Pakolaiselämää

Marja-Leena Tiaisen Hotelli Desperado (Icasos, 2021; 249 sivua) on nuorille suunnattu, mutta oikein hyvin aikuisillekin sopiva romaani pakolaisista ja pakolaisuudesta.

Sota oli sotkenut Danielin elämän perusteellisesti. Äiti, isä ja pikkusisko olivat kuolleet. Hän ja isovanhemmat olivat menettäneet kotinsa ja omaisuutensa ja joutuneet pakosalle. Daniel oli kantanut koulukirjojaan ja rakkaimpia tavaroitaan mukanaan asuinpaikasta toiseen. Euroopan-matkalle hän oli ottanut vain puhelimensa ja vaatteita.

Teini-ikäinen Daniel on saanut isovanhempiensa kaikki säästöt ja paennut Syyrian sodan jaloista Kreikkaan. Hän pyrkii kohti Suomea, jossa Jakob-veli jo asuu turvapaikanhakijana. Daniel jää kuitenkin jumiin Ateenaan, jossa hän kokee monta pakolaisten elämässä yleistä vastoinkäymistä ja inhottavuutta, mutta kohtaa myös suomalaisen kirjailijan ja tämän perheen.

Kirjan kakkospäähenkilön Islan, joka on Danielin ikätoveri, Heikki-isä on toimittaja ja kirjailija. Hän löytää Danielin haastateltavakseen, kun perhe lomailee Ateenassa.

Suomalaisperhe palaa kotiin, mutta talven koittaessa koditon ja rahaton Daniel on jo epätoivoinen ja päättää lopulta ottaa yhteyttä kesällä tapaamaansa Heikkiin.

Daniel sulki silmänsä. Ajatukset kiersivät päässä, eikä hän saanut unta. Isovanhempien puutarhan ajatteleminenkaan ei auttanut. Minun pitää päästä täältä, tai tulen hulluksi.

Romaani on yhteiskunnallinen, vakavakin, muttei vaikeista aiheistakaan kertoessaan liian raskas, vaan sujuvasti etenevä ja mielenkiintoinen. Hauskasti Tiainen on valinnut henkilöilleen nimipareja: Jaakko ja Jakob, Isla ja Izla.

Tiainen kirjoittaa kauhistelematta, yksinkertaisesti todeten. Hän ei paisuttele, vaan kertoo ja kuvailee. Teos on kokeneen kirjailijan vakuuttavaa työtä, jota lukee ilokseen, vaikkei aihe iloinen olekaan.

Dekkariviikko 2016 — lähiötapaus

Ruotsalaisen Joakim Zanderin toinen rikosromaani Lähiö (Tammi, 2016; Orten, 2015; suomentanut Maija Kauhanen; 397 sivua) seuraa lyhyen kesäisen ajanjakson tapahtumia kolmesta eri näkökulmasta.

Yksi on Klara Valldénin, Uimari-esikoisesta tutun tutkijan, ja sijoittuu pääosin Lontooseen. Toinen kuuluu Jasminelle, neljä vuotta aiemmin monessa merkityksessä kylmästä maahanmuuttajakodista New Yorkiin karanneelle nuorelle naiselle. Kolmannen äänenä on Jasminen pikkuveli Zadi, tuuliajolla oleva lähiönuori, joka yrittää radikaalista uskonnollisuudesta löytää suunnan ja tarkoituksen elämälleen.

Klara, joka rauhoittaa hermojaan ja mieltään liiallisella viininjuonnilla, valmistelee pienessä yliopistoyksikössä EU-päättäjille Tukholmassa pidettävään kokoukseen selvitystä poliisitoiminnan yksityistämismahdollisuuksista. Sekä hänen pomonsa että työkaverinsa käyttäytyvät epäilyttävästi. Lisäksi Klaran tietokone ensin varastetaan puistossa ja sitten palautetaan kantapubiin.

Kirjan päähenkilöitä ovat kuitenkin nuoret sisarukset, joiden välistä yhteyttä ja rakkautta kuvataan hienosti. Jasminella on suuret tunnontuskat veljen hylkäämisestä eikä uusi elämä suju lainkaan hyvin. Kun käy ilmi, että Zadi on kaikin tavoin täysin hukassa — joko kuollut Syyriassa tai palannut lietsomaan lähiön yltyvää kapinaa — hän keksii keinon palata Ruotsiin etsimään veljeään. Heidän tarinansa on riipaiseva, koska sellaisen aavistaa olevan tuttu aivan liian monelle.
Zanderin romaanin teemat ovat ajankohtaisia, kiinnostavia ja suuria. Maahanmuuttajalähiöihin kasautunut turhautunut ja patoutunut katkeruus ja viha, radikaali ääri-islamilaisuus ja kansainvälinen terrorismi, Syyrian sodat ja Daesh/ISIS, korruptio ja oligarkkien omistamat turvallisuusyritykset ja EU-lobbarien salainen valta, tiedon turvallisen säilyttämisen ja jakamisen ongelmat…

Suuret päivänpolttavat aiheet eivät kuitenkaan riitä tekemään Lähiöstä keskinkertaista rikosromaania onnistuneempaa. Juoni etenee, mutta sen jännittyneisyys katkeilee jatkuvasti, kun lyhyiden lukujen näkökulma alati vaihtuu – etenkin kun eri tarinat kulkevat hieman eri tahtiin. En pitänyt siitä, että joudun koko ajan tarkistamaan, kuinka paljon edellä tai jäljessä alkavan luvun Jasmine oli juuri lukemani luvun Zadia, vaikka ymmärsinkin ratkaisun vähitellen johtavan siihen, että sisarukset ja Klara päätyvät lopuksi samaan paikkaan samaan aikaan. Kun tuo kulminaatiopiste sitten jotenkin lässähti tai katosi, olin lähes 400 sivun jälkeen juonen kuljetukseen vähän pettynyt. Onneksi henkilökuvaus toimi.