen oli saanut sitä kustantajalta Helsingin kirjamessuilta. Onneksi sain.

Olen perimmäisellä perähikiällä outojen ihmisten ja mahdollisesti rakoilevan mieleni kanssa, eikä minulla ole mitään kytköstä omaan kotiini, omaan todellisuuteeni.

Romaanin minäkertoja Aliisa lähtee Pohjois-Karjalaan tutkimaan juuri kuolleen äitinsä Lumikin menneisyyttä, josta hän ei tiedä juuri mitään. Hän kohtaa Hukan kylän ja sen omalaatuiset asukkaat sekä oma mielikuvituksensa: saa äidin oppaakseen polkupyöränsä tarakalle — tai ehkä vain äidin kertomukset, jotka tämä kenties kirjoitti juuri ennen kuolemaansa.

Kerro miten asiat ovat. Kerro vaikka ne olisivat pahimmin. Koska pahempaa kuin kaikkein pahin on kaikkein pahimman pelko.

Strom yhdistää rohkeasti realismin ja fantasian luodakseen romaanin äidin ja tyttären suhteesta, jota varjostavat salaisuudet ja pelot. Taustakertomuksena on Lumikki-satu. Pidin romaanin tunnelmasta ja kirjailijan tyylistä sekä siitä, ettei asioita selitetty puhki, vaan tarina pysytteli Aliisan mielenmaisemassa.