Talvinen tarina toisin sanoin

Jeanette Wintersonin Aikakuilu (Johnny Kniga, 2020; The Gap of Time, 2015; suomentanut Saara Pääkkönen; 330 sivua) kuuluu kustantajan Shakespeare-sarjaan, joka on alunperin Hogarth Pressin luomus, jossa kahdeksan tunnettua nykykirjailijaa versioi näytelmäkirjallisuuden klassikoita romaaneiksi.

Shep järkeili, että ajan piti jossain vaiheessa loppua – jos sitä jatkuisi ikuisesti, niin eihän se sitten olisi aikaa, vai mitä?
Mitä pitäisi uskoa? Mihin pitäisi uskoa?
Mutta Perdita oli eräänlainen usko itsessään. Shep uskoi häneen.

William Shakespearen traaginen romanssi The Winter’s Tale kuuluu bardin myöhäistuotantoon ja julkaistiin vuonna 1623. Wintersonin nykytulkinta siitä toimii loistavasti. Romaanin alussa on viiden sivun tiivistelmä alkuperäisteoksesta, joten Talvisen tarinan ei tarvitse olla tuttu. Sitten seuraa cover-versio, joka päättyy eräänlaiseen häivytykseen.

Miten voi tämä henkiläkohtainen ja yksityinen asia, joka on kuin salaisuus minun ja sieluni välillä, olla jokaisen sielun henkilökohtainen ja yksityinen salaisuus?
Siinä, mitä tunnen ei ole mitään uutta tai outoa tai ihmeellistä.
Minä tunnen jotain uutta ja outoa ja ihmeellistä.

Ja Perdita toivoi, että kaikki mitä tapahtuman piti olisi jo tapahtunut. Että aika astuisi väliin ja vapauttaisi heidät. Että he voisivat aloittaa.
Ja Zel toivoi, että hän voisi koskettaa Perditaa ja että kaikki tulvahtaisi sitä kautta hänen lävitseen ja että Perdita tuntisi hänet ja he voisivat aloittaa.

Aikakuilun aiheita ovat sairaalloinen mustasukkaisuus, menetetty ystävyys, raha ja asema, nuori rakkaus, perhesuhteiden monimutkaisuus ja ajan luonne.

Toisinaan sillä ei ole väliä, että tätä aikaa on edeltänyt toinen aika. Toisinaan sillä ei ole väliä, onko yö vai päivä tai nyt tai silloin. Toisinaan riittää, että on missä on. Kyse ei ole siitä, että aika pysähtyy tai ei ole vielä alkanut. Tämä on aikaa. Olet tässä. Tässä vangitussa hetkessä, josta avautuu kokonainen elinikä.

Tapahtumapaikkoja ovat Lontoo, Pariisi ja New Bohemia Yhdysvaltain Etelässä. Leo on menestynyt ja mustasukkainen lontoolainen liikemies Leo, joka uskoo vaimonsa odottavan toisen miehen lasta. Hänen puolisonsa MiMI on pariisilainen laulaja, joka on raskaana. Heidän paras on ystävänsä Xeno, jota mies luulee vaimonsa rakastajaksi. Leo määrää palkollisensa viemään vastasyntyneen tyttärensä Perditan Xenolle Yhdysvaltoihin, mutta lapsi päätyykin ravintoloitsija Shepin ja tämän pojan Clon hoiviin. Myöhemmin Perdita kohtaa Xenon pojan Zelin ja he rakastuvat. Nuori nainen saa tietää taustastaan ja haluaa tavata biologiset vanhempansa.

Kuulostaa saippuaiselta, muttei ole. Perustavanlaatuiset kysymykset identiteetistä ja minuudesta, kohtalosta ja sattumasta, elämän satunnaisuudesta ja valintojen seurauksista eivät vanhene. Winterson mukailee lähtotarinan juonta melko tarkasti ja tuo sen silti pätevästi nykymaailmaan. Samalla tarinassa ollaan myös sadunomaisesti ajan reunoilla.

Ja hetki, joka on aivan samannäköinen kuin muut, on juuri se hetki, jolloin sydämet särkyvät tai parantuvat.

Jostain syystä en ole aiemmin lukenut yhtään Jeanette Wintersonin teosta, mutta sen tilanteen aion korjata hyvin pian.

Rakkaus ja kuolema — nuoruuden innolla

William Shakespearen Romeo ja Julia on klassikkojen klassikko, rakkaustarinoiden rakkaustarina ja tragedioiden tragedia. Shakespeare on näytelmäkirjailijoista suurin eikä hänen tuotantoaan varmaan koskaan lakata esittämästä.

Klassikkoon ovat rohkeasti tarttuneet yhteistyössä Kuopion taidelukio Lumit ja Kuopion kaupunginteatteri.  Shakespearen tekstin — Marja-Leena Mikkolan suomennos — lomaan on enimmäkseen osuvasti limitetty Paula Vesalan ja Jenni Vartiaisen musiikkia. Vain ”droppausbiisikohtauksen” merkitystä kokonaisuudessa en oikein hahmottanut.

Imettäjä ja Julia (Nemo Kauhanen ja Anni Rönkkö). Valokuva Olavi Lappalainen.

Esitys on viihdyttävä ja raikas. Pääosissa söpöilevät Gabriel Thiam ja Anni Rönkkö, mutta usein shown varastaa mainio Nemo Kauhanen imettäjänä tai Mercution, Benvolion, Abrahamin ja Balthazarin joukko — Janita Kauppinen, Taika Rönkkö, Juho Harjuveteläinen, Miska Palsio.

Luonnollisesti nuoret onnistuvat paremmin nuorten kuin aikuisten rooleissa. Joillakuilla vaikutti olevan hieman liian kiire vuorosanojensa kanssa, mutta useimmat replikoivat selkeästi. Laulajat ja soittajat kuulostivat kaikki upeilta ja tanssikohtaukset näyttivät hienoilta.

Tunnelma on kokonaisuutena mainio, mutta ainakin ensi-illassa ensimmäinen näytös toimi paremmin kuin toinen. Kenties se johtuu nimenomaan Shakespearen tekstistä — rakkauden huuma vetoaa enemmän kuin sen traaginen loppu.

Suloinen pari Romeo ja Julia (Gabriel Thiam ja Anni Rönkkö). Valokuva: Olavi Lappalainen.

Näyttelijät, tanssijat ja muusikot ovat Lumit-lukiolaisia. Näytelmän on ohjannut Kerttu-Liisa Pirinen, tanssit Reetta Varis ja musiikin Ville Heikkinen, Siiri Ahtola ja Anna Immonen. Lavastuksesta on vastannut Jukka Horsmanheimo, puvustuksesta Pirkko Pekkala, maskeerauksesta ja kampauksista Kiki Saastamoinen. Tuottajana on Sannamaria Kuula, valosuunnittelija Juho Itkonen ja äänisuunnittelija Kati Koslonen.

Ensi-ilta oli 25.4.2018. Näytöksiä on vielä seitsemän. Kannattaa käydä katsomassa.

Blogiyhteistyö kaupunginteatterin kanssa.

 

 

 

 

 

Tuijata. Kulttuuripohdintoja

Tuumailen kulttuurikokemuksia, eniten kirjallisuutta.

One Entry to Research

Critical assessment of Web of Science, Scopus and Google Scholar. Updated by Lars Iselid, Umeå University Library, to document a Swedish BIBSAM project.

Bibbidi Bobbidi Book

Blogi kirjoista, lukemisesta ja kulttuurista.

EAHIL 2020

Be Open Act Together

Luetut.net

Kirjablogi

The Bibliomagician

Comment & practical guidance from the LIS-Bibliometrics community

musings of a medical librarian

and mutterings about anything else that takes my fancy!

%d bloggaajaa tykkää tästä: