Miehet, jotka ostavat naisia

Ruotsalaisen Katarina Wennstamin romaani Tahra (Otava, 2011. Smuts, 2007. Suomentanut Laura Beck) onnistuu olemaan kantaaottava olematta saarnaava tai edes esitelmöivä. Se onnistuu myös viihdyttämään ja koukuttamaan, vaikka aihe on vakava. Alanimekkeenä on jännitysromaani; myös jännittävä Tahra on. Rikosromaanikin se on, muttei murhamysteeri.

Romaanin ihmisenkokoisessa keskiössä ovat toimittaja Rebecca Wahl ja hänen miehensä juristi Jonas Wahl, joiden avioliitto on pinnalta katsoen täydellinen, mutta tahraantuu sisältäpäin sellaisella vauhdilla, ettei julkisivun kiillottaminen enää kauan onnistu. Julkisessa, laajemassa keskiössä on naiskauppa, seksibisnes, bordellitoiminta – miten sitä nyt sitten halutaankin nimittää, että köyhemmistä maista tuodaan naisia käyttötavaroiksi vakavaraisille ruotsalaisille perheenisille.

Romaanissa liikutaan ihmisten päiden sisäisissä tapahtumissa ja toimistusten kokoushuoneissa sekä käydään oikeutta huoneistobordellitapauksesta eikä onneksi mässäillä väkivallalla.

Tahran ansiot ovat kirjailijan psykologisessa otteessa, jolla kirjailija kuvaa niin paritusjutun syyttäjän, kaksinaamaisen seksinostajan ja tämän kulissienylläpitäjävaimon kuin teini-ikäisen tyttärenkin ajatuksia, tunteita ja kokemuksia maailmassa, joka pyörii seksin ympärillä kovin monella tavalla. Valitettavasti seksityöläiset jäävät ilman omaa ääntä.

Kyseessä on trilogian avaus, joten jatkoa seurannee myös suomeksi.

Mainokset

Koukuttava trilogia

Tartuin Stieg Larssonin (1954–2004) kirjatrilogiaan puolivahingossa, mutta päästyäni Miehet jotka vihaavat naisia (WSOY, 2006/2010; Män som hatar kvinnor, 2005, suom. Marja Kyrö) pienoisen alkutöksähtelyn ohi ja yli olin koukussa. En kieleen, joka ei ole kovin lennokasta tai kaunista (ja jonka suomennoksesta näkee, että se on jouduttu tekemään kiireessä), vaan kaikkeen muuhun. Vaikka ensimmäinen osa on selkeä kokonaisuus, jossa on alku ja loppu, halusin kuitenkin välittömästi tietää, mitä seuraavaksi tapahtuisi.

Trilogian ensimmäisen ja toisen osan tapahtumien välillä on kulunut aikaa, mutta Tyttö joka leikki tulella (WSOY, 2007/2010; Flickan som lekte med elden, 2006, suom. Marja Kyrö) päättyy keskellä hurjaa tilannetta, josta Pilvilinna joka romahti (WSOY, 2008/2010; Luftslottet som sprängdes, 2007, suom. Marja Kyrö) jatkuu suoraan.

Huh, onneksi en lukenut näitä sitä mukaa, kun ne ilmestyivät! Vuoden välein…

Yhteensä 2083-sivuinen trilogia on oikeastaan yksi pitkä eepos ja myös ehjä kokonaisuus, mikä on aika merkillistä, jos tieto kirjailijan suunnitelmasta kirjoittaa 10-osainen sarja pitää paikkansa. Jatkoa ei kuitenkaan seuraa, sillä Larsson menehtyi kesken urakkansa.

Mikä tässä sitten koukuttaa?

Päähenkilöt: Tietokonevelho Lisbeth Salander – yksi omalaatuisimmista kirjallisista naisista: holhouksenalainen, katkera, kostonhimoinen, nerokas, oikeudenmukainen, umpimielinen, väkivaltainenkin. Tutkiva toimittaja Mikael Blomkvist – kevytkenkäinen naistenmies, idealistinen vääryyksien paljastaja.

Sivuhenkilöt myös: Nimiä mainitsematta, sillä tässä sivumäärässä heitä riittää. Hyviä ja pahoja sekä vieläkin pahempia.

Juoni: Jännitystä, salaliittoja ja vauhtia niin, että hitaampia heikottaa ja uskottavuutta koetellaan – todella. Näin kirjoitettiin nyky-Ruotsiin (ja vähän maailmallekin) sijoittuvaa rikoskirjallisuutta fantasiagenren rajamailla.

Asenne: Rikokset paljastetaan. Vääryydet oikaistaan. Syyllisiä rangaistaan. Maailmassa on virhe ja se on korjattava. Sankareita on olemassa.