Hilja ja kartanon salaisuus

Tiikerinsilmä (Tammi, 2016; 344 sivua) on Leena Lehtolaisen neljäs henkivartija Hilja Ilveskerosta kertova romaani. On piristävää saada käsiinsä Ilveskero-romaani, sillä Maria Kallio ei enää viimeaikoina ole jaksanut valtavasti innostaa, vaikka olenkin sarjan jokaisen osan tunnollisesti lukenut.

Keikkailevan henkivartija-Hiljan tämänkertainen työnantaja on Minna Canthin äidiltä nimensä lainannut Lovisa Johnson, 92-vuotias teollisuusneuvos, joka elää tekstiilifirmansa tuotoilla syrjäisessä kartanossa Raaseporissa ja on alkanut pelätä henkensä edestä. Taloudenhoitaja Dunjan on nuoruus Jugoslavian sodassa tehnyt liian säikyksi olemaan kenenkään turvana, joten taloon tarvitaan ammattilainen.

Perintöä kärkkyvät naimattoman Lovisan edesmenneen sisaren lapsenlapset, joista epätasapainoisen oloinen Aurora kutsuu itsään näkijäksi, salaperäinen ja väsynyt Johannes auttaa pakolaisia ja paperittomia siirtolaisia lääkärinä, kylmänkolea Raisa lobbaa arktista öljynporausta Venäjällä ja patrioottinen Sampo toimii vartijana. He vierailevat kartanossa yhtenään. Paikalle saadaan myös venäläinen Sergei-pakolainen, jonka on tarkoitus jatkaa matkaansa Norjaan. Kuka uhkaa vanhuksen henkeä?

Lehtolainen keittelee kokoon kartanomysteerin, johon hän sijoittelee vähintään riittävän määrän ajankohtaisia teemoja eri henkilöhahmojen kautta. Myös Hiljan menneisyys pyrkii sitkeästi esille, vaikka hän mieluiten eläisikin vain tässä ja nyt. Tarina etenee sujuvasti, jopa lennokkaasti, yhdistäen salahumoristisen otteen päivänpolttaviin vakaviin aiheisiin varsin tehokkaalla tavalla. Viihdyttävä dekkari.

 Tuijata. Kulttuuripohdintoja -blogi kutsui Marrasjännitystä 2016 -teemaviikolle, jolle ennätin mukaan vain yhdellä kirjalla.

 

Kahden maailman kohtaaminen

Heinäkuun päivä (Icasos, 2013; 255 sivua + sound-track-cd) on Tatu Kokon historiallinen kesäromaani, jossa eletään kahdella aikatasolla — vuosina 1891 ja 1966 — ja joka jakautuu kahteen osaan. Kahden aikatason limittäminen onnistuu hienosti. Ensimmäinen osa on positiivinen ja toiveikas, toinen synkempi, jopa ahdistava.

Pidin ensimmäisen osan valoisuudesta ja kirkkaudesta enemmän kuin jälkimmäisen raadollisuudesta. Innoituksensa teos on saanut Eero Järnefeltin maalauksesta.* Kertomus alkaa vuodesta 1966, jolloin nuori helsinkiläistoimittaja Jarmo tulee Muuruvedelle tutkimaan Eero Järnefeltin maalaukseen liittyvää salaisuutta. Hän haastattelee vanhaa Hannaa, joka on ollut kymmenvuotias tavatessaan niin Järnefeltit, Ahot kuin Sibeliuksetkin kotikylässään.

Vuoden 1891 tapahtumissa Hanna ja Aku-serkku ovat parhaita ystävyksiä, jotka viettävät päättymättömän oloista, suloista lapsuuden kesää, haaveilevat tulevaisuudesta, käyvät Kuopion laulujuhlilla ja pääsevät kuokkavieraiksi suomalaisen taiteen kultakauden parhaimmiston kesänviettoon. Sittemmin kova kohtalo murskaa nuorten kaikki haaveet. Rakkaustarina on traaginen, lähes julma.

Kokonaisuus on toimiva: maisema elää, ihmiset tulevat tutuiksi, tunteet heräävät, kohtalot koskettavat. Taustan tarinalle luo kirjailijan perehtyneisyys historiallisiin tapahtumiin ja henkilöihin, jotka eivät tässä tarinassa ole puisevia akkoja ja ukkoja kansakunnan kaapin päällä, vaan eloisa ja taiteellinen joukko nuoria intomieliä.

Mainittakoon, että sain kauniskantisen kirjan kirjailijalta itseltään valtakunnallisessa bloggaajatapaamisessa Kuopiossa heinäkuussa 2016. Siitä ovat kertoneet ainakin Amma, Arja ja Kirsi.

*Järnefeltin (1863-1937) teos Maisema Pohjois-Savosta voitti valmistuttuaan ensimmäisen palkinnon valtion maisemamaalauskilpailussa vuonna 1891. Vuonna 1930 Viipurin taidemuseon sai lahjoituksena maalauksen Heinäkuun päivä, joka muistutti voittoteosta, mutta yksityiskohdat erottivat teokset toisistaan. Maisema Pohjois-Savossa -maalauksessa on kaksi lasta synkän, tummasävyiden taivaan alla. Heinäkuun päivä kuvaa syrjäseudun kaski- ja vaaramaisemaa, jossa kiintopisteenä on poika. Ajan myötä tässä maalauksessa havaittiin värimuutoksia ja pojan vieressä istuvan tytön hahmo paljastui. Tarkemmat tutkimukset vahvistivat, että kyseessä on sama teos. Järnefelt oli muuttanut maalausta alkuperäistä valoisammaksi ja maisemaa avarammaksi. Teos tunnetaan myös nimellä Kaskimaa. (Lähde: Wikipedia)

Myös Amma piti tästä.

Rakkautta kuoleman kenttien varjossa

Kim Echlinin romaani Kadonneet (Tammi, 2009; suom. Sirkka Aulanko) on romaani rakkaudesta ja kuolemasta.

Kanadalainen Anne on kuudentoista, kun hän rakastuu palavasti kambodžalaiseen Sereyhin, joka on paennut Pol Potin hirmuhallintoa ja punaisten khmerien julmuuksia. Serey ei ole kuullut omaisistaan mitään vuosiin, koska maan rajat ovat täysin suljetut. Nuoret elävät rakastuneina ja onnellisina Annen isän vastusteluista huolimatta, kunnes Serey päättää palata Kambodžaan etsimään vanhempiaan ja pikkuveljeään.

Kymmenen vuoden kuluttua Anne, joka on opiskellut khmerin kieltä ja kaivannut rakastettuaan koko ajan, uskoo näkevänsä Sereyn televisiossa ja lähtee siltä istumalta Phnom Penhiin etsimään miestä, vaikkei ole kuullut tästä väliaikana mitään. Sinnikkäiden etsintöjen jälkeen Anne löytää Sereyn, mutta huomaa tämän muuttuneen kokonaan. Nähdessään omin silmin kuoleman kentät ja kuullessaan paikallisten valtavista kärsimyksistä, hän alkaa hiljalleen tajuta, millaisten painajaisten kanssa rakastettu elää. Silti hän haluaa jakaa tämän kanssa koko elämänsä.

Punaiset khmerit oli kommunistinen vallankumouksellinen liike, joka hallitsi Kambodžaa 1975-1979. Pol Potin johtamien punaisten khmerien tavoitteena oli luoda maahan utooppinen maatalousyhteiskunta: kaupungit tyhjennettiin ja väestö pakkosiirrettiin pakkotöihin kuoleman kentille. Markkinatalous, raha ja yksityisomaisuus lakkautettiin. Lääkkeitä ja sairaaloita ei ollut. Kirjat, musiikki ja uskonnot kiellettiin. Hirmuhallinnon aikana arvioidaan ainakin kahden miljoonan kambodžalaisen menehtyneen aliravitsemukseen, sairauksiin ja teloituksiin. Lisäksi miljoonat rampautuivat tai menettivät muuten terveytensä. Oikeudenkäyntejä hirmuhallintoa vastaan on vasta aloiteltu.

Echlin kuvaa kirjassaan sekä rakkauden että pahuuden voimia. Hän asettaa vastakkain yhtäältä yksilön rohkeudesta ja peräänantamattomuudesta kumpuavan henkisen vahvuuden, joka johtaa lopulta ehdottomuuteen, ja toisaalta Pol Potin sotilaiden joukkopsykoosista ja vallan sokaisevuudesta nousevan fyysisen ylivoiman maailmassa, jossa ihmishenki ei ole minkään arvoinen.

Kadonneet kertoo, mihin kaikkeen ihminen pystyy niin hyvässä kuin pahassa. Aiheestaan huolimatta romaani on kaunis ja runollinen. Aiheensa vuoksi se on sekä syvästi koskettava että vihaksi pistävä.