Suru

Marja-Leena Tiaisen Sydänystäväni Kirsti (Icasos, 2020; 279 sivua) kertoo keski-ikäisen pankkivirkailija Sirkan surusta ja masennuksesta.

Aiheen ei pidä anna säikäyttää. Kyseessä ei ole sairauskertomus, vaan romaani ystävyydestä, surun kanssa elämisestä ja ystävän äkkikuolemasta selviytymisestä. Läheisen sielunsiskon ja hauskan matkakumppanin menettäminen ei yksin Sirkan masennusta laukaise, vaan useamman samanaikaisen murheen ja huolen kasautuminen. Sirkalle tapahtuu liikaa samaan aikaan ja hänen voimansa ehtyvät.

Sirkka ei osaa purkaa sydäntään muille kuin Kirstille, joten tämän haudalla hän puhuu huolistaan: ikääntyvästä äidistään, väistelevästä miehestään, aikuisten lastensa elämänmuutoksista ja työongelmistaan. Lopulta painetta kasautuu kerralla liian paljon.

Kirjan loppupuolella Sirkka, ja samalla myös lukija, oppii lohenkalastustermejä: muun muassa titti ja kojamo tulevat tutuiksi. Muuten Tiainen kirjoittaa tuttuun tapaansa selkeää ja helppolukuista perusproosaa.