Miksi The Handmaid’s Tale ansaitsisi uuden suomennoksen — 5. Puuttuvia kohtia

Juttusarjani suomennoksesta jatkuu. Kuten ystävälliset suomentajat ovat edellistä osaa kommentoidessaan kertoneet, syynä Orjattaresi-suomennoksen (Kirjayhtymä, 1986; The Handmaid’s Tale, 1985; suomentanut Matti Kannosto; 395 sivua) lisäyksiltä näyttäviin kohtiin voi olla se, että romaani on alunperin suomennettu käsikirjoituksesta.

Se voisi selittää myös tämän osan aiheen eli puuttuvat kohdat. Se ei kuitenkaan selitä sitä, miksi Tammen vuonna 2017 julkaisema uusi painos on ilmoitettu korjatuksi, vaikka sitä ei ole korjattu. Korjatun painoksen luulisi olevan julkaistun alkuteoksen mukainen, vaikka romaani alunperin olisikin suomennettu käsikirjoituksesta. Muuten sitä tuskin kannattaa nimittää korjatuksi.

En huomannut varsinaisessa ”Orjattaren tarinassa” montakaan puuttuvaa kohtaa eli sanaa, lausetta tai osaa, virkettä tai kappaletta, joka olisi alkuteoksessa, muttei suomennoksessa. Suurin osa huomaamistani puuttuvista kohdista on epilogissa. Jos käsikirjoitusteoria pitää paikkansa, kirjailija on muuttanut juuri ”Historioitsijoiden huomioita” vielä viime tingassa.

Luvun 17 loppupuolella on tämä pieni ero:

– Hän käski minun tulla, Nick vastaa, – Hän tahtoo nähdä sinut.

– Mitä sinä tarkoitat? minä kysyn.

Lause tapaamispaikasta on ehkä lisätty viime hetkillä. Tai sitten suomentaja on jostain syystä ohittanut sen.

”He told me to,” Nick says. ”He wants to see you. In his office.”

”What do you mean?” I say.

Luvusta 40 puuttuu sen sijaan enemmän:

Istun pimeässä ja olen taas punaisessa asussani karistettuani yltäni paljetit. Olisi turha sytyttää valoa, ilmoittaa että olen edelleen hereillä.

Alkuteoksen kappale on pidempi:

I sit in the darkness; no point in having the light on, to advertise the fact that I’m still awake. I’m fully dressed in my red habit again, having shed the spangles, scraped off the lipstick with toilet paper. I hope nothing shows, I hope I don’t smell of it, or of him either.

Epilogi on monin paikoin erilainen suomennoksessa ja alkuteoksessa. Kappaleiden järjestys on toisenlainen ja joitakin kohtia puuttuu kokonaan, esimerkiksi pitkä kappale, joka kertoo ”Tätien” roolista. Tässä osa siitä:

In the connection a few comments upon the crack female control agency known as the ”Aunts” is perhaps in order.  [- – – ] the best and most cost-effective way to control women for reproductive and other purposes was through women themselves. [- – – ] there were many women willing to serve as Aunts [- – – ] When power is scarce, a little of it is tempting.

Lopuksi vielä tämä:

Myös ”Nickin” vaikuttimia hänen järjestäessään kertojamme pakosalle voimme selvitellä vain päättelyn avulla. [- – – ] mutta ihmissydämellä on omat lakinsa. Sen sijaan hän kutsui paikalle silmäryhmän, joka saattoi olla aito tai olla olematta mutta oli kuitenkin hänen komennossaan.

Mihin on jäänyt oletus raskaudesta?

We can only deduce, also the motivations for ”Nick’s” engineering of the escape. [- – – ] but the human heart remains a factor, and, as we know, both of them thought she might be pregnant by him. What male of the Gilead period could resist the possibility of fatherhood, so redolent of status, so highly prized? Instead, he called a rescue team of Eyes, who may or may not have been authentic but in any case were under his orders.

Suomenkielisen kirjan lukija jää siis paitsi sellaisesta, mitä alkuteoksessa on. Nämä eivät ole ainoita kohtia epilogista, joissa erot ovat suuria. Jo pelkästään ”Historioitsijoiden huomioiden” melkoisten eroavuuksien vuoksi The Handmaid’s Tale ansaitsi uuden, oikeasti korjatun ja julkaistua alkuperäisteosta vastaavan suomennoksen.

