Kirjabloggaajat kirjastojen puolesta

Tänään 15.7.2015 kirjabloggaajat tempaisevat kirjastojen puolesta julkaisemalla itsestään kuvan valitsemansa kirjaston edessä. Tempauksella halutaan osoittaa tukea kirjastoille, kannattaa kirjastojen ja kirjastolain säilyttämistä sekä tuoda näkyvyyttä kirjastoille. 

Enemmän aiheesta sekä linkkilista osallistuviin blogeihin Le petite lectrice -blogissa.

Säilyttäkäämme maailman parhaat kirjastot! 

Suomen kirjastoverkko on maailman paras. Kirjastoja käytetään Suomessa eniten maailmassa. Kirjastoilla on valtava yhteiskunnallinen merkitys. Kirjasto mahdollistaa kaikille — asuinpaikasta, asemasta ja varallisuudesta riippumatta — pääsyn tietoon, elämyksiin ja kulttuuriperintöön. Yleinen kirjasto on Suomessa maksuton peruspalvelu eikä sen asemaa tule uudella kirjastolailla muuttaa tai uhata. Myös tieteelliset ja erikoiskirjastot ovat meillä kaikille avoimia.

Käy kirjastossa. Käytä kirjastoa. Kerro kirjastosta kaverille. Puhu kirjaston puolesta päättäjälle. Instaa, faceta ja twiittaa kirjastosta. Voit myös allekirjoittaa Kirjastojen puolesta -adressin.

  
 

Mitä lukeminen on?

Ranskalaisen kirjallisuudenproffa Pierre Bayardin teos Miten puhua kirjoista joita ei ole lukenut (Atena, 2008) on toisaalta hauska ja nokkela, toisaalta ärsyttävä ja snobistinen. Mitä pidemmälle kirjaa lukee, sitä rasittavammaksi se käy.

Bayard luokittelee kirjat tuntemattomiin, selaillen luettuihin, esiin tulleisiin ja unohdettuihin. Loppupuolellaan hänen kirjansa muodostui kohdallani selaillen luetuksi, mutta sehän ei estä minua puhumasta/kirjoittamasta siitä.

Hän kertoo, ettei tietyn kirjan tunteminen ole ole yhtä tärkeää kuin se, että hankkii kaikista kirjoista kokonaisnäkemyksen. Hän väittää, että kirjasta voi kirjoittaa artikkelin vain selailtuaan sitä. Hän todistelee, ettei kirjaa tarvitse edes pitää käsissään voidakseen puhua siitä. Etc.

Bayard käyttää tukenaan mm. Robert Musilia, Paul Valérya, Umberto Ecoa, Montaignea, Graham Greenea, David Lodgea, Balzacia, Oscar Wildea ja elokuvaa Päivä murmelina todistaakseen eri näkökulmista, ettei lukeminen ole tarpeellista, välttämätöntä tai aina edes suotavaa.

Kaikkia maailman kirjoja ei kukaan pysty elämänsä aikana lukemaan. Bayardin mukaan niistä (kaikista?) voi silti puhua, jos tunnistaa niiden genren ja/tai osaa yhdistää ne oikeaan aikakauteen tai kirjailijaan tai on silmäillyt niitä tai kuullut puhuttavan niistä tai lukenut niistä kirjoitetun artikkelin tai —.

Mutta jos puhuisin Hamletista pelkästään näkemäni elokuvaversion pohjalta (itse asiassa olen oikeasti lukenut useammankin Hamlet-suomennoksen), puhuisinko kirjasta vai elokuvasta? Vai puhuisinko Hamletista kirjana, jonka olen lukenut vasta luettuani sen alkukielellä? Mielestäni teoksen herättämistä kysymyksistä tärkein onkin se, mitä lukemisella oikeastaan tarkoitetaan? Siitä useinkin riippuu, puhunko kirjoista, joita en lukenut vai kirjoista, joita (jotka) olen lukenut.