Ellen Thesleff ja piika

Kati Tervon kuulas romaani Iltalaulaja (Otava, 2017; 204 sivua) sijoittuu kesään 1945, jolloin jo iäkäs Ellen Thesleff matkustaa laivalla kesähuvilalleen Ruoveden Muroleelle. Vastassa on teini-ikäinen Taimi, joka on pestautunut ihailemansa taidemaalarin piiaksi, vaikka kotonakin riittää töitä tiukan äidin komennossa isosiskon muutettua Helsinkiin ja isän kunnostautuessa lähinnä ryyppäämisessä.

Suurin osa kyläläisistä ei taitelijoista — etenkään naisista ja sellaisista jotka antavat talonsa rapistua ja puutarhansa rehottaa — juuri perusta, mutta Taimi haaveilee toisenlaisesta elämästä. Sellaisesta, jota Ellenkin on elänyt saadessaan maalata ja matkustaa. Tai jospa pääsisi edes Helsinkiin kahvilaan.

Ellenin Firenzen matkat päättyivät sotaan eikä elämä Casa Blancaksi nimetyllä huvilalla ole Sofia-sisaren kuoltua entisellään, mutta 75-vuotias Ellen maalaa yhä. Aurinkoisina päivinä soudetaan saareen luonnostelemaan, mutta sateisella säällä taiteilija sulkeutuu talon yläkertaan pois Taimin ulottuvilta, ja pyytää outoja ruokia, kuten risottoa, josta tyttöparka ei tietysti ole kuullutkaan.

Sekä taiteilijan että piian taustat paljastellaan vähitellen ja melkein sivulauseissa. Tapahtuma-aika taustoittuu muun muassa puutteella paitsi monista ruokatavaroista myös tavallisista tarve-esineistä. Se, miten Taimi toimii niin äitinsä kuin Elleninkin kirjeiden kanssa, jää syitä vaille.

Kokonaisuudessa Taimin osuus — erityisesti koska romaanin ääni on joko hänen tai ulkopuolisen kertojan — nousee lopulta voimakkaammaksi kuin Ellenin. Teos onkin luonteeltaan enemmän kesäinen tunnelmapala kuin varsinainen taiteilijaromaani, vaikka sellaista vähän odottelin.

Kiinnostuin kirjasta, koska pidän Thesleffin teoksista ja halusin lukea hänestä, joten aionkin lukea Hanna-Reetta Schreckin tuoreen Thesleff-elämäkerran Minä maalaan kuin jumala.

Meillä päin on muuten Ellen Thesleffin nimikkosilta.

taitelijaromaani

 
Mainokset

Taiteilijaelämää

Hyvä kirjallisuus, niin kuin kaikki hyvä taide, saa uskomaan elämän perimmäiseen kauneuteen. Sanat, värit lipuvat ohi kevyesti, mutta äkkiä tuntee kaiken painon ja merkityksen.”

Mila Teräs on kirjoittanut romaanin Helene Schjerfbeckistä, yhdestä Suomen tunnetuimmista taiteilijoista. Jäljet (Karisto, 2017; 285 sivua) alkaa Saltsjöbadenin kylpylähotellissa, Tukholman lähellä, syyspäivänä vuonna 1945. Helene Schjerfbeck piirtää yhtä viimeisistä omakuvistaan. 

Samalla hän keskustelee mielessään jo edesmenneen Helena Westermarckin kanssa eli palaa muistoissaan ensin köyhään, kipeään lapsuuteensa, sitten nuoruusvuosiin, jolloin pääsi piirustuskouluun ja maailmalle, myöhemmin ankariin vuosiin Hyvinkäällä kaksin äidin kanssa, mutta myös Tammisaaren aikoihin, kun teokset alkoivat kiinnostaa taidekauppiaita ja -keräilijöitä.

Firenze on kenties kaunein kaupunkin, jonka olen koskaan nähnyt, mutta ainoastaan silmille, ei sydämelle. Jotain kolkkoa ja painostavaa siinä kaikesta huolimatta on. Kaupunki on liian täydellinen, liian rikas taideaarteista ja siksi sitä on lopulta vaikea rakastaa.”

Schjerfbeckin elämän aikana tapahtui valtavia poliittisia ja yhteiskunnallisia muutoksia. Maailma muuttui, elämä oli enimmäkseen raskasta, kivut raastoivat ja työlle oli aina liian vähän aikaa, mutta taitelija pyrki näkemään kauneuden ja hyvyyden sekä etsimään totuutta viivan ja värin kautta.

Otan luonnoskirjani ja kävelen korkeiden, pilarimaisten puiden alle. Tammisaaressa muistan St Ivesin. Molemmat paikkakunnat hellivät aisteja pienine taloineen, puutarhoineen, meren ja merilintujen äänineen.”

Teräs pääsee mielestäni hienosti niin päähenkilönsä nahkoihin kuin mieleenkin. Jäljet on kauniisti kirjoitettu, riipaiseva, lämmin ja lähelletuleva taiteilijaromaani.

Äiti on poissa, jotta eivät sammu värit, katkea viivat, laannu myrskyt, pölyty taidekirjat ja romaanit, haperru unelmat, hukuta tiskivesi: olen jättänyt äitini, jotta voin vielä elää.

Talvella asumme taas äidin kanssa yhdessä Hyvinkäällä, mutta nyt imen suoniini puiden sakeutta ja elinvoimaa.”

Taiteilijaromaanihaaste https://tuijata.wordpress.com


Naistenviikko — Rei

Rei Shimura menetysten rannikolla (Gummerus, 2016; The Kizuna Coast, 2014; suomentanut Terhi Leskinen; 448 sivua) on Sujata Masseyn Rei Shimura -sarjan 11. teos ja sijoittuu maaliskuuhun 2011, jolloin maanjäristys ja sitä seuraava tsunami aiheuttivat suurta tuhoa Japanissa, vakavimpana Fukushiman ydinvoimalaonnettomuuden.

Rei asuu miehensä kanssa Havaijin Oahulla ja näkee uutiset entistä asuinmaataan Japania kohtaavasta onnettomuudesta televisiosta. Hän saa myös sekavan puhelun mentoriltaan herra Ishidalta, joka on ollut antiikkihuutokaupassa tsunamialueella ja jonka uusi apulainen Mayumi on kadonnut. Luonteensa mukaisesti — ”jos voin auttaa, autan” — Rei päättää matkustaa Japaniin auttamaan ja ottamaan selkoa.

Tokiosta Rei pääsee Auttavat kädet -vapaaehtoisryhmän mukana tulvatuhojen alueelle. Näky rannikolla on kauhistuttava, samoin ihmisruumiiden ja kuivalle maalle jääneiden kalojen haju. Monia on kuollut, mutta monia myös pelastettu.

Rei auttaa missä voi, mutta harrastaa myös salapoliisin hommia, sillä Mayumiin, tämän perheeseen ja entiseen poikaystävään sekä paikalliseen antiikkikauppiaaseen tuntuu liittyvän kaikenlaista kummallista, jopa hämärää. Lisäksi Reitä seurataan ja hän saa uhkaavia tekstiviestejä.

Tapahtumapaikat — Tohokun rannikko, Tokio, Jokohama — vaihtelevat taajaan ja siitä huomaa Japanin maantieteellisen pienuuden. Kiehtovasti Massey kertoo hyvin tuntemastaan japanilaisuudesta ja japanilaisesta kulttuurista tällä kertaa suuren katastrofin keskellä.

Välillä romaani on aika höpsö, muttei ärsyttävällä tavalla. Juonikin kulkee sujuvasti. Henkilökuvaajana Massey ei ole kovin taitava, vaan monet hahmoista ovat melko yksiulotteisia. Synkistä taustatapahtumistaan huolimatta leppoisaa jännitysviihdettä naistenviikolle(kin) silti.

 

naistenviikko

Naistenviikon nimipäivät

18. heinäkuuta – Riikka
19. heinäkuuta – Sari, Saara, Sara, Salli, Salla
20. heinäkuuta – Marketta, Maarit, Reetta, Reeta, Maaret, Margareeta
21. heinäkuuta – Johanna, Hanna, Jenni, Jenna, Jonna, Hannele, Hanne, Joanna
22. heinäkuuta – Leena, Matleena, Leeni, Lenita
23. heinäkuuta – Olga, Oili
24. heinäkuuta – Kristiina, Tiina, Kirsti, Kirsi, Krista, Kiia, Tinja