Selviytyjän tarina

Maarit Verronen on aivan omanlaisensa kirjailija. Varjonainen (Tammi, 2009) on reaalimaailman verrosta, kauempana niin sanotusta suomikummasta kuin moni aiempi teos. Silti siinä on samaa hyytävää outoutta kuin monissa aiemman tuotannon teoksissa kuten Karsintavaihe (2008), Luolavuodet (1998) tai Pimestä maasta (1995).

Minäkertoja Varjonainen Aino/Anni, tai mikä hänen nimensä nyt sitten onkin, on maanpakolainen vailla henkilöllisyyttä. Sattuma (Estonian uppoaminen) johdattaa hänet tavoitellun Ruotsin sijasta Suomeen, jossa hän alkaa luoda itselleen uutta henkilöllisyyttä. Hänellä on tarve elää eikä vain olla olemassa, ja saadakseen haluamansa hän on valmis mihin tahansa.

Teksti on tyylillisesti helppoa lukea, mutta tunteiden tasolla ei. On kummallista ihailla, miten neuvokkaasti Aino/Anni selviää tilanteesta kuin tilanteesta: löytää asuinpaikan, selvittää lakiasioita, vaihtaa henkilöpapereita, hankkii miesystävän ja melkein perheen, oppii mitä tahansa nopeasti jne., ja samalla järkyttyä hänen keinoistaan.

Aino/Anni on sopeutumisen mestari ja erittäin monitaitoinen nainen, joka ei epäröi tarttua tilaisuuteen eikä kaihda mitään keinoja saavuttakseen tavoitteensa. Hän ei kuitenkaan ole tunteeton, vaan on oppinut/opetellut/opetettu piilottamaan tunteensa. Hän tekee jokaisen ratkaisunsa vain järjellä, konemaisesti.

Varjonainen on ajatuksia herättävä teos.

  • Näinkö helposti identiteettivarkaus onnistuisi myös oikeasti?
  • Yhtä yksinkertaistako olisi huijata itselleen uusi elämä toisten kustannuksella?
  • Tällaisiako ihmisiä tähän maailmaan tarvitaan?

Tunteitahan usein pidetään toisarvoisina, vähemmän tärkeinä kuin järkeä. Sanotaan, että päätökset on tehtävä järjellä eikä tunteella.

  • Toimiiko tunteet ja järki -kahtiajako?
  • Kannattaako tunteet työntää syrjään, torjua ja piilottaa?
  • Miten meidän kävisi ilman tunteita?

Varjonaisella on tunteet, mutta hän ei anna niiden vaikuttaa päätöksiinsä. Hän onkin robottimainen, epäinhimillisen ylirationaalinen, pelottavan määrätietoinen.

Parasta sitten esikoisen

Virpi Hämeen-Anttilan uusin romaani Tapetinvärinen : toisten muistoja (Otava, 2012) on mielestäni hänen paras teoksensa sitten Suden vuosi -esikoisen. Poissa ovat välillä ilmestyneiden romaanien kepeän viihteelliset juonet ja useimmiten melko teennäiset ihmissuhdekuviot.

Tapetinvärisen päähenkilö on kirjailija. Teos on muistelman ja romaanin sekoitus, jossa hipaistaan fantasiaa ja maagista realismia. Yhä kummallisemmiksi käyvien tapahtumien taustalta paljastuvat vähitellen kirjailijan keinot selvityä ilottomasta lapsuudestaan ja traumaattisesta nuoruudestaan.

Tapetinvärisessä on särmää ja se keskittyy olennaiseen. Se on merkillinen ja jännittävä selvitymistarina, vaikka kummallisten tapahtumien ja outojen henkilöiden selitys useimmille avautuneekin ennen romaanin loppua, jossa on hieman pettymyksen makua.

 

Vedettömän tulvan vuonna

Margaret Atwoodin romaani Herran tarhurit (Otava, 2010. The Year of the Flood, 2009, suom. Kristiina Drews) on vuonna ilmestyneen Oryx ja Crake -romaanin limittäis- tai sisarteos. Osa henkilöistä on samoja ja tapahtumien maailma samankaltainen tulevaisuuden visio. Asioita ja tapahtumia vain katsotaan toisenlaisista näkökulmista: Oryx ja Crakessa lähitulevaisuutta katsottiin miesten kautta, Herran tarhureissa pääosissa ovat naiset.

Kirja koostuu kahden naisen – keski-ikäisen, sitkeän Tobyn ja nuoren, aran Renin – kertomasta nykyisyydestä, menneisyydestä ja muistoista sekä lisäksi puheista ja virsistä, jotka liittyvät Herran tarhurit -uskonlahkon toimintaan. Sekä Toby että Ren päätyvät tarhureiksi puolivahingossa, mutta onnekseen.

Lahkolaisille luonto on pyhä, joten he elävät yhteiskunnan reuna-alueilla tai sen ulkopuolella, ja opettavat elämään riistämättä luonnonvaroja: kierrättämällä, keräämällä ja kasvattamalla.  Heidän elämänsä on tyystin erilaista kuin ympäröivän maailman kerskakulutukseen, äärikokemuksiin, geenimanipulointiin ja turvallisuuspoliisikontrolliin perustuva toiminta.

Teoksen kuva tulevaisuudestamme on synkkä, jopa lohduton, mutta naisten välinen ystävyys, luottamus ja avunanto tuovat kirjaan valoa ja lohtua. Yhdessä ja yhteistyössä voi selviytyä mahdottomilta tuntuvista tilanteista. Vaikka maailmanlopusta.

Kristiina Drewsin suomennos on erinomainen. Tämäntyyppisessä kirjallisuudessa, jossa mm. luodaan uusia sanoja, joiden kautta kuvattu maailma osaltaan hahmottuu, on tärkeää, että suomentaja on sama ja tuntee myös kirjailijan aiemman tuotannon.

Täytynee lukea uudelleen Oryx ja Crake.

Tuijata. Kulttuuripohdintoja

Tuumailen kulttuurikokemuksia, eniten kirjallisuutta.

One Entry to Research

Critical assessment of Web of Science, Scopus and Google Scholar. Updated by Lars Iselid, Umeå University Library, to document a Swedish BIBSAM project.

Bibbidi Bobbidi Book

Blogi kirjoista, lukemisesta ja kulttuurista.

Luetut.net

Kirjablogi

The Bibliomagician

Comment & practical guidance from the LIS-Bibliometrics community

musings of a medical librarian

and mutterings about anything else that takes my fancy!

Kirjavinkit

Yli 10 000 lukemisen arvoista kirjaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: