Puolen tunnin klassikkosatanen

Vesa Sisättö on valinnut sata klassikoksi katsomaansa kirjaa ja tiivistänyt niistä jokaisen kolmen virkkeeseen otsikoiden Mitä, Knoppi ja Tuomio alle. Näin on saatu aikaiseksi pieni kirja nimeltä 100 klassikkoa tunnissa (Avain, 2018; ei sivunumeroita).

Osittain kirja on aika hauska ja jotkin kuvaukset saavat kenties kiinnostumaan varsinaisen klassikon lukemisesta, mutta loppujen lopuksi en ihan ymmärrä sen pointtia. Mielestäni kaikki mukaan päässeet teokset eivät edes ole klassikoita: miksi mukana on vaikkapa 50 Shades of Grey?

En ole täysin vakuuttunut, että tekijä on lukenut kaikki tuomaroimansa kirjat, ainakaan ihan äsken. Veikkaan, että osa kuvauksista saattaa perustua myös elokuviin tai tv-sarjoihin. Esimerkiksi Margaret Atwoodin Orjattaresi-romaanin kertojalla ei ole nimeä, mutta nimi June on käytössä tv-sarjassa.

Kirjan muuten lukee reilusti alle tunnissa ja samalla ennättää jopa listata ne klassikot, joita ei ole lukenut – eikä ehkä aiokaan. Minä listasin kaksitoista, joista osan olen kyllä joskus aloittanut ja melkein kaikki nähnyt leffoina.

Suht’kiva välipala.

Kirjankansibingo 2019 – rivi 3

Oksan hyllyltä -blogissa on tämän kesän kirjankansibingo, ja olen saanut jo kaksi bingoa (1 ja 2).

Proseccoa, per favore! (Stresa, 2018, 112 sivua) ei näytä kannessaan juoman kuvaa, mutta nimessään kyllä. Prosecco on mukavan kuivaa italialaista kuohuviiniä Veneton ja Friuli-Venezia Giulian alueilta. Pirjo Toivanen on kirjoittanut ja Reijo Toivanen kuvannut tunnelmia siitä, millaista on ollut ulkosuomalaispariskunnan elo kymmenen viime vuoden ajan turismin leimaamassa Lago Maggiore -järven helmessä. Ennen kirjan lukemista tiesin matkustavani sen maisemiin ja toivoin kirjalta vinkkejä lomareissulleni, mutta niitä en sinänsä ihan viehättävästä teoksesta oikein saanut, vaikka etenkin kuvista pidinkin. Nautin toki Stresassa pari-kolme prosecco-lasillista, vaikka Gancia Asti -kuohuviini olisi ollut siellä lähijuomempaa. Kuittaan bingoruudusta oikean pystyrivin toiseksi alimman ruudun.

Kiehtovat linnat Suomessa ja muualla Euroopassa (Tammi, 2019; 264 sivua) on Kimmo Taskisen kuvaama ja Vesa Sisätön kirjoittama kuva- ja tietoteos, jonka sijoitan ruutuun lomahaave. Olen hurahtanut linnoihin kasvamalla Olavinlinnan liepeillä ja käynyt tuossa lumoavassa linnassa kymmeniä kertoja niin opastetuilla kierroksilla kuin Savonlinnan oopperajuhlien esityksissäkin – samoin joskus teininä luvattomilla seikkailuilla sekä myöhemmin balettijuhlilla ja elokuvajuhlilla. Muihinkin Suomen linnoihin olen tutustunut ja muutaman eurooppalaisenkin linnan onnekseni nähnyt.

Lomahaaveissa on tietysti nähdä niitä lisää, vaikkapa joitakin kiehtovimmista (Mont-Saint-Michel, Avignon, Sirmione) tämän kirjan 57 linnasta. Oikein en kaikkia näistä (Dubrovnik, Montségur, San Gimignano, Visby) osaa varsinaiksi linnoiksi mieltää. Mukana on nimittäin myös kaupunkeja, joilla on muurit, ja kaupunkeja, joissa on paljon torneja. Minun mielikuvissani linna on aina rakennus – jossa toki on muureja ja torneja.

Kirja on enemmän kuvateos kuin tietoteos, joskin lyhyet perustiedot kustakin linnasta on mukavasti kytketty linnan ja sitä ympäröivän maan tai seudun historiaan, joten teos toimii myös Euroopan historian lyhyenä kertauskurssina tai johdatuksena siihen.

Kirjan linnoista reilut parikymmentä on minulle jollain tapaa tuttuja. Jos kirjalle olisi luvassa jatko-osa, ehdottaisin siihen vaikkapa näitä:

Mukana näissä on kirjan mallin mukaisesti myös linnoitettuja ja linnamaisia kaupunkeja (Esch-sur-Sûre, Rocamadour). Joissakin näistä (Banská Štiavnica, Blois, Bragança, Esch-sur-Sûre, Heidelberg, Rocamadour, Trakai) olen jo vieraillut, mutta muut nähnyt vain ohimennen – lomahaaveita edelleen siis.

Tällä kirjalla saan täyteen bingoruudukon oikean pystyrivin – kolmas bingo!!!