Miksi The Handmaid’s Tale ansaitsisi uuden suomennoksen — 4. Lisätyt kohdat

Aloitin muutama viikko sitten pienen sarjan aiheesta Miksi The Handmaid’s Tale ansaitsisi uuden suomennoksen. Käsittelen näissä kirjoituksissa suomalaisten versioiden outouksia. Johdannossa kerroin syitä tähän kirjotussarjaan, sitten pohdin väärinkorjaamista ja viimeksi keskityin suomennosnimeen.

Nyt kummastelen suomennosten lauseita ja virkkeitä, joita ei ole alkuteoksessa. Ne ovat samoja sekä alkuperäisessä suomennoksessa että niin sanotussa korjatussa suomennoksessa. Ensimmäinen tällainen kohta on aivan ensimmäisessä luvussa.

Sara-täti ja Elizabeth-täti olivat vahdissa; heillä oli karjapiikki josta sai sähköiskun ja nahkavyössä pienoisradiopuhelin, joka oli yhteydessä keskustietokoneeseen.

Alkutekstissä virke tädeistä ja sähköisistä paimensauvoista päättyy nahkavöihin:

Aunt Sara and Aunt Elizabeth patrolled; they had electric cattle prods slung on thongs from their lether belts.

Seuraava huomaamani lisäys on neljännessä luvussa:

 – Eilisen jälkeen on kukistettu lisää kapinallisia.

– Kiitos olkoon, minä vastaan. En kysy mistä hän sen tietää. Ei sellaisesta ainakaan eilisillan uutisissa mainittu. – Keitä he olivat?

Missä kumman uutisissa? Ei niitä tässä mainita:

”They’ve defeated more of the rebels, since yesterday.”

”Praise be,” I say. I don’t ask her how she knows. ”What were they?”

Seuraavan lisäyksen huomasin vasta luvussa 41. En väitä, etteikö niitä voisi olla välilläkin. En verrannut joka virkettä tai kappaletta, vaan luin alkuteosta ja suomennosta vuorotellen luku kerrallaan.

Puhun ihan liikaa. Kerron hänelle asioita joita minun ei pitäisi kertoa. Kerron Moirasta, Gleniläisestä ja maydaysta. Vaikka en kyllä Lukesta.

Maydaysta?

I talk too much. I tell him things I shouldn’t. I tell him about Moira, about Ofglen; not about Luke though.

Epilogiin eli Historioitsijoiden huomioihin on kasautunut monenlaisia kummallisuuksia. Ensin hämmentää tämä pieni lisäys:

Hänen esitelmänsä nimi on ”Orjattaren tarinaan liittyvät aitousongelmat”. Annan siis nyt puheenvuoron professori Wadelle. Pyydän anteeksi. Professori Pieixotolle.

Professori Kuunsirppi* ei sekoita nimiä alkutekstissä:

The title of his talk is ”Problems of Authentication in Reference to The Handmaid’s Tale”. Professor Pieixoto.

Seuraavaksi ihmetyttää tämä kohta, josta osa näyttäisi puuttuvan** ja osaa en onnistuu paikantamaan alkuteoksesta:

… tarjoutunut tilaisuus näiden äänitteiden tekemiseen. Oli tietenkin yhtä mahdollista, että nauhat oli kuljetettu taloon myöhemmin.

Talossa numero 2190 asuva perhe oli ikävä kyllä pitänyt sitä hallussaan vasta kahdeksan vuotta eikä siltä herunut meille mitään käyttökelpoisia tietoja. Seuraavaksi yritimme saada selvyyttä asioihin talon aiempien kauppakirjojen avulla, niin puutteellisia kuin ne olivatkin. Lopulta löysimme enemmänkin hyvällä onnella kuin älyllämme kaksi vanhaa naista, jotka kertoivat syntyneensä ja kasvaneensa tässä mainitussa talossa.

Alkuteoksessa näin:

…during which she would have had the opportunity to make the recordings. Of course, there was nothing to rule out the possibility that the tapes had been moved to the site in question after they had been made. We hoped to be able to trace and locate the the descendants of the hypothetical occupants, whom we hoped might lead us to other material: diaries, perhaps, or even family anecdotes passed down through the generations.

Unfortunately, this trail led nowhere. Possibly these people, if they had indeed been a link in the underground chain, had been discovered and arrested, in which case any documentation referring to them would have been destroyed.

Koko epilogi on suomennoksessa melko sekava, joten otan mukaan enää yhden selkeän lisäyksen:

Mitä me maksaisimmekaan paristakymmenestä liuskasta Waterfordin yksityistietokoneen tekstiä! Mutta eipä kai meillä ole oikeutta moittia kertojaamme siitä, ettei hän niissä oloissa hypännyt mieluummin tietokoneapulaise sänkyyn. (Naurua.) Meidän on toden totta oltava kiitollisia kaikista muruistakin, mitä historian jumalatar suvaitsee eteemme ripotella.

Englanniksi:

What would we not give, now, for even twenty pages or so of print-out from Waterford’s private computer! However, we must be grateful for any crumbs the Goddess of History has deigned to vouchsafe us.

Voin kestää sen, että suvaitsee meille suoda on käännetty suvaitsee eteemme ripotella, mutta suomentajan ilmeisesti itse keksimää tietokoneapulaisen sänkyyn hyppäämisen toivetta en saata sietää.

Jos romaanista kuitenkin on olemassa englanniksi sellaisia (vanhempia tai uudempia) painoksia, joissa radiopuhelimet ja keskustietokone, eiliset uutiset, mayday, nimisekoilu, talo 2190, kaksi vanhaa naista ja tietokoneapulaisen sänky ovat mukana näissä kohtauksissa, kertokaa minulle. Muuten jään edelleen ihmettelemään näitä lisäyksiä.

*Oma kysymyksensä on sekin, miksi nimi Crescent Moon on käännetty suomeksi, mutta esimerkiksi nimeä Serena Joy ei ole.

**Puuttuvia kohtia ja suomennokseen muutettua kappaleiden järjestystä sekä ilmeisiä väärinkäsityksiä käsittelen tarkemmin sarjan seuraavissa osissa.

Miksi The Handmaid’s Tale ansaitsisi uuden suomennoksen — 3. Nimi

Aloitin kaksi viikkoa sitten pienen sarjan aiheesta Miksi The Handmaid’s Tale ansaitsisi uuden suomennoksen. Käsittelen näissä postauksissa suomalaisten versioiden outouksia. Johdannossa kerroin syitä tähän kirjotussarjaan ja viikko sitten pohdin väärinkorjaamista.

Tässä osassa keskityn suomennosnimeen Orjattaresi. Minua häiritsee eniten omistusliite eli possessiivisuffiksi. Siinä ei ole mitään järkeä. Romaanin kertoja puhuttelee kuulijaa (lukijaa*). Hän kertoo tarinaansa jollekulle, jonka toivoo sen kuuntelevan (lukevan). Eikä tuo joku todellakaan ole komentaja eli se henkilö, jonka orjatar hän on. Ei ole siis mitään syytä liittää kirjan nimeen omistusliitettä. Se on harhaanjohtavaa ja väärin.

Pelkkä Orjatar siis riittäisi. Se kelpaisi suomennoksen nimeksi, mutta silti toivoisin, että teoksen suomennosnimi olisi alkuteoksen mukaan Orjattaren tarina. Pelkkä Orjatar hukkaisi viittauksen Geoffrey Chaucerin Canterburyn tarinoihin. Tätä viittausta jopa selitetään romaanin epilogissa. Selkeä yhteys löytyy myös siitä, että niin Chaucer kuin Atwoodkin välttävät nimien käyttöä ja viittaavat (pää)henkilöihinsä yleensä heidän tehtävänsa kautta: munkki, kauppias, mylläri, kutoja… orjatar, komentaja.

Jos romaani suomennettaisiin uudelleen, uskoisin se ilmestyvän suomeksi oikealla nimellään.

*Miksi kirjoitan kuulijasta ja kuuntelemista ja merkitsen lukijan ja lukemisen ympärille sulut? Epilogin mukaan Orjattaren tarina on tallennettu ja säilynyt äänitteinä. Kertojan ajatellaan siis puhuneen tarinansa, ei kirjoittaneen sitä. Toisaalta se on kuitenkin kirjoitettu teos, jonka voimme lukea. (Tai kuunnella äänikirjana.)