Kirjabloggaajien joulukalenteri 2021: Luukku 2

Joulu ja juhla on … lainattu suomeen tismalleen samasta sanasta mutta eri aikoina.
Germaanisissa kielissä sana on tarkoittanut pakanallisista keskitalven juhlaa ja sittemmin joulua. Sen nykymuotoja ovat muun muassa ruotsin jul ja englannin Yule, joka tosin jo muinoin sai rinnalleen yleisemmin käytetyn sanan Christmas. Joulu on suomessa juhlaa uudempi sana: joulu on saatettu lainata kantaskandinaavista tai jo kantagermaanista, mutta juhla on tullut suomeen jo siinä vaiheessa, kun sana on germaanisessa lainanantajakielessä ollut muodossa *jehwla.
Molemmilla sanoilla on paikkansa suomen kielessä, …
… tapauksia on suomen kielessä muitakin. Esimerkiksi peruna ja päärynä … kietoutuvat toisiinsa jokseenkin hämmentävästi.

Miten? Siitä ja monesta muusta mielenkiintoisesta suomen kielen sanasta voi lukea teoksesta Sana sanasta : suomen kielen jäljillä (Tammi, 2021; 284 sivua), joka on mitä sopivin joulukalenteriluukku: täynnä iloisia yllätyksiä. Ville Eloranta ja Lotta Jalava kirjoittavat niin kiehtovasti ja mukaansatempaavasti, että kirjaa lukee kuin viihdyttävää romaania. Ville Tietäväisen kuvitus täydentää tekstiä oivaltavasti.

Suomen kieli ei saapunut Suomeen ensimmäisenä

Kantasaamenkaan puhujat eivät toki olleet ensimmäisiä Suomen asuttajia. — Ensimmäisten asukkaiden kielistä ei ole jäänyt jälkiä, elleivät niiden perintöä ole tuntematonta alkuperää olevat paikannimet, kuten Saimaa.

Teos on mitä kiinnostavinta luettavaa kielemme historiasta ja sanojen etymologiasta, siitä miten ja miksi kieli muuttuu eli elää. Tarinat sanojen ja kielen ilmiöiden, kuten lainojen, muodonmuutosten, johdosten ja nimien ihmeellisen maailman takana vievät kauas oman kielemme ja sen sukukielten ja niiden yhteisen kantakielen sekä ”lainanantajakielten” historiaan.

Kirjan luvut ja alaluvut on nimetty houkuttelevasti, esimerkiksi:

  • Vihavaisella saattoi olla jotain hampaankolossa
  • Sijainnin kielioppi on kehopositiivinen
  • Lapsen suusta kuulee tätiyden
  • Ubben niemen varuskunta ja Thorin kyläkauppa
  • Juma, sanoi kantauralilainen
  • Rakkaalla nimellä on monta lasta
  • Arska lyheni johtotehtävissä
  • Pallivahan alkuperä voi tuottaa pettymyksen
  • Eurooppalainen keskivertokieli

Myös esimerkit ehdokkaista omiksi sanoiksi asioille, joista ei ennestään tarvinnut puhua, ovat aina yhtä hauskoja. Agricola loi meille monta sanaa ja kansallisen heräämisen aikaan keksittiin muun muassa tuiki tavallisilta nyt kuulostavat sanat tulevaisuus, tiede ja taide, mutta niillekin lie ollut vaihtoehtoja, jos yliopisto-sanan kanssa kerran kilpailivat kaikkiopisto, oppio ja tietehistö.

Vähän joudun kritisoimaankin, sillä kirjoittajat tuntuvat paikoin elävän modernimman kielen keskellä kuin vaikkapa minä, ihan tavallinen, keski-ikäinen, koulutettu, työssäkäyvä, lukeva suomalaisaikuinen. On aika outoa lukea, että joitain sanoja (vaikkapa tikkaat tai tikaportaat rinnakkain tikapuiden kanssa; tikarappusia edes mainitsematta) on käytetty, kun itse käyttää niitä koko ajan eli edelleen. Tätäkin vähän kummeksun:

Ennen vanhaan ff korvautui suomessa yleisesti hv:llä. Esimerkiksi suomen sanoja kahvi, kirahvi, pihvi, puhveli, sohva ja tohveli vastaavat ruotsin kaffe, giraff, biff, buffel, soffa ja toffel. Myöhempien aikojen lainat eivät ole enää mukautuneet yhtä paljon. Kompaktista ei ole tullut ”kompahtia” eikä liftarista ”lihtaria”, vaikka buffet(ti) saattaa vielä toisinaan vääntyä puhvetiksi.

Siis saattaa toisinaan? Ehkä tutkijoiden kannattaisi liikuskella vielä enemmän pitkin ja poikin tätä suomen puhujien maata kuulostelemassa, miten monella tavalla suomea puhutaan — ja kirjoitetaankin.

Varmaan vähän myös tästä syystä minä (suurena dekkarien ystävänä) kaiketi tämän kirjan aihepiiristä pidän:

Salapoliisiromaani onkin kuvaava vertaus ammattimaiselle historialliselle kielitieteelle. … työhön kuuluu monenlaisten jälkien ja näytteiden systemaattista vertailua muuhun aineistoon, menneiden tapahtuminen mallintamista sekä epäiltyjen tunnistamista. Monien alan ammattilaisten ja valveutuneiden harrastajien mielestä kielen menneisyyden tutkimus voittaa dekkarien jännityksen mennen tullen.

Teos on mainio ehdokas vaikkapa joululahjakirjaksi kelle tahansa vähänkin suomen kielestä kiinnostuneelle.

Kirjabloggaajien joulukalenterin huominen luukku avautuu Hemulin kirjahyllyssä ja aloitusluukkuun pääset Kirjamies-blogissa.

Kiinnostava kielemme

Olen kielestä kiinnostunut pilkunviilaaja ja kielipoliisi, joten tietysti tartuin teokseen nimeltä Sanaiset kansiot : suomen kielen vaietut vaiheet (Gaudeamus, 2017; 240 sivua), jonka ovat kirjoittaneet Ville Eloranta ja Jaakko Leino. Mielenkiintoinen teos se onkin.

Teos käy läpi suomen kielen historiallisia vaiheita, pohtii suomen asemaa ja tulevaisuuden näkymiä tieteen kielenä, ottaa kantaa lukemiseen sivistyksen mittarina, käy läpi ongelmallisia oikeinkirjoitus- ja kielioppiasioita, ja tutkailee kielen, erityisesti sanaston, muuttumista muun muassa lainasanojen kautta.

Synkimmissä tulevaisuudenkuvissa lainat tuhoavat suomen kielen: kun kieleen soluttautuu vieras sana tai vaikute toisensa jälkeen, lopulta ei tarvita koko suomea. … Jos lainasanoilla olisi aina tuhoisa vaikutus, suomea olisi tuskin puhuttu enää pitkiin aikoihin. … Uudet sanat tulevat kieleen tyypillisesti samoihin aikoihin kuin uudet ilmiöt. … vasarakirveskausi toi kieleemme sellaiset edelleen yleiset sanat kuin heinä, kirves, seinä, silta ja vuohi. Ne ovat peräisin balttilaisista kielistä. … muun muassa englannin, ruotsin ja saksan edeltäjiltä taas olemme saaneet esimerkiksi sanat kihla, kana, lanka, purje ja ratsu. … Jopa laina on laina — sekin on saatu muinaisilta germaaneilta.

Monia muitakin kielellisiä asioita — slangia, nimiasioita, sanakirjan laatimista, raamatullisia sanontoja, median kieltä, sanakirjojen toimittamista, sanaristikoiden sanoja, kirjakielen syntyä, onomatopoetiikkaa ja alapääjuttujakin — käydään läpi. Kirjoittajat aloittavat Volgan mutkasta ja päättävät sosiaaliseen mediaan, joten mittava määrä kielemme piirteitä käsitellään reippaaseen tahtiin suppeahkossa teoksessa.

Sitä kummastelen, että J. L. Runebergin alun perin ruotsiksi kirjoittamia Saarijärven Paavoa (Bonden Paavo, suomenettu useita kertoja, muiden muassa Elias Lönnrot, August Ahlqvist, Agathon Meurman, Paavo Cajander, Otto Manninen) ja Maamme-laulua (Vårt land, suomentaneet Julius Krohnin johtama runoilijaryhmä ja Paavo Cajander) lainataan suomen kieltä käsittelevässä kirjassa useamman säkeistön verran mainitsematta suomentajia.

Pidän siitä, että tietoteoksen kieli on sujuvaa. Tätä kirjaa oli pääosin ilo lukea paitsi sisällön myös muodon vuoksi. Mietin kuitenkin, kirjoittavatko kielimiehet ihan tarkoituksella, että ”Ikävät päätökset näkevät yleensä ennen pitkää päivänvalon kaikessa rumuudessaan…” nähdäkseen, kuinka moni kielipoliisi heitä ojentaa. Soo, so!

Suomi-vävy pakinoi

Saksalainen Wolfram Eilenberger on naimisissa lähes kaksimetrisen suomalaisen naisen kanssa. Hänen kirjansa Minun suomalainen vaimoni (Siltala, 2011; Finnen von Sinnen: Von einem, der auszog, eine finnische Frau zu heiraten, 2010, suom. Ilona Nykyri) kertoo kuitenkin enemmän suomalaisuudesta ja yleensä suomalaisista kuin suomennosnimen korostamasta vaimosta; vaikka toki hänestäkin. Pariskunta tutustui Espanjassa viisitoista vuotta sitten.

Eilenberger tekee paljon osuvia huomioita vaimonsa maanmiehistä ja -naisista, mutta aina arvostaen, jopa kunnioittaen. Kaikkea ei taatusti kannata ottaa ihan faktana eikä liian tosissaan, vaikka humoristisuuden takana onkin todellisille henkilöille tapahtuneita oikeita asioita. Monet aiheista ovat Suomi-kliseitä, mutta niihin löytyy aina hieman uudenlainen näkökulma – tai niitä liioitellaan ja paisutellaan herkullisesti.

Kaikkia ilmiöitä en tunnista erityisen tai nimenomaan suomalaisiksi enkä ihan kaikkia ole koskaan kohdannut, muttei se lukuiloa haitannut. Oikeastaan vain yksi asia haittasi, ja siitäkin mietin, onko se käännösvirhe vai alkuperäistekstin erhe: Kirjolohia ei taida kovin yleisesti elellä suomalaisjärvissä haukien, ahventen ja särkien kavereina; kasvatuskaloja kun ovat.

Kirja on hauska. Tyylilajia voi nimittää muistelmalliseksi pakinoinniksi. Kulttuurifilosofilla on lisäksi koulutuksensa antama analyyttinen näkökulma niin Marimekon unikkokuvioihin, sahdin juomiseen kuin appivanhempien kommunikointiinkin. Teos on lähellä omaelämäkerrallista romaania; kirjastossa se on luokitettu muistelmiin & elämäkertoihin.

Eilenberger on opiskellut Heidelbergin, Turun ja Zürichin yliopistoissa, jossa väitteli tohtoriksi vuonna 2008. Eilenbergerin muut teokset tarkastelevat muun muassa arkea, lastenkasvatusta, politiikkaa ja urheilua. Viime vuoden alusta Eilenberger on työskennellyt Toronton yliopistossa Kanadassa, jossa myös hänen puolisonsa, entinen koripalloilija, Pia Päiviö opettaa.

Teos on riemastuttava rakkaudentunnustus Suomelle, suomalaisuudelle ja suomalaisille.

One Entry to Research

Critical assessment of Web of Science, Scopus and Google Scholar. Updated by Lars Iselid, Umeå University Library, to document a Swedish BIBSAM project.

Bibbidi Bobbidi Book

Blogi kirjoista, lukemisesta ja kulttuurista.

Luetut.net

Kirjablogi

The Bibliomagician

Comment & practical guidance from the LIS-Bibliometrics community

musings of a medical librarian

and mutterings about anything else that takes my fancy!

Les! Lue!

Norsk litteratur på finsk og finsk litteratur på norsk - Norjalaista kirjallisuutta suomeksi ja suomalaista kirjallisuutta norjaksi

%d bloggaajaa tykkää tästä: