Dekkariviikko 2021: Cherringham

Matthew Costello ja Neil Richards ovat toistaiseksi kirjoittaneet 39 novellia ja kaksi romaania Cherringham-sarjaansa (Cherringham. A Cosy Crime Series, Lübbe Audio, 2013-2021), jota julkaistaan (ensisijaisesti) ääni- ja e-kirjoina. Aloitin sarjan kuuntelemisen suomeksi ja siirryin sitten englanninkielisiin, kun en malttanut odottaa uusien suomennosten ilmestymistä.

Cherringham on kuvitteellinen pikkukaupunki Etelä-Englannin Cotswoldissa. Sarjan päähenkilöt ovat englantilainen viestintäalan pienyrittäjä ja eronnut yksinhuoltajaäiti Sarah Edwards ja eläköitynyt ja leskeksi jäänyt newyorkilaispoliisi Jack Brennan, joka on asettunut asumaan jokilaivaan Cherringhamin läpi virtaavan Thamesin rannalle.

Sarjan ensimmäisessä osassa Murha Thamesin varrella (Murder on Thames, 2013) joesta löytyy ruumis, joka osoittautuu Sarahin kouluaikaiseksi ystäväksi. Sarah ei usko hänen tehneen itsemurhaa ja alkaa tutkia asiaa. Hän tutustuu Jackiin, kun menee kyselemään, onko hän sattunut näkemään jotakin laivastaan. Tapaaminen on pitkäksi osoittautuvan salapoliisiharrastuksen ja hienon ystävyyden alku. Sarahin paikallistuntemus ja -verkostot sekä tietotekniikkataidot (ja tarvittaessa nimettömän lontoolaisen IT-velhon apu) täydentävät Jackin taitoja ja kokemusta henkirikostutkijana, joten heistä muodostuu mitä tehokkain etsiväpari. Tarvittaessa paikallispoliisin kautta saadaan i-julkista tietoa, kun hän sattuu olemaan Sarahiin ihastunut, ja usein tutkimuksissa ovat jotenkin mukana paikallinen lakimies sekä Sarahin läheiset tai työkaveri.

Sarjan kaikki englanninkieliset kirjat lukee Neil Dudgeon ja suomenkieliset Markus Niemi. Lienee makuasia, pitääkö enemmän englantilaisesta tyylistä, jossa lukija on enemmän ääninäyttelijä kuin suomenkielisessä lukijatyylissä. Itse pidän siitä, että vaikkapa Jackilla on amerikkalainen aksentti ja oma äänensä, jolloin kulloinenkin puhuja on dialogeissa helppo tunnistaa. Suomentajia on lukuisia, joten joissakin osissa vaikkapa Jackin laivan nimi on suomennettu ja toisissa ei.

Jos pidät perinteisistä dekkareista, pidät todennäköisesti myös Cherringham-sarjasta. Juonikuviot ja tapaukset ovat yllättävän erilaisia, vaikka näin pitkässä sarjassa väistämättä on myös kaavamaisuutta. Sarja on ammattitaitoisen viihdyttävä ja kannattaa lukea tai kuunnella järjestyksessä – myös romaanit oikeissa kohdissa! – koska päähenkilöiden ja heidän lähipiirinsä elämä etenee sen mittaan. Pehmodekkareiden ystäville vankka koukutusvaroitus.

(Ainakin Päättäjäisilta-romaani (Dead in the water, 2016; Cherringham Novels 1; suomentanut Lea Peuronpuro; 283 sivua) on julkaistu ainakin suomeksi myös painettuna.)

Yöpöydän kirjat

Verhoeven-sarja

Luin Pierre Lemaitren palkitun Verhoeven-sarjan neljä osaa — kirjailjan mukaan kolmesta ja puolesta kirjasta koostuvan trilogian — peräkkäin niiden tapahtumajärjestyksessä, joka poikkeaa alkuperäisestä ilmestymisjärjestyksestä, joka on eri kuin suomennosten julkaisujärjestys.

  • Irène (Minerva, 2016; Travail soigné, 2006; suomentanut Sirkka Aulanko; 392 sivua)
  • Alex (Minerva, 2015; Alex, 2011; suomentanut Sirkka Aulanko; 405 sivua)
  • Rosie (Minerva, 2017; Rosy & John, 2013 [teoksen Les Grands Moyens, 2011, uudistettu versio]; suomentanut Susanna Hirvikorpi; 179 sivua)
  • Camille (Minerva, 2016; Sacrifices, 2012; suomentanut Sirkka Aulanko; 336 sivua)

Suosittelen aloittamista Irènestä ja jatkamista Alexilla; Rosien voi lukea myös päätösosan eli Camillen jälkeen, onhan se kirjoitettukin sitä myöhemmin, vaikka tapahtumat sijoittuvat Alexin ja Camillen väliseen aikaan. Suomalaisen kustantajan ratkaisu nimetä kaikki kirjat henkilönimillä on tyylikäs, mutta Alexin julkaiseminen ensimmäisenä ei.

Sarjan päähenkilö on pariisilainen ylikomisario Camille Verhoeven, 145-senttimetrinen kalju mies, jolla on kiivas luonne, tarkka vainu ja voimakas oikeudentaju. Hän on oikukas mutta taitava poliisi ja lahjakas piirtäjä. Apunaan hänellä on joukko erilaisia poliiseja upporikkaasta ja huippusivistyneestä Louisista pikkutarkkaan ja sairaalloisen saitaan Armandiin.

Romaanit kertovat väkivaltaisista rikoksista ja yli-inhimillisiin ponnistuksiin kykenevistä uhreista. Raakuuksia kammoksuvan ei kannata lukemista edes harkita. Jokaisessa romaanissa on omanlaisensa juonellinen koukku: Irènessä pisimmälle viety, Alexissa tehokkain, Rosiessa yksinkertaisin, Camillessa arvattavin. Yhdenkään juonta on hankala kuvailla tekemättä paljastuksia, joita en ainakaan itse haluaisi ennen lukemista nähdä.

Tyyliltään romaanit ovat erittäin nopeatempoisia, tehokkaan jännittäviä ja pelottavan kiehtovia. En haluaisi nähdä näissä romaaneissa kuvattuja rikoksia elokuvina, mutta luettuina ne eivät vie yöunia — paitsi siinä mielessä, että lukemista on vaikea lopettaa kesken.

Lemaitre kirjoittaa hienosti ja suomennokset toimivat hyvin. Julmuuksien lisäksi kirjailija osaa kuvata oivallisesti myös hyviä, syviä tunteita sekä henkilöidensä, erityisesti Camille Verhoevenin, ajatuksia ja mielenmaisemaa.

Suositeltava sarja kaikille rikosromaanien ystäville.

 

One Entry to Research

Critical assessment of Web of Science, Scopus and Google Scholar. Updated by Lars Iselid, Umeå University Library, to document a Swedish BIBSAM project.

Bibbidi Bobbidi Book

Blogi kirjoista, lukemisesta ja kulttuurista.

EAHIL 2020

Be Open Act Together

Luetut.net

Kirjablogi

The Bibliomagician

Comment & practical guidance from the LIS-Bibliometrics community

musings of a medical librarian

and mutterings about anything else that takes my fancy!

Kirjavinkit

Yli 9000 lukemisen arvoista kirjaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: