Kuinka selviytyä maailmanlopusta

Kaikesta huolimatta olin sopeutunut maailmaan hyvin, ja minusta oli sääli, että se loppuisi.

Maarit Verrosen uusimmassa romaanissa Hiljaiset joet (Aviador, 2018; 177 sivua) on paljon tapahtumia, mutta kaiken tarpeellisen ennättää kertoa tässä mitassa. Suppeahkossa sivumäärässä Verronen onnistuu luomaan vakuuttavan kuvan lopunajan maailmasta. Tyyli on toteava ja silti soljuva.

Meidän ei tarvinnut pelätä ainakaan ihmisiä, ainakaan vielä. Kukaan ei olettanut, että meillä olisi mitään. Asuimme ruovikossa, söimme sammakoita, heinäsirkkoja, pikkukaloja ja villiyrttejä. Emme olleet mahdollisuus tai edes uhka, joukossamme ei ollut miehiä eikä 12-49-vuotiaita naisia. Meistä ei tarvinnut välittää.

Päähenkilö Lia on keski-ikäinen naiseläjä, sivustakatselija. Hän ansaitsee vaatimattoman elantonsa keräämällä romua nimeämättömässä jokivarressa. Moni asia Lian ja kylän muiden asukkaiden maailmassa vaikuttaa jo post-apokalyptiselta, mutta lopullisen katastrofin seurauksena tulivuorten purkautuminen ja mannerlaattojen liikehdintä uhkaa koko tunnettua maailmaa.

– Puolassa on nyt paljon italialaisia pakolaisia, hän sanoi. – Heitä on otettu, jotta ei tarvitsisi ottaa niin runsaasti muita. Sopeutuvat ehkä paremmin, katolilaisia kun ovat.

– Onko se tärkeää? kysyin neutraalisti, ja kapteeni ymmärsi minut väärin.

– Olen varma, että te sopeudutte mihin tahansa, hän vakuutti.

En ajatellut meitä, Puolaa tai uskontoa, vaan sitä, että koko tuo pohdinta sopeutumisesta oli nyt epäolennaista, kun kaikki pakenivat hengenhädässä kaikkialla. Kapteeni ajatteli vielä, että pakenijoilla oli runsaasti vaihtoehtoja. Hän oletti, että heitä tulisi aina olemaan vähemmän kuin turvallisilla alueilla asuvia.

Lia lähtee pakoon mukanaan viisi pakolaislasta. Hän löytää heille aina uuden paikan, jossa olla, ja tavan, jolla elää, kunnes on taas lähdettävä. Kuuliainen lapsilauma oppii häneltä paljon; heistäkin tulee selviytyjiä.

Heidän kanssaan oli mukava olla, he olivat tyytyväisiä, hoksaavia ja kiinnostuneita.

Katastrofiromaanin lajityypissä Hiljaiset joet on miellyttävä erikoisuus, sillä mitään ei paisutella, syyllisiä ei osoiteta sormella, tilannetta ei tuskailla eikä päivitellä. Tuhoa kohti mennään eikä romaani silti ole ahdistava tai pelottava. Tärkeintä on selviytyminen.

Me voisimme nyt muistaa tästä vain sen, että kannattaa aina yrittää elää niin, että ainakin joku jää edes vähän kaipaamaan.

Toisenlaiset

Tommi Kinnusen hieno esikoisromaani on saanut lähes vertaisensa jatko-osan nimeltä Lopotti (WSOY, 2015; 364 sivua). Pääosassa on Neljäntienristeys-romaanista lapsena tuttu Helena, joka viisikymmentäluvulla lähetetään selkosilta Helsinkiin sokeainkouluun vain yhdeksänvuotiaana.

Toinen keskeinen henkilö on Tuomas, Helenan veljenpoika, joka 80-luvulla muuttaa toiseen etelän kaupunkiin — Turkuun, oletan — nuorena miehenä, joka etsii parikseen toista miestä, mutta haluaisi myös perheen.

Sokeus viisikymmenluvun Suomessa tuomitsee Helenan tiettyyn muottiin ja muokkaa hänestä selviytyjän. Pianonvirittäjäksi päätyvän naisen kokemukset sokeana elämisestä on kuvattu upeasti. Helena löytää puolison, mutta lapsettomuus johtaa parisuhdehelvettiin, jota seuraa eristäytyminen.

Tuomaankin erilaisuus vaikuttaa tuomisevan hänet tiettyyn muottiin vai tekeekö hän sen itse? Joka tapauksessa Tuomas ja Helena ovat sukulaissieluja; samalla aaltopituudella sepittäen keskenään hassuja juttuja loppuun saakka.

Toiseus, vieraus, toisenlaisuus, erilaisuuden tuska, mutta myös oppiminen, selviytyminen ja pärjääminen — niistä tässä tarinassa on kyse. Sekä Helenaa että Tuomasta pidetään outoina, kummajaisina, eikä oma perhe ja suku jaksa heitä oikein edes yrittää ymmärtää, vaikka välittääkin.

Varsinaista juonta ei ole. On kohtauksia, niin kuin esikoisromaanissakin. Sillä tyylillä Kinnunen kertoo henkilöidensä raastavat tarinat, vaikeat elämät, mukaan lukien harvinaiset onnen hetket.

Nuorten dystopian pauloissa — hetken

Suzanne Collinsin Nälkäpeli-trilogia (WSOY; The Hunger Games; suomentanut Helene Bützow) on yksi viime vuosien menestyneimmistä nuorille suunnatuista kirjoista/sarjoista. Ensimmäisen osan eli Nälkäpelin luettuani en pidä sitä ihmeenä, vaikka kyseessä on dystopia. Ja olisiko utopistinen kuvitelma tulevaisuudesta edes uskottava? Ehkä ei. Nälkäpelin kuvaaman maailman voin kuvitella toteutuvan, vaikken sitä toivo.

Eletään tulevaisuudessa, jossa kaikkien mahdollisten katastrofien tuhoaman USA:n raunioille on syntynyt Panem, valtio, jonka pääkaupunki Capitol pitää vyöhykkeisiin jakamaansa muuta maata kurissa, nälässä ja nuhteessa mm. vuotuisen Nälkäpelin avulla. Julmassa tosi-tv-ohjelmassa, jota kaikkien on pakko katsoa, kunkin vyöhykkeen arvalla valitut nuoret osallistujat — poika ja tyttö — taistelevat kuolemaan saakka karuissa luonnonolosuhteissa. Päähenkilö on itsenäinen ja voimakastahtoinen 16-vuotias Katniss Everdeen, joka ilmoittautuu peliin vapaaehtoiseksi pelastaakseen pikkusiskonsa.

Teos on helppolukuinen, sujuva ja jännittävä, mutta myös väkivaltainen, ontto ja pinnallinen. Henkilöt jäävät pelinappuloiksi niin kuin Capitol halusikin. Syvyyttä kirjasta ei oikein löydy, vaikka se jossain määrin pyrkiikin herättämään ajattelemaan sellaisia suuria asioita kuin arvot joille yhteiskuntamme rakentuu sekä ihmisyyden ja ihmisarvon määrittely; samoin kuin kysymään, mihin maailman peliytyminen, teknologistuminen ja viihteellistyminen meitä mahdollisesti on viemässä.

Lyhyestä alkuinnostuksesta toivuttuani tuskin tartun trilogian muihin osiin, vaikka tämä omalla omituisella tavallaan kestokseen koukuttikin.

(Poikkeus: Kirjan tarjosi Elisa Kirja, josta latasin sen luettavaksi tabletilla. Luen hyvin harvoin e-kirjoja, mutta ongelmia ei ollut.)

Tuijata. Kulttuuripohdintoja

Tuumailen kulttuurikokemuksia, eniten kirjallisuutta.

One Entry to Research

Critical assessment of Web of Science, Scopus and Google Scholar. Updated by Lars Iselid, Umeå University Library, to document a Swedish BIBSAM project.

Bibbidi Bobbidi Book

Blogi kirjoista, lukemisesta ja kulttuurista.

Luetut.net

Kirjablogi

The Bibliomagician

Comment & practical guidance from the LIS-Bibliometrics community

musings of a medical librarian

and mutterings about anything else that takes my fancy!

Kirjavinkit

Yli 10 000 lukemisen arvoista kirjaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: