Saako poroja tappaa?

Ann-Helén Laestadiuksen romaani Varkaus (S&S, 2022; Stöld, 2021; suomentanut Laura Kulmala; 510 sivua) tuli tietooni HelsinkiLit-tapahtumassa, jossa saamenpukuinen kirjailija oli yksi monista kiinnostavista vieraista. (Hänen ruotsiaan myös ymmärsin aika hyvin, toisin kuin vaikkapa Niklas Natt och Dagin.)

”Hän tappoi poroni ja uhkaili minua, kun olin yhdeksän. Tajuatko, miten sellainen vaikuttaa lapseen?”

Pieni saamelaistyttö näkee, miten ei-saamelainen Robert tappaa hänen nimikkoporonsa. Hän nappaa merkityn, irtileikatun korvan itselleen, muttei näytä sitä kellekään, eikä uskalla puhua näkemästään. Poliisi kirjaa tapauksen varkaudeksi. Vuosikymmenten saatossa rikosilmoituksia on kertynyt jo kymmeniä, ellei satoja, ja kertyy lisää.

”Kyllästyin siihen, että saamme aina saman vastauksen. Ikinä kukaan ei ehdi tulla paikalle, kun löydämme salametsästettyjä ja kidutettuja poroja.”

Poliisi ei koskaan ennätä tapahtumapaikalle; ei vaikka poroja ennen tappamista kidutetaan; ei vaikka verijäljet johtavat tietyn miehen tilalle; ei vaikka raakuksista julkaistaan videoita netissä. Toimittajia saattaa joskus kiinnostaa, mutta he eivät malta paneutua saamelaisten elämään tarpeeksi ymmärtääkseen kokonaisuuden – vihan, kateuden, rasismin.

Hän meni tutkimaan murtuneita jalkoja, jotka sojottivat luonnottomasti. Sitten hän otti puhelimensa ja kuvasi videota vahingoittuneista jaloista vapisevaan turpaan. Poron katse ei ollut enää pakokauhuinen vaan alistunut. Hän voisi iskeä sarvet irti, kun poro oli vielä elossa. Ihan muuten vain.

Romaanin alussa, vuonna 2008, päähenkilö Elsa on pikkuinen koulutyttö, lopussa aikuinen nainen vuonna 2019. Kirjailijan taito kuvata samaa ihmistä lapsena ja aikuisena on vaikuttava – juuri tuollainen nuori nainen siitä tytöstä tietenkin kasvoi! Elsa on vahvasti saamelainen, monin tavoin ulkopuolinen, ristiriitaisesti perinteinen ja moderni, upea ja vahva päähenkilö.

Hän halusi tehdä asiat itse. Hänellä oli oma poromerkki, ja hän oli saamelaiskylän jäsen, mutta heidän perhekunnastaan vain isällä oli äänioikeus.* … Silti hän ei ikipäivinä siirtäisi porojaan Nikon tokkaan, vaikka joku niin saattoi kuvitellakin.

Porotapot eivät ole kirjan ainoa sisältö, vaan rikosromaanityyppisen jännittävästi kerrotussa kirjassa kuvataan niin Elsan koulukokemuksia ja lapsuuden leikkejä sekä perinnekäsitöiden opettelemista, etelästä tulleen äidin saamelaisilta ”riukuna” kokemaa ylenkatsetta, vanhempien viileneviä välejä, isoäidin uskonnollisuutta ja dementoitumista, naapurin Lasse-nuorukaisen kohtaloa, kaivostoiminnan laajenemisen vaikutuksia, ilmastonmuutoksen vaikutuksia poronhoitoon, nykyaikaista saamelaisuutta Ruotsissa, voimakasta yhteenkuuluvuuden tunnetta, ohitettujen ja väheksyttyjen hiljaista epätoivoa.

Tämä oli saamelaiskylässä vuoden parasta aikaa. Sitä tunnetta Robert ei saanut Elsalta viedä. Aina kun mieli kävi levottomaksi, Elsa muistutti itseään suvun luomasta turvasta, siitä että koko hänen sohkansa oli nyt koolla.

Laestadiuksen tyyli on melko vähäeleistä eikä hän dramatisoi tai paisuttele. Ei hänen tarvitse. Taustalla ovat todelliset tapahtumat, sillä poliisi ei oikeasti vuosikausiin tutkinut saamelaisten rikosilmoituksia porojen tapoista ja vahingoittamisista. Tosiasioiden ja mielikuvituksen yhdistelmästä kirjailija on luonut kiehtovan näkymän maailmaan, josta huomaan tietäväni aivan liian vähän.

Kun Elsa oli kysynyt, miksei Hanna voinut ryhtyä poromieheksi, Mattias oli vain pyöritellyt silmiään.

Kirjan osien nimet, jotka on merkitty sekä saameksi että (suomennoksessa) suomeksi, ovat ruotsinkielisille varmaan vielä ”eksoottisempia” kuin suomenkielisille. Kyllähän sitä sentään tunnistaa sukukielen dálvi sanan samakantaiseksi kuin suomen talvi. Lukujen nimet on kirjoitettu numeroin ja saameksi kirjaimin. Jos yrittää sanoa ääneen njeallje, voi sen arvata luvuksi neljä, mutta vaikkapa guoktelogiokta (21) näyttäisi olevan aika kaukana suomivastineestaan.

Varkaus on ruotsinsaamelaisen, Kiirunassa kasvaneen, Laestadiuksen yhdestoista kirja ja ensimmäinen aikuisille suunnattu romaani. Rikostoimittajataustaisen kirjailijan teos valittiin Ruotsissa vuonna 2021 vuoden kirjaksi.

Suomentajan jälkisanoissa avataan lyhyesti Suomen ja Ruotsin poronhoitoalueiden eroja. Ei näyttäydy naapurimaa maineensa mukaisena tasa-arvon mallimaana tällä(kään) kertaa.

*Suomessa vastaavaa periaatetta ei ole.

Naistenviikko 2022 – Eerika

Sielujen syöveri (Like, 2022; 297 sivua) on Tiina Raevaaran Eerika Hämeenrannasta kertovan jännitysromaanisarjan kolmas osa.

On kuin joku tarkkailisi minua koko ajan. Tuntuu kuin ajatukseni olisivat puhetta jollekin: kuin joku jatkuvasti kuuntelisi minua ja jopa odottaisin hänen vastaavan.

Kaksoiskierteestä ja Polaaripyörteestä tuttu ex-geenitutkija Eerika elelee hiljaista, rauhallista elämää tyttärensä Tuulikin ja miesystävänsä Panun kanssa. Entinen luottoystävä ja perheenjäsen Kristiina on vankilassa, eivätkä naiset ole tavanneet sitten edellisosan hurjien tapahtumien ja paljastusten.

Kun Eerika sitten kohtaa pienen, vanhan ja ystävälliseltä vaikuttavan Harrietin, joka on neurobiologi ja kuvataiteilija, alkaa tapahtua. Ensin löytyy ruumis taideteoksen päältä ja sitten lisää karmivia kuolemantapauksia.

Nainen tuntuu liittyvän Eerikan lapsuuteen ja sanoo tunteneensa hänen vanhempansa, jotka kuolivat tulipalossa. Eerikalla ei ole naisesta mitään muistikuvia. Onko hän torjunut mielestään osan kohtalokkaan lapsuusjoulun muistoista vai onko Harriet sekaisin tai jonkinlainen huijari? Uteliaisuuttaan hän suostuu palkkautumaan naisen apulaiseksi tämän eräänlaiselle terapiavastaanotolle.

Selvitellessään Harrietin tutkijanuraa Eerika kiinnostuu naisesta yhä enemmän ja joutuu yhä enemmän ymmälleen. Hänen on pakko tavata Kristiina. Ja sitähän Harrietkin toivoo. Pian ovat hengenvaarassa niin Eerika, Tuulikki, Panu kuin Kristiinakin.

Sielujen syöveri on aiempia osia vähemmän tiedetrilleri ja kurottelee makuuni hieman liikaa yliluonnollisen puolelle, mutta verrattoman vetävää jännitystä se on.

Tuijata-blogin naistenviikon haaste

Dekkariviikko 2022 – Missä on Daisy?

Jäljettömiin (Otava 2021; In the Dark, 2018; suomentanut Sirpa Parviainen; 349 sivua) on Cara Hunterin Oxfordiin sijoittuvan Adam Fawley -sarjan aloitusosa.

Kahdeksanvuotias Daisy ilmoitetaan kadonneeksi hänen perheensä pitämien pihajuhlien jälkeen. Lapsen kadottua tutkimukset on aloitettava lähipiiristä, sanoo poliisin vankka kokemus, etenkin nyt, kun tytön vanhemmat käyttäytyvät kummallisesti ja suhtautuvat poliisiin suorastaan vihamielisesti.

Lapseen liittyvän tapauksen tutkinta on etsiväkomisario Adam Fawleylle erityisen raskasta ja syyt siihen käyvät ilmi vähitellen, samalla kun katoamistutkinta etenee. Sen myötä perheenjäsenten nykyisestä elämästä ja menneisyydestä paljastuu lukuisia salaisuuksia. Vinkit yllättävään loppuratkaisuun on piilotettu niiden joukkoon.

Hunter käyttää monenlaisia tekstityylejä kekseliäästi. Esimerkiksi Fawley puhuttelee lukijaa suoraan päivittäismerkinnöissä, joissa hän on minäkertojana. Niiden lomassa tutkinnan vaiheista kerrotaan myös vuoropuheluina, kuulustelukertomuksina. Lisäksi on lehtiuutisia, poliisin tiedotteita, kirjeitä, sähköpostiviestejä, lapsen ”käsinkirjoitettuja” tarinoita, Twitter-viestiketjuja ja Facebook-sivun ”Etsi Daisy Mason” postauksia.

Suomentajalla ei ole ollut ihan helppoa. Sähköpostiosoitteet ja jotkin Twitter-tilien nimet on suomennettu osittain, esim. @ThamesValley.poliisi.uk, mikä minusta näyttää oudolta, vaikka onkin ymmärrettävää. Suurinta osaa tällaisista ei sentään ole käännetty, ollaanhan Englannissa. Suomentajan toinen haaste on myös yhä yleisemmäksi käyvä teitittelyn verbimuotojen osaamattomuus.

Jäljettömiin on jännittävä, koukuttava ja ovela dekkari.

Tuijata. Kulttuuripohdintoja

Tuumailen kulttuurikokemuksia, eniten kirjallisuutta.

One Entry to Research

Critical assessment of Web of Science, Scopus and Google Scholar. Updated by Lars Iselid, Umeå University Library, to document a Swedish BIBSAM project.

Bibbidi Bobbidi Book

Blogi kirjoista, lukemisesta ja kulttuurista.

Luetut.net

Kirjablogi

The Bibliomagician

Comment & practical guidance from the LIS-Bibliometrics community

musings of a medical librarian

and mutterings about anything else that takes my fancy!

Kirjavinkit

Yli 9000 lukemisen arvoista kirjaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: