Dekkariviikko 2021: Erakko

Ja metsän keskeltä löytyi vapaus ja onnellisuus. Ja rauha.
Mutta jotakin puuttui silti.

Louise Pennyn Kuolettava kertomus (Bazar, 2021; The Brutal Telling, 2009; suomentanut Timo Korppi; 556 sivua) on Three Pines / Armand Gamache -sarjan viides osa.

Tällä kertaa Gamache joukkoineen päätyy pieneen Three Pinesin kylään, koska sen bistrosta on löytynyt tuntemattoman miehen ruumis. Tutkimukset alkavat siis aivan alusta, kun ei edes tiedetä, kenet on tapettu, saati missä tai millä, puhumattakaan siitä, kuka. Kyläläisten salaisuuksia on taas pakko kaivella esille. Melkoisia paljastuksia tehdäänkin!

Komisario seurasi rauhallisesti sivusta. Hän tiesi, ettei yluitarkastaja ollut varautunut siihen, mitä oli nyt saanut näköpiiriinsä. Toki hän oli yrittänyt varoittaa ja esitellyt valokuviakin, mutta ne eivät tehneet paikalle oikeutta. Oli hän myöskin kertonut hienosta posliinista.
Ja lyijylasitetusta kristallista.
Ja signeeratuista ensipainoksista.
Ja seinien gobeliineista.
Ikoneista myös.
”Onko tuo viulu?”

Tyypilliseen tapaan tarina on mutkikas ja pitkä, mutta oikein viihdyttävä. Rikostutkimus tarjoaa tilaisuuden tutkia ihmisluonnetta. Henkilöhahmot käyvät kirja kirja tutuimmiksi ja heistä paljastuu aina jotakin uutta.

Tätä tasokasta kanadalