Naistenviikko 2022 – Kayleigh

Oletko tullut ajatelleeksi, että jotkut ihmiset tekevät työtä, joka estää sinua (ja lapsiasi) näkemästä kaikkea somekanaviin työnnettyä roskaa, sontaa ja rikollisuutta? He näkevät julmimmat kuvat ja videot. Keitä he ovat ja mitä se heille tekee?

Hollantilaisen Hanna Bervoetsin Sopimatonta sisältöä (Gummerus, 2022; Wat wij zagen, 2021; suomentanut Sanna van Leeuwen; 140 sivua) romaanissa nuori Kayleigh tekee työtä somejätin (lue: Facebookin) alihankkijalle, koska tarvitsee rahaa. Sisältömoderaattori kohtaa tunnista ja päivästä toiseen ihmisluonteen pahimmillaan, mutta Kayleigh – surullisista syistä – tarvitsee rahaa.

Kuinka kauan ja millä keinoin ihmismieli kestää kahdeksantuntisia päiviä henkistä kidutusta? Voiko ihminen olla immuuni loputtomille salaliittoteorioille, jos ne täyttävät hänen päivänsä? Montako väkivaltavideota kestää nähdä päivässä? Etenkin, kun täytyy olla nopea, ja varsinkin, kun säännöt siitä, mikä blokataan ja mitä ei, muuttuvat koko ajan.

Elämä ei ole pelkkää työtä, mutta työ vaikuttaa myös ihmissuhteisiin. Päähenkilö Kayleigh on hauras mutta sitkeä tapaus.

Kiihkeä ja vaikuttava romaani tästä kummallisesta todellisuudesta, jossa elämme.

Tuijata-blogin naistenviikon haaste

Dekkariviikko 2020: Koskematon

Kicki Sehlstedtin Koskematon (Like, 2019; Oskuld, 2019; suom. Petri Stenman.  357 sivua) on Sehlstedtin esikoisdekkarin Älä silmä pieni jatko-osa, mutta voi sen lukea itsenäisenäkin.

Suosittu YouTube-vaikuttaja Linn on kadonnut 18-vuotisjuhliensa jälkeen. Kriminologi Kajan Berglund päätyy puoli vuotta myöhemmin selvittämään, miksei poliisi ole löytänyt häntä. Kajanin tilapäinen kämppis, toimittaja Aida Svantesson saa selville, että Linnin ex-miesystävä maalitti hänet salaiselle naisvihamieliselle Facebook-ryhmälle. Samaan aikaan Aidan seuraama Instagram-vaikuttaja Julia elää somemaailmassa täydellistä elämää ja todellisuudessa väkivallan uhrina.

Netin näkymättömissä syövereissä elelee myös incel-nuorukainen, jonka psykologiaa taustoitetaan lapsuuden takaumien avulla ja tiedoilla vastoin tahtoaan selibaatissa elävien valkoisten heteromiesten verkostoista. Incel-juoni palautti mieleen vuonna 2011 Aamulehden kohua herättäneen kolumnin Tytön puute sairastuttaa miehenalun. Siinä niputettiin yhteen joukko- ja koulusurmaajia sillä perusteella, että heidän ”ratkaisevin puutteensa” oli ”naisen puute”, ja ehdotettiin ilmeisen tosissaan, että naiset voisivat sääliseksillä estää nuorten miesten radikalisoitumista joukkosurmaajiksi.

Sehlstedt käsittelee vakavaa aihetta viihdyttävällä otteella ja vauhdikkain juonenkääntein. Ikävä kyllä suomennos on paikoin todella kömpelö.

Tällä viikolla eli 8.-14.6. vietetään jälleen perinteistä Dekkariviikkoa ja myös tänä vuonna myös monet kirjabloggaajat ovat mukana. Kirjablogien tämänvuotista dekkarien teemaviikkoa emännöi Luetut.net-blogin Mari.

Finlandia-voittaja ajatteluttaa

Jussi Valtonen voitti vuoden 2014 kirjallisuuden Finlandia-palkinnon lavealla romaanillaan He eivät tiedä mitä tekevät (Tammi, 2014; 559 sivua). Romaani on raskas monin tavoin: runsas, tärkeä, vakava ja yksityiskohtainen. Laaja teos on kuin monta romaania — teemoinaan ei sen enempää kuin fanatismi, medikalisaatio, oikeudenmukaisuus, tieteen vapaus, tutkimusetiikka, ydinperheen kriisi, yksilönvapaus ja yksityisyydensuoja — yhteenkiertyneinä.

Tarina alkaa Helsingissä 1990-luvulla ja loppuu Baltimoressa lähitulevaisuudessa. Keskushenkilöitä ovat neurotieteen professori Joe Chayefski ja hänen lyhytaikainen entinen vaimonsa Alina sekä heidän poikansa Samuel, jota Joe ei ole tavannut sitten varhaislapsuuden. Henkilökuvaus on kauttaaltaan taitavaa — perusteltua, taustoitettua ja päähenkilöiden osalta sisältäpäin nähtyä.

Vaikka romaani on älykäs ja kertoo tiedemaailmasta ja tutkijoista, se ei ole lainkaan vaikealukuinen, vaan mukaansatempaava sekoitus kehityskertomusta, ihmissuhderomaania ja jännitystarinaa mausteinaan kuvaukset kulttuurien tragikoomisisista yhteentörmäyksistä niin kotona kuin työpaikallakin, puolivahingossa alkaneen parisuhteen lohduttomasta puhumattomuuden kierteestä, kuilusta vanhempien ja heidän teini-ikäisten lastensa maailmojen välillä, tiedeyhteisön sisäisestä kilpailusta ja valtapelistä ja paljosta, paljosta muusta.

Elämmekö me jo tässä dystopiassa, jonka Valtonen vakuuttavasti vyöryttää esille: aivoja muokkaavat lääkeaineet, ajatuksemme ja mielitekomme tunnistavat älylaitteet, markkinoiden valta yli tieteen ja etenkin siitä julkaistavien tulosten, kyvyttömyys kuunnella ja keskustella oman totuuden toitottamisen sijaan? Alistuuko, taantuuko ihminen pörssiyhtiöiden tuotteiden — lääkkeiden, laitteiden, pelien ja mediasovellusten — halukkaaksi koekaniiniksi?

Tätä romaania voi takuuvarmasti sanoa ajatuksia herättäväksi.