Palkittu esikoinen

Petra Rautiainen palkittiin Savonia-kirjallisuuspalkinnolla esikoisromaanistaan Tuhkaan piirretty maa (Otava, 2020; 298 sivua) ja vaikuttavaa työtä se onkin. Kertomus on kaunis ja karkea, upea ja julma.

Pian Lapin sodan päättymisen jälkeen toimittaja ja valokuvaaja Inkeri, jonka aviomies on kadonnut sota-aikana, muuttaa Enontekiölle tekemään reportaasia siitä, miten jälleenrakennus etenee pohjoisessa. Hän saa vuokralaisekseen Olavin, joka sodan loppuvaiheessa oli vartijana saksalaisten vankileirillä Inarissa. Vankileirin tapahtumista kerrotaan Väinö Remeksen päiväkirjamerkinnöin. Inkeri tutustuu myös saamelaisukko-Pieraan ja hänen lapsenlapseensa Bigga-Marjaan, joka kiinnostuu valokuvaamisesta.

Näiden henkilöiden kautta romaani kertoo sotavankileirien karmeista salaisuuksista ja Lapin jälleenrakennusajan alusta sekä saamelaisten häpeällisestä kohtelusta.

Tarina on rakennettu niin sujuvasti ja kirjoitettu niin kauniisti, että lukeminen käy helposti. Juoneltaan teos on sellainen, että sen herättämiin epäilyksiin haluaa vastauksia nopeasti. Mutta aiheiltaan romaani on niitä, joiden äärellä on pysähdyttävä pohtimaan. Miksi tiedämme niin valtavasti natsien hirmuteoista Saksassa, Puolassa ja muualla Keski-Euroopassa, mutta niin kovin vähän Lapin (jopa sadoista) kammottavista vankileireistä? Kuinka onnistumme unohtamaan oman rotuoppi- ja -sortohistoriamme samalla, kun tuomitsemme alkuperäiskansojen kohtelun kaukana meistä?

Järkyttävän loistava

Mie uskoin pystyväni pyyteethömällä rakhauella puhistahmaan Everstin pahasta ja täyttähmään sen hyälä. Eversti ja mie olima yhtä. … En nähny siinä pahhuutta enkä rummuutta, vaan näin komean upseerismiehen.”

Rosa Liksomin Everstinna (Like, 2017; 194 sivua) on hurjinta, kamalinta ja upeinta kotimaista kirjallisuutta pitkään aikaan. Kukaan muu Suomessa ei pysty tähän: pohjoisen murteella kirjoitettu tiivis monologiromaani naisesta, joka oli natsi, eränkävijä, piesty vaimo, opettaja ja kirjailija, ja samalla sisällöltään paljon sivumääräänsä laajempi aatehistoriallinen kuva lähes koko itsenäisyysajan Suomesta.

Mie olin valmis kuolehmaan, jos hän niin haluaa. … Kaksoisittemurha merkitti mulle silloin suuriman rakhauen osotusta. … Mulla ei ollu ommaa tahtoa, olin sielultani nelivuotias.”

Everstinnan lopussa kiitetään Annikki Kariniemi-Willamo-Heikanmaata, mutta Liksomin teos on kaunokirjallisuutta, ei elämäkerta. Niinpä monologin nimetön mie ei ole Annikki Kariniemi (1913-1984), vaikka romaani perustuukin hänen elämäntarinaansa.

Liksomin Everstinna on kuitenkin julmasti ikimuistoinen romaanihenkilö, jonka kautta Liksom kuvaa paitsi järkyttävää parisuhdetta myös (erityisesti) 1920-40-lukujen Suomea. Samalla Everstinna heijastelee, peilaa, omaa aikaamme, ja sitä, miten lähes sadan vuoden takaiset kansallismieliset ja muukalaisvihaiset aatteet ovat taas nousseet suureen suosioon eri puolilla Eurooppaa.

 

Everstinna ei ole Liksomin ensimmäinen teksti Annikki Kariniemestä . Kolme vuotta sitten sai ensi-iltansa monologinäytelmä Lapin punaiset hanget.

Kariniemi on itse kirjoittanut aviohelvetistäään eversti Oiva Willamon kanssa romaanissaan Erään avioliiton anatomia (1968).

Sankareita kaikki?

Pierre Lemaitren Näkemiin taivaassa (Minerva, 2014; Au revoir là-haut, 2013; suomentanut Sirkka Aulanko; 546) on mukaansatempaava historiallinen romaani, jossa on lempeän satiirinen ote, surullinen pohjavire ja paljon mustaa huumoria.

Välittömästi koukuttava tarina alkaa ensimmäisen maailmansodan mutaisissa ja väsyneissä loppumelskeissä, kun ranskalaisen luutnantti d’Aulnay-Pradelle, ilkeä ja julkea mies, ylennyksen toivossa haluaa vallata vielä yhden kukkulan eikä saa miehiään saksalaisten kimppuun muuten kuin tappamalla pari omaa miestä vihollisen piikkiin. Pahaksi onnekseen tarinan keskushenkilö Albert Maillard, varovainen ja säikky mutta ehdottoman oikeudentuntoinen rivimies, huomaa tavan, jolla loppuunajelut miehet saatiin mukakostohyökkäykseen, ja tulee elävältä haudatuksi. Vielä pahemmaksi onnekseen Édouard Péricourt, rikkaan porvarisperheen lahjakas ja vallaton vesa, onnistuu kaivamaan rintamatoverinsa pinnalle ja herättämään tämän henkiin.

Miehet ovat pääsemättömissä toisistaan, sillä Edouard haavoittuu kammottavalla tavalla, ja Albert kokee velvollisuudekseen auttaa häntä. Millaiseen juontenkieputukseen se johtaakaan! Miten se saattaakaan luutnantin tekemisiin Péricourtin suvun kanssa. Miten luontevasti kaikki kietoutuu yhteen sen kanssa, että 1,3 miljoonaa kaatunutta ja enimmäkseen taistelukentille miten kuten haudattua ruumista olisi saatava laajoille sotilashautausmaille. Ja miten tarina nostaa esiin muun muassa sen ristiriidan, että kaatuneille pystytetään muistomerkkejä ja osoitetaan kunniaa, mutta vammautuneet kotiinpalanneet saavat osakseen kunnioituksen sijaan korkeintaan sääliä, ovat usein menettäneet työpaikkansa ja joutuvat pärjäämään omillaan.

Enemmittä paljastuksitta lupaan, että tämä kirja kannattaa lukea, vaikkei olisi lainkaan kiinnostunut sodasta tai historiasta — saati sitten jos on! Lemaitre on huippulahjakas kertoja, joka osaa kirjoittaa niin, että tarina vie maailmaansa ja niin, että henkilöt elävät ihmisinä. Ei ihme, että tämä ensimmäisen maailmansodan jälkeiseen Pariisiin sijoittuva sota-, seikkailu-, suku-, rakkaus-, huijaus- ja ystävyysromaani sai Ranskan arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon Goncourtin vuonna 2013.

 

One Entry to Research

Critical assessment of Web of Science, Scopus and Google Scholar. Updated by Lars Iselid, Umeå University Library, to document a Swedish BIBSAM project.

Bibbidi Bobbidi Book

Blogi kirjoista, lukemisesta ja kulttuurista.

EAHIL 2020

Be Open Act Together

Luetut.net

Kirjablogi

The Bibliomagician

Comment & practical guidance from the LIS-Bibliometrics community

musings of a medical librarian

and mutterings about anything else that takes my fancy!

Kirjavinkit

Yli 9000 lukemisen arvoista kirjaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: