Kiinnostava kielemme

Olen kielestä kiinnostunut pilkunviilaaja ja kielipoliisi, joten tietysti tartuin teokseen nimeltä Sanaiset kansiot : suomen kielen vaietut vaiheet (Gaudeamus, 2017; 240 sivua), jonka ovat kirjoittaneet Ville Eloranta ja Jaakko Leino. Mielenkiintoinen teos se onkin.

Teos käy läpi suomen kielen historiallisia vaiheita, pohtii suomen asemaa ja tulevaisuuden näkymiä tieteen kielenä, ottaa kantaa lukemiseen sivistyksen mittarina, käy läpi ongelmallisia oikeinkirjoitus- ja kielioppiasioita, ja tutkailee kielen, erityisesti sanaston, muuttumista muun muassa lainasanojen kautta.

Synkimmissä tulevaisuudenkuvissa lainat tuhoavat suomen kielen: kun kieleen soluttautuu vieras sana tai vaikute toisensa jälkeen, lopulta ei tarvita koko suomea. … Jos lainasanoilla olisi aina tuhoisa vaikutus, suomea olisi tuskin puhuttu enää pitkiin aikoihin. … Uudet sanat tulevat kieleen tyypillisesti samoihin aikoihin kuin uudet ilmiöt. … vasarakirveskausi toi kieleemme sellaiset edelleen yleiset sanat kuin heinä, kirves, seinä, silta ja vuohi. Ne ovat peräisin balttilaisista kielistä. … muun muassa englannin, ruotsin ja saksan edeltäjiltä taas olemme saaneet esimerkiksi sanat kihla, kana, lanka, purje ja ratsu. … Jopa laina on laina — sekin on saatu muinaisilta germaaneilta.

Monia muitakin kielellisiä asioita — slangia, nimiasioita, sanakirjan laatimista, raamatullisia sanontoja, median kieltä, sanakirjojen toimittamista, sanaristikoiden sanoja, kirjakielen syntyä, onomatopoetiikkaa ja alapääjuttujakin — käydään läpi. Kirjoittajat aloittavat Volgan mutkasta ja päättävät sosiaaliseen mediaan, joten mittava määrä kielemme piirteitä käsitellään reippaaseen tahtiin suppeahkossa teoksessa.

Sitä kummastelen, että J. L. Runebergin alun perin ruotsiksi kirjoittamia Saarijärven Paavoa (Bonden Paavo, suomenettu useita kertoja, muiden muassa Elias Lönnrot, August Ahlqvist, Agathon Meurman, Paavo Cajander, Otto Manninen) ja Maamme-laulua (Vårt land, suomentaneet Julius Krohnin johtama runoilijaryhmä ja Paavo Cajander) lainataan suomen kieltä käsittelevässä kirjassa useamman säkeistön verran mainitsematta suomentajia.

Pidän siitä, että tietoteoksen kieli on sujuvaa. Tätä kirjaa oli pääosin ilo lukea paitsi sisällön myös muodon vuoksi. Mietin kuitenkin, kirjoittavatko kielimiehet ihan tarkoituksella, että ”Ikävät päätökset näkevät yleensä ennen pitkää päivänvalon kaikessa rumuudessaan…” nähdäkseen, kuinka moni kielipoliisi heitä ojentaa. Soo, so!

Mainokset

Suomi-vävy pakinoi

Saksalainen Wolfram Eilenberger on naimisissa lähes kaksimetrisen suomalaisen naisen kanssa. Hänen kirjansa Minun suomalainen vaimoni (Siltala, 2011; Finnen von Sinnen: Von einem, der auszog, eine finnische Frau zu heiraten, 2010, suom. Ilona Nykyri) kertoo kuitenkin enemmän suomalaisuudesta ja yleensä suomalaisista kuin suomennosnimen korostamasta vaimosta; vaikka toki hänestäkin. Pariskunta tutustui Espanjassa viisitoista vuotta sitten.

Eilenberger tekee paljon osuvia huomioita vaimonsa maanmiehistä ja -naisista, mutta aina arvostaen, jopa kunnioittaen. Kaikkea ei taatusti kannata ottaa ihan faktana eikä liian tosissaan, vaikka humoristisuuden takana onkin todellisille henkilöille tapahtuneita oikeita asioita. Monet aiheista ovat Suomi-kliseitä, mutta niihin löytyy aina hieman uudenlainen näkökulma – tai niitä liioitellaan ja paisutellaan herkullisesti.

Kaikkia ilmiöitä en tunnista erityisen tai nimenomaan suomalaisiksi enkä ihan kaikkia ole koskaan kohdannut, muttei se lukuiloa haitannut. Oikeastaan vain yksi asia haittasi, ja siitäkin mietin, onko se käännösvirhe vai alkuperäistekstin erhe: Kirjolohia ei taida kovin yleisesti elellä suomalaisjärvissä haukien, ahventen ja särkien kavereina; kasvatuskaloja kun ovat.

Kirja on hauska. Tyylilajia voi nimittää muistelmalliseksi pakinoinniksi. Kulttuurifilosofilla on lisäksi koulutuksensa antama analyyttinen näkökulma niin Marimekon unikkokuvioihin, sahdin juomiseen kuin appivanhempien kommunikointiinkin. Teos on lähellä omaelämäkerrallista romaania; kirjastossa se on luokitettu muistelmiin & elämäkertoihin.

Eilenberger on opiskellut Heidelbergin, Turun ja Zürichin yliopistoissa, jossa väitteli tohtoriksi vuonna 2008. Eilenbergerin muut teokset tarkastelevat muun muassa arkea, lastenkasvatusta, politiikkaa ja urheilua. Viime vuoden alusta Eilenberger on työskennellyt Toronton yliopistossa Kanadassa, jossa myös hänen puolisonsa, entinen koripalloilija, Pia Päiviö opettaa.

Teos on riemastuttava rakkaudentunnustus Suomelle, suomalaisuudelle ja suomalaisille.