Poikarukka

Shuggie meni hänen luokseen ja kietoi kätensä hänen vyötäisilleen. ”Äiti, mä tekisin sun puolestasi ihan mitä tahansa.”

Shuggie Bain (WSOY, 2022; Shuggie Bain, 2020; suomentanut Laura Jänisniemi; 496 sivua) on Douglas Stuartin omaelämäkerrallispohjainen Booker-palkittu esikoisromaani.

Nimihenkilö Shuggie elää lapsuuttaan ja nuoruuttaan 1980-luvun ja 1990-luvun alun Glasgowssa. Vuode 1992 South Sideeb sijoittuvat tapahtumat kehystävät vuosien 1981, 1982 ja 1989 ja paikkojen – Sighthill, Pithead, East End – mukaan nimettyjä laajoja lukuja.

Vuonna 1981 Shuggie on pikkupoika, joka asuu vanhempiensa sekä sisar- ja velipuolensa kanssa äitinsä vanhempien Lizzien ja Wullien luona. Agnes-äiti on lähtenyt kiltin ensimmäisen miehensä luota kovapintaisen ja uskottoman Hugh/Shug-taksikuskin matkaan, mutta omaa kotia heillä ei ole.

Agnes katseli poikia ikkunasta, ja oli ilmiselvää, että kumpikin olisi halunnut olla jossain muualla. Hän löysi tiskialtaan alta muutaman sinne jemmaamansa vahvan oluen. Hän pyöritteli kylmää pronssinväristä tölkkiä käsissään ja mietti, herättäisikö sisällään asuvat demonit. Jos hän joisi itsensä humalaan, ennen iltaa hän tappelisi kadulla. Hän istui puhtaan sohvan laidalle tölkki rohkeutta kädessään ja sihautti sen auki.

Sitten iso-Shug löytää heille oman kodin kaukaa kaupungin reunamailta, lopetetun hiilikaivoksen vierestä, sen työttömiksi jääneiden asukkaiden naapurustosta. Agnes on innoissaan, kunnes julma totuus paljastuu. Hän onkin yksinhuoltaja.

Agnesista ei ollut mitään apua matikanläksyissä, ja joinakin päivinä Shuggie olisi mieluummin nähnyt nälkää kuin syönyt hänen laittamaansa ruokaa, mutta nyt Shuggie katsoi äitiään ja tajusi, että tässä hän oli loistava. Hän kiipesi joka päivä haudastaan meikit naamassa ja hiukset laitettuina ja piti päänsä pystyssä. Nolattuaan itsensä juovuksissa hän nousi seuraavana päivänä ylös, puki parhaan takin ylleen ja kohtasi maailman silmästä silmään. Kun hänen mahansa oli tyhjä ja lapsilla oli nälkä, hän laittoi hiuksensa kauniisti ja antoi maailman kuvitella ihan muuta.

Shuggie on nimihenkilö, mutta pääroolin pojan elämässä ja romaanissa varastaa alkoholistiäiti Agnes. Haavoittuvainen ja hyväksikäytetty Agnes on kaunis ja tyylikäs, miesten mieleen.

”Mä pelkään että se tekee itselleen pahaa.”
”Ai että se tappaa ittensä?”
”Niin kai. Joskus mä piilotan ennen kouluunlähtöä kaikki pillerit kylppäristä. Tiedän että mun veli ottaa joka päivä partaterät mukaan töihin.”

Kun hän ei juo, hän pitää hyvää huolta kodistaan, lapsistaan ja itsestään. Mutta hän juo usein ja paljon, ensin oluttaa, sitten vodkaa. Ja silloin hän ei jaksa huolehtia muusta kuin alkoholin saatavuusta ja ulkonäöstään, joka kääntää aina päät. Työttömien työläisten rähjäisissä kortteleissa naiset eivät aina jaksa edes kammata hiuksiaan, mutta Agnes värjää, lakkaa, meikkaa, pukeutuu.

Niin pahoja kuin sedät olivatkin, heitä kiinnosti vain äiti. Shuggien kannalta pahempia olivat usein tädit, jotka kävivät kyläilemässä. Tuntui kuin Agnesin pahimmat puolet olisivat lähteneet ulos ja löytäneet kaverin. Shuggie joutui vahtimaan molempia naisia, kun he vaipuivat mekastaen humalaiseen unohdukseen…

Ikään kuin äidin alkoholismi, perheen köyhyys ja kaikkien turvaverkkojen ilmeinen puute eivät olisi tarpeeksi, Shuggie saa myös kuulla olevansa tyttömäinen, homosteleva, neitimäinen. Ei hän poikien rajuissa puuhissa viihdykään, vaan leikkii mieluiten värikkäillä pikku poneilla tai äitinsä posliinisilla koriste-esineillä. Leek-veli opettaa häntä kävelemään miehekkäämmin; ei siksi, että häpeäisi Shuggieta, vaan siksi, ettei tätä kiusattaisi, että pikkuveli mahtuisi naapuruston ja koulun ahtaisiin poikalokeroihin.

Shuggie toivoo ja uskoo, että Agnes joskus parantuu, ja että on hänen tehtävänsä auttaa ja huolehtia. Ei ole kyse anteeksi antamisesta. Ei Shuggie ajattele, että olisi jotakin anteeksi annettavaa. Hän rakastaa äitiään koko sydämestään.

Tällaista on riippuvuus ja syjäytyminen; tällaista on rohkeus ja rakkaus. Shuggie Bain menee tunteisiin, koskettaa, riipaisee, ahdistaakin.

”Meidän äidillä oli kerran hyvä vuosi. Se oli ihanaa.”

Vuonna 1976 syntynyt Douglas Stuart syntyi ja kasvoi Glasgowssa. Vuosituhannen vaihteessa hän muutti New Yorkiin. Hän on mukana vuoden 2022 HelsinkiLit-kirjallisuustapahtumassa. Toivottavasti myös Stuartin muut teokset julkaistaan suomeksi.

Skottikylän kirjakauppias

Shaun Bythellin Elämäni kirjakauppiaana (Kirjapaja, 2019; The Diary of A Bookseller, 2017; suomentanut Jaana Kapari-Jatta; 340 sivua) on ihanaa luettavaa: sujuva, hauska, kiinnostava ja sopivasti epäkorrekti.

Tein vanhasta tarjottimesta taustan, johon kiinnitin ammutun Kindlen, ja ripustin koko komeuden kaupan seinälle.

The Book Shop sijaitsee alle tuhannen asukkaan Wigtownissa etelälounaisen Skotlannin syrjäisessä ja vähän tunnetussa Dumfries and Gallowayssa. Se on Skotlannin virallisen kirjakaupungin* suurin kirjakauppa, johon mahtuu noin 100 000 kirjaa.

Guardian listasi ”Maailman omituiset ja ihanat kirjakaupat”; me olemme taas numero 3. En tiedä, kulkevatko tällaiset asiat aalloittain vai ovatko kirjakaupat tulossa takaisin muotiin. Ehkä tähän vaikuttavat hipsterit ja heidän trendinsä tulla nähdyksi pikemmin vinyylien ja oikeiden kirjojen kuin iPodien ja Kindlejen kera.

Kirjakauppias Bythell kertoo vuoden ajan käytettyjen kirjojen kaupan jokapäiväisestä arjesta, persoonallisista asiakkaista ja vielä persoonallisemmasta henkilökunnasta, kamppailusta Amazon.comin puristuksessa ja reissuistaan penkomaan myytäviä kirjakokoelmia, yleensä jäämistöjä, sekä kirjakaupungin kirjallisesta elämästä kuten kirjafestivaaleista. Joka päivältä kirjakauppias listaa myös online-tilaukset, kassan summan ja asiakkaiden määrän.

Epäilen, ettei tilanne voi enää kauan jatkua tällaisena. Asiakkaat käyttävät kauppaa lisääntyvässä määrin pelkästään katselemiseen ennen kuin ostavat netistä. Tämä pitää erityisesti paikkansa uusien kirjojen kohdalla, joita Amazon mitä todennäköisimmin myy alle ohjehinnan, mutta ei niinkään käytettyjen kirjojen, jotka puolestaan voivat hyvinkin olla kalliimpia verkkokaupassa.

Kirjakauppias pyörittää myös Random Book Clubia, joka on — harmi kyllä — täynnä. Muutkin kirjan lukeneet lienevät viehättyneet sen ideasta lähettää jäsenille säännönmukaisesti satunnainen kirja.

Kirjakauppatalo on suuri, vanha (alunperin kangaskauppa vuodelta 1899), sokkeloinen ja vetoinen. Kauppias asuu sen yläkerrassa ja muuntaa olohuoneensa usein kulttuuri-ihmisten kokoontumispaikaksi ja festivaalin aikaan kirjailijoiden viralliseksi ruokailutilaksi pitopalveluineen.

…kaikki se tehdään, mikä on tehtävä, jottei laiva uppoa. Elämä näin on äärettömästi parempaa kuin jonkun toisen palveluksessa.

Kirjakauppiaan elämään kuuluu myös naisystävä, muita ystäviä, patikointia, kalastusta, puutarhanhoitoa, videoiden kuvaamista ja editointia sekä tietysti kirjojen lukemista. Elämäni kirjakauppiaana on todellinen kirjanystävän kirja — jopa minun, joka lainaan lähes kaiken lukemani kirjastosta, en pidä vanhojen kirjojen hajusta ja tunnustan paitsi käyväni kirjakaupoissa usein vain katselemassa myös olevani Bythellin kammoamaa ammattikuntaa:

Nainen vietti kymmenisen minuuttia katsellen ympärilleen kaupassa ja kertoi sitten olevansa eläkkeelle jäänyt kirjastonhoitaja. Hän kai ajatteli, että se olisi jonkinlainen side välillämme. Ei ole. Kirjakauppiaat eivät yleensä pidä kirjastonhoitajista. Jotta kirjasta saa hyvän hinnan, sen on oltava säällisessä kunnossa, ja kirjastonhoitajien mielestä mukavinta maailmassa on ottaa täydellisen hyväkuntoinen kirja ja päällystää se leimoilla ja tarroilla ja päälle päätteeksi — täysin vailla ironiaa — liimata kansipaperin päälle muovikuori suojaamaan sitä kansalta. Viimeisen nöyryytyksen kirja, joka on ollut yleisen kirjaston kyseenalaisessa huomassa, saa kun sen tyhjä etulehti repäistään irti ja nimiösivulle pamautetaan ”POISTO”-leima…

Ei ole mukavinta maailmassa minusta tuollainen homma. Bythell varmaan tykkäisi Kuopion kaupunginkirjaston muovittamattomuuskokeilusta. Kirjastoammattilaisia onneksi ryöpytetään vain kerran, verkkokauppajätti Amazonia toistuvasti.

Toisinaan kaupassani käy yhä toinen kauppias, joka etsii satunnaista löytöä… Alan sisäisen kaupan kuolema on pannut viralta myös ”kerääjän”: henkilön, joka tuntee alan ja suuren määrän kauppiaita ja penkoo maan kirjakuppoja, lastaa pakettiautonsa täyteen eri kaupoista ostettuja kirjoja, jotka tietää pystyvänsä myymään pienellä voitolla toisille kauppialle. … Nykyisinä Amazonin aikoina ei ole mitään merkitystä, missä päin maailmaa mikäkin kirja sijaitsee. Mitä alan inhimillisyyteen tulee — inhimillinen se todellakin oli, mutta Amazon on muuttanut sen armottomaksi ja barbaariseksi.

Kirjakauppiaan täytyy myös hallita erilaisia tietojärjestelmiä sekä tietysti hyllyttää, pakata, postittaa ja somettaa. Tältä osin kuulostaa ihan samalta kuin osa kirjastotyötä — sori vain, Shaun.

Kirja on viihdyttävyyden lisäksi myös varsin informatiivinen. Opin muun muassa, että kirjojen alv on Britanniassa 0 % — siis nolla! Ja että (ainakin) kansanäänestyksessä voi äänestää valtakirjalla — siis toisen puolesta!

 

*Kirjakaupunki on Richard Boothin ajatus 1970-luvulta, jolloin Walesin pikkuruiseen Hay-on-Wyehin alettiin perustaa kymmeniä kirjakauppoja. Wigtownista alettiin tehdä kirjakaupunkia vuonna 1998. Samoihin aikoihin yksi tuttu kirjakauppias yritti toteuttaa ideaa myös yhdessä suomalaisessa pikkukaupungissa — paljon näitä minipikkukaupunkeja suuremmassa tosin, kenties liian isossa.

 

Rebus tunkee tutkintaan

Olen lukenut kaikki suomennetut Ian Rankinin Komisario Rebus -dekkarit. John Rebus on ollut jo jonkin aikaa eläkkeellä, mutta sarja jatkuu.

Piru mieluummin (BlueMoon, 2019; Rather Be the Devil, 2016, suomentanut Ulla Ekman-Salokangas; 364 sivua) on sarjan kahdeskymmenesensimmäinen (ja kahdeskymmenes suomennettu) osa. Oli hauskaa lukea se heti pienen Edinburgh-vierailun jälkeen, vaikkei pikavisiitillä ollutkaan aikaa käydä katsomassa, millainen Rebusin kantapaikka Oxford Bar todellisuudessa on.

Tarina sinänsä ei ole hauska. Rankinin Edinburgh on edelleen keskenään — ja glasgowlaisten kanssa — kilpailevien rikollispomojen taistelutanner, eikä ihmishenki ole tietyissä piireissä kovin kallis.

Sciennes Road oli Marchmontissa, ei kovinkaan kaukana Rebusin asunnosta. Foxista oli alkanut tuntua siltä, että kaupungista oli tullut labyrintti, sen kaikki asukkaat ja alueet oli yhdistetty toisiinsa rihmoilla, joissa oli solmuja.

Tupakoinnin lopettanut(!) ja juomistakin vähentänyt Rebus kaivelee eläkepäiviensä ratoksi vanhoja tapauksia, joista Maria Turquandin hotellihuonekuolema ei jätä häntä rauhaan. Myös nykyajan rikokset kiinnostavat häntä, ilmeisen ikuisesti. Rebusin pitkä ja omituinen suhde rikollispomo Iso-Ger Caffertyyn auttaa häntä tunkemaan mukaan tutkintaan, jota rikoskomisario Siobhan Clarke ja Malcolm Fox selvittävät; Clarke Edinburghin poliisin ja Fox Gartcoshiin Glasgown liepeille sijoitetun ”skottikeskuspoliisin” palkkalistoilla.

Entinen poliisi ja nykyinen portsari löytyy kuolleena heti juteltuaan Rebusin kanssa. Rikollisten lakimies katoaa. Darryl Christie, sarjasta jo aiemmin tuttu rikollismaailman nousukas, hakataan kotiovellaan. Foxin sisko on rahapelikoukussa. Hämäräperäisten rahojen tutkiminen johtaa veroparatiiseihin. Rankin saarnaa hetken brittiläisestä rahanpesusta ja kaikki liittyy kaikkeen.

Vaikka juoni on mutkikas ja uskottavuuden rajoilla mennään, on uusin Rebus-suomennos sujuva, luotettava ja suositeltava dekkari. Pientä kustantajaa tulee kiittää pitkän sarjan tuomisesta suomenkielisten lukijoiden ulottuville.

Rankin on kirjoittanut myös kaksi erillistä Malcolm Fox -romaania, joita ei ole (vielä) suomennettu, sekä ainakin kolme romaania salanimellä Jack Harvey. Televisiostakin tuttu (sekä John Hannahin että Ken Stottin näköisenä) Rebus seikkailee myös viime vuonna ensi-iltansa saaneessa näytelmässä Rebus: Long Shadows, jonka Rankin on kirjoittanut yhdessä Rona Munron kanssa.

 

Tuijata. Kulttuuripohdintoja

Tuumailen kulttuurikokemuksia, eniten kirjallisuutta.

One Entry to Research

Critical assessment of Web of Science, Scopus and Google Scholar. Updated by Lars Iselid, Umeå University Library, to document a Swedish BIBSAM project.

Bibbidi Bobbidi Book

Blogi kirjoista, lukemisesta ja kulttuurista.

EAHIL 2020

Be Open Act Together

Luetut.net

Kirjablogi

The Bibliomagician

Comment & practical guidance from the LIS-Bibliometrics community

musings of a medical librarian

and mutterings about anything else that takes my fancy!

%d bloggaajaa tykkää tästä: