Dekkariviikko 2020: Murheellinen maanantai

Vuonna 1987 viisivuotias Joanna siepataan Lontoossa kadulta keskellä päivää eikä häntä löydetä. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin siepataan samanikäinen Matthew samalla tavoin päivänvalossa kadulta, ihmisten keskeltä. Dekkarin lukijalle on selvää, että tapauksilla on yhteys.

Murheellinen maanantai (Blue Moon, 2020; Blue Monday, 2011; suomentanut Raimo Salokangas; 330 sivua) aloittaa Nicci Frenchin viikonpäivä-sarjan, jonka päähenkilö on psykoterapeutti Frieda Klein.

Frieda oli kaivanut esiin unia ja muistikuvien sirpaleita, tai kuvia jotka tuntuivat muistoilta, samankaltaisuuksia. Koska juuri sitä hän teki, se oli hänen ammattitaitonsa: kaiveli asioita, jotka tapahtuivat ihmisten päässä, asioita jotka saivat ihmiset iloisiksi tai surullisiksi tai pelkäämään, sitä miten he yhdistivät toisiinsa erilliset tapaukset jotka saattoivat johdattaa läpi kaaoksen ja pelon.

Frieda varjelee tarkoin yksityisyyttään ja harrastaa öisiä kävelyitä Lontoon kaduilla. Hän on myös alkanut hiljattain päästää elämäänsä uuden miehen, Sandyn. Hänen vastaanottotilansa yläpuolinen remontti tuo siihen Josefin, ukrainalaisen rakennusmiehen. Kadonneen Matthew’n tapaus taas tutustuttaa hänet rikosylikomisario Malcolm Karlssoniin. Potilaista keskeiseksi nousee ahdistunut Adam Dekker, jolla on pakkomielle saada oma poika.

Kaikki liittyy kaikkeen, se on selvää, mutta millaisen juonen French (alias aviopari Nicci Gerrard ja Sean French) onkaan näistä aineksista punonut! Vaikka kokeneena dekkarien suurkuluttajana uumoilinkin kaikkia loppukoukkuja, olen varsin vaikuttunut ja odotan innolla sarjalle jatkoa.

Tällä viikolla eli 8.-14.6. vietetään jälleen perinteistä Dekkariviikkoa ja myös tänä vuonna myös monet kirjabloggaajat ovat mukana. Kirjablogien tämänvuotista dekkarien teemaviikkoa emännöi Luetut.net-blogin Mari.

Kaksi sokeaa matoa

Håkan Nesser on tunnettu erityisesti kahdesta omintakeisesta rikosromaanisarjastaan, Van Veeterenistä ja Gunnar Barbarottista. Carmine Streetin sokeat (Tammi, 2016; Maskarna på Carmine Street, 2009; suomentanut Aleksi Milonoff; 292 sivua) on näihin sarjoihin kuulumaton psykologisen jännityksen mestariteos.

Päähenkilö on kirjailija Erik Steinbeck. Hänen vaimonsa Winnie Mason on kuvataiteilija. He ovat juuri muuttaneet Euroopasta New Yorkiin puolitoista vuotta sen jälkeen, kun heidän nelivuotias tyttärensä Sarah on kaapattu. Erik on nähnyt kodin ikkunasta auton ja miehen, jonka kasvoja ei pysty palauttamaan mieleensä. Winnie maalaa sieppaushetkestä kuvaa, johon tivaa mieheltään kidnappaajalle kasvoja, ja väittää tietävänsä, ettei tytär ole kuollut. Muuten he eivät juuri kommunikoi.

Erik yrittää kirjoittaa läheisessä kirjastossa, jossa hän tutustuu iäkkääseen herra Edwardsiin, ex-poliisiin ja -yksityisetsivään. Hänestä on hyötyä, kun Erik huomaa vaimonsa salailevan liikkumisiaan kaupungilla, tapaamisiaan. Yhtenä päivänä puoliso on lähtenyt kotoa kertomatta minne.

Teoksen nimi viittaa kuvitteellisen runoilijan runoon, jolla on kutkuttavan salamyhkäinen merkitys Erikin ja Winnien tutustumisessa:

Kuuden jalan syvyydessä

Päivänkoitto pysäyttää kaksi sokeaa matoa

Ne kuuntelevat kummissaan ääniä yläpuolellaan

Muuttavat sitten suuntaansa ja kohtaavat toisensa sattumalta

Romaanissa on jo alussa todella tiivis tunnelma ja silti Nesser saa sen jatkuvasti vielä tiivistymään. Tämä kirjailija tietää, miten saada tarina ja henkilöt kietomaan lukija pauloihinsa, kuinka luoda sanojen avulla kiehtova ja salamyhkäinen ilmapiiri. Mikään ei ole ennalta-arvattavaa, kaavamaista tai kliseistä. Psykologista jännitystä parhaimmillaan.

Sieppaus

Mary Kubican Good girl : kunpa tietäisit (HarperCollins, 2015; The Good Girl, 2014, suomentanut Meri Ala-Tauriala; 411 sivua) muistuttaa toisaalta jonkin verran Gillian Flynnin Kilttiä tyttöä, johon verraten sitä on markkinoitu, mutta toisaalta ei lainkaan. Nyt ei ole kyse kahden säkenöivän ihmisen parisuhteesta eikä moninkertaisesta huijauksesta, vaan särkyneistä ihmisistä, karuista ihmissuhteista ja kostosta.

Colin Thatcher, pikkurikollinen, sieppaa kuvaamataidonopettaja Mia Dennettin baarista, kun naisen poikaystävä tekee oharin. Mian isä on arvonsatunteva tuomari, joka ei pidä nuoremman tyttärensä uravalinnasta, eikä isänsä jalanjälkiä seuraava isosisko tai vaitelias Eve-äitikään ole tiivistä yhteyttä Miaan pitänyt. Toki hänet silti pitää löytää, päättää etsivä Gabe Hoffman. Lunnasvaatimuksia ei kuitenkaan kuulu, sillä toimeksiantonsa vastaisesti Colin piilottaa Mian metsämökkiin sen sijaan, että luovuttaisi tämän työn tilanneelle pahikselle.

Tarinaa kertoo kolme henkilöä: Eve Dennett, Gabe Hoffman ja Colin Thatcher. Siinä vuorotellaan kahdella eri aikatasolla, jotka ovat aiemmin — eli ennen Mian löytymistä ja kotiinpaluuta — ja myöhemmin. (Jostain syystä sanojen aiemmin ja myöhemmin N-kirjain on painettu kirjassa peilikuvina eli И.) Välissä on aika, jonka Colin ja Mia viettävät metsämökissä. Silloin moni asia muuttuu.

Teos on rikosromaani, mutta myös ihmissuhderomaani. Vaikka loppukoukku ei täydellisesti yllättäisikään — vihjeitä riittää — on juoni kelvollisen kekseliäs. Henkilöt jäävät ohuenpuoleisiksi, mikä tuntuu jälkikäteen oudolta, kun ajattelee, miten paljon heidän välistään toimintaa ja toimimattomuutta kuvataan, etenkin Colinin ja Mian pitkiä päiviä eristyksissä kaikesta muusta. Kertojana Kubicalla ei ole Flynnin lahjakkuutta.

(MIeli tekisi vähän moittia paikoin hieman huolimatonta suomennosta, mutta HarperCollinsin nälkäpalkkioista lukeneena en raaski.)