Naistenviikko — Rei

Rei Shimura menetysten rannikolla (Gummerus, 2016; The Kizuna Coast, 2014; suomentanut Terhi Leskinen; 448 sivua) on Sujata Masseyn Rei Shimura -sarjan 11. teos ja sijoittuu maaliskuuhun 2011, jolloin maanjäristys ja sitä seuraava tsunami aiheuttivat suurta tuhoa Japanissa, vakavimpana Fukushiman ydinvoimalaonnettomuuden.

Rei asuu miehensä kanssa Havaijin Oahulla ja näkee uutiset entistä asuinmaataan Japania kohtaavasta onnettomuudesta televisiosta. Hän saa myös sekavan puhelun mentoriltaan herra Ishidalta, joka on ollut antiikkihuutokaupassa tsunamialueella ja jonka uusi apulainen Mayumi on kadonnut. Luonteensa mukaisesti — ”jos voin auttaa, autan” — Rei päättää matkustaa Japaniin auttamaan ja ottamaan selkoa.

Tokiosta Rei pääsee Auttavat kädet -vapaaehtoisryhmän mukana tulvatuhojen alueelle. Näky rannikolla on kauhistuttava, samoin ihmisruumiiden ja kuivalle maalle jääneiden kalojen haju. Monia on kuollut, mutta monia myös pelastettu.

Rei auttaa missä voi, mutta harrastaa myös salapoliisin hommia, sillä Mayumiin, tämän perheeseen ja entiseen poikaystävään sekä paikalliseen antiikkikauppiaaseen tuntuu liittyvän kaikenlaista kummallista, jopa hämärää. Lisäksi Reitä seurataan ja hän saa uhkaavia tekstiviestejä.

Tapahtumapaikat — Tohokun rannikko, Tokio, Jokohama — vaihtelevat taajaan ja siitä huomaa Japanin maantieteellisen pienuuden. Kiehtovasti Massey kertoo hyvin tuntemastaan japanilaisuudesta ja japanilaisesta kulttuurista tällä kertaa suuren katastrofin keskellä.

Välillä romaani on aika höpsö, muttei ärsyttävällä tavalla. Juonikin kulkee sujuvasti. Henkilökuvaajana Massey ei ole kovin taitava, vaan monet hahmoista ovat melko yksiulotteisia. Synkistä taustatapahtumistaan huolimatta leppoisaa jännitysviihdettä naistenviikolle(kin) silti.

 

naistenviikko

Naistenviikon nimipäivät

18. heinäkuuta – Riikka
19. heinäkuuta – Sari, Saara, Sara, Salli, Salla
20. heinäkuuta – Marketta, Maarit, Reetta, Reeta, Maaret, Margareeta
21. heinäkuuta – Johanna, Hanna, Jenni, Jenna, Jonna, Hannele, Hanne, Joanna
22. heinäkuuta – Leena, Matleena, Leeni, Lenita
23. heinäkuuta – Olga, Oili
24. heinäkuuta – Kristiina, Tiina, Kirsti, Kirsi, Krista, Kiia, Tinja

Mainokset

Dekkariviikko 2016 — taiteellinen tapaus

Nainen parvekkeella (Bazar, 2016; 299 sivua) on Eppu Nuotion ja Pirkko Soinisen tiheätempoinen jännitystarina, jonka keskipisteessä on Albert Edelfeltin maalaus nimeltä ”Nainen parvekkeella”. Tapahtumat sijoittuvat vuoteen 1884 Pariisissa sekä nykyaikaan Suomessa ja Pariisissa.

Vuoden 1884 tapahtumat nähdään portinvartijarouva Hortensen silmin. Hän pääsee talossaan seuraamaan läheltä tietyn temperamenttisen suomalaisen taidemaalarin ja tämän perheen — ranskalaisen mallin ja (mahdollisen) vaimon sekä kahden lapsen — elämää.

Nykyajassa dokumenttiohjaaja Salome Virta matkustaa Berliinistä Pariisiin selvittääkseen Nainen parvekkeella -teoksen luonnoksiin ja syntyyn liittyviä salaisuuksia, ja ottaa samaan aikaan kirjeitse yhteyttä suomalaiseen taidekeräilijään A. S. Joenniemeen, jonka uskoo omistavan maalauksen.

Nykyaikaan sijoittuvat tapahtumat kerrotaan Virran ja Joenniemen välisen (sähköposti)kirjeenvaihdon keinoin, sekä minäkerrontana Joenniemen pojan — äkkirikastuneen, Euroopassa huitelevan Tuomaan — näkökulmasta. Hän epäilee Salomea huijariksi ja isänsä alkaneen dementoitua. Isän pyynnöstä hän antaa kuitenkin Salomen asua Pariisin kämpässään, koska pääsee vakoilemaan naista salaa.

Sekä taiteellinen aihepiiri että kirjeromaanin muoto ovat dekkarigenressä melko harvinaisia ilmestyksiä. Sujuvasti etenevässä romaanissa jännitys tiivistyy vähitellen. Eri henkilöiden, eri näkökulmien ja eri aikakausien tekstien tyylit eroavat selkeästi toisistaan. Vähitellen niistä muodostuu aivan toisenlainen tarina kuin aluksi vaikuttaa.

Oksan hyllyltä haastoi Dekkariviikolle

Posliinikupin tarina

Helen Mosterin esikoisromaani Hylky (Avain, 2011) oli positiivisesti yllättävä lukukokemus. Kirjailija liikuttelee eritaustaisia ja -ikäisiä henkilöitä taitavasti kahdella eri aikakaudella ja erilaisissa piireissä & sfääreissä.

Yksi päähenkilöistä on vanheneva keisarinna Katariina Suuri, joka tilaa astiaston Meissenista ja maalauksia Wittenbergistä. Toinen on juuri äitinsä menettänt 15-vuotias Arne Arnesen, joka joutuu isänsä mukana merille, vaikka haluaisi vain maalata ja piirtää kotona Rotterdamissa. Onneksi hän pääsee sentään posliinimaalaamoon ja taitelijan ateljeehen. He elävät samassa ajassa, 1700-luvun lopussa. Arnen isä on kapteenina laivalla, joka kuljettaa aarteita Katariinalle.

Kolmas päähenkilö on nykysuomalainen historiantutkija Anton Saksa, joka alkaa harrastaa sukellusta. Tarinat kohtaavat – se on selvää alusta asti.

Ne kohtaavat monella tavalla ja monella tasolla. Konkreettisesti ja symbolisesti ruusukuvioidun posliinikupin muodossa, temaattisesti lasten ja vanhempien välisten suhteiden ja vanhempien lapsiinsa asettamien toiveiden kautta.

Valitettavaa kirjassa on vain paikoitellen hieman kömpelö, joskus virheellinenkin kieli; suomentajalta ja toimittajalta on lupa odottaa parempaa. Aiankin kongruenssivirheet luulisi koneenkin osaavan korjata, vaikka tyyliseikkoihin tarvitaankin ihminen.

Lyhyessä romaanissa Moster onnistuu luomaan monta kiinnostavaa kohtaloa ihmisille, joista haluaisi tietää enemmänkin. Aineksia olisi varmasti ollut laajempaankin historialliseen lukupakettiin, mutta Hylky toimii hienosti juuri näin.