Marraskuu oli #lukuhaaste-kuukausi

Marraskuu oli lukuhaasteen kuu. Haasteena oli lukea ainakin 30 sivua päivässä. En laskenut päivittäisiä sivumääriä, mutta luin 13,5 kirjaa, yhteensä 4083 sivua. Päivää kohden se on 136 sivua. Kirjasaldoni marraskuussa on enemmän kuin kuukaudessa keskimäärin, koska luen vuodessa 70-100 kirjaa. Jos lukisin joka kuukausi saman verran kuin tänä vuonna marraskuussa, kertyisi kirjoja noin 160 vuodessa.

Onneksi lukeminen ei kuitenkaan ole kilpailu, vaan jokainen voi lukea sen verran kuin haluaa silloin kun haluaa. Kunhan vain lukee. Jotain. Edes joskus. Lukutaito on maailman mittakaavassa etuoikeus, jota ei kannata heittää hukkaan.

Marraskuu on minulle hyvä lukukuu, koska kirjojen maailmoihin uppoaminen auttaa unohtamaan syksyn ja talven väliin sijoittuvan synkkyyskauden, jolloin maailmasta tuntuvat katoavan kaikki värit.

Tämän vuoden marraskuu oli muutenkin mainio kirjallinen kuukausi.

Joulukuussa on vuorossa jotain aivan muuta, muun muassa kirjabloggareiden oma joulukalenteri. Avaa tästä ensimmäinen luukku.

 

 

 

Mainokset

#bloggaritkirjamessuilla 1 eli Helsingin kirjamessut 2016 — ensimmäiset päivät

Matkustin Helsinkiin jo torstai-iltana. Junassa oli aikaa paitsi lukea kirjaa myös tutustua messulehteen ja seurata ihmisten innostuneita messupäivityksiä Facebookista ja Twitteristä. Päästyäni tihkusateisena pimeänä torstai-iltana vihdoin majapaikkaani en jaksnut enää lähteä Messukeskukseen Kirjanrakastajien bileisiin, vaikka ne houkuttelevilta kuulostivatkin.

Sateisen perjantain vietin suurimmaksi osaksi Informaatioalan akateemisten messuseminaarissa Messukeskuksen naapurissa, mutta ennätin sentään

  • Piipahtaa kiitettävän pitkän lounastauon aikana bloggarien kirjavinkkauspisteessä (Boknäsin osasto) lunastamassa hienot kirjabloggaajapinssini,
  • Kuunnella palasia haastatteluista siellä täällä,
  • Kohdata monta kirjabloggaria ja muuta kirjaihmistä. 

Messuilu jatkuu tänään. Nämä olivat vasta maistiaisia.