On aina mukavaa, jos sarjan toinen osa osoittautuu ensimmäistä paremmaksi. (Kolmas sitäkin paremmaksi ja niin edelleen.) Virpi Hämeen-Anttilan 1920-luvun Helsinkiin sijoittuvan dekkarisarjan kakkososa Käärmeitten kesä (Otava, 2015) on mielestäni edeltäjäänsä parempi: jännittävämpi, kiinnostavampi ja sujuvampi.
Niin miljöö, ajankuva, juoni kuin henkilötkin ovat edelleen kohdallaan, mutta nyt kirjailija on tarttunut debyyttidekkariaan tukevammalla otteella myös jännityksen luomiseen. Ei lukiessa edelleenkään tarvitse kynsiään järsiä eikä pelätä näkevänsä painajaisia kirjasta kumpuavista hirmuteoista — perinteisen dekkarin linjoilla mennään.
Valtion virkamies ja harrastajasalapoliisi Karl Axel Björk saa toimeksiannon sisaruksilta, jotka epäilevät tätinsä kuolemaa murhaksi ja testamenttia väärennökseksi. Tutkimukset johdattavat hänet omituisen uskonlahkon ja erikoisen salaseuran jäljille. Kun samaan aikaan myös ministeriössä riittää tekemistä poliittisen kuohunnan vuoksi ja rakkauselämäkin roihuaa, joutuu Björk palkkaamaan itselleen uuden apulaisen — erittäin nohevaksi osoittautuvan kengänkiillottajapojan — eikä ennätä auttaa poliisiystäväänsä Marttia niin paljon kuin tahtoisi, saati useinkaan pelaamaan shakkia toimittajaystävänsä Anton Helanderin aina vieraanvaraiseen kotiin.
Ammattitaitoista ja historiallisesti tarkkaa sekä varsin viihdyttävää.
(Ilokseni Hämeen-Anttila näyttää myös lopettaneen ihmisiin viittaamiseen se-pronominilla.)
Tuulevin lukublogi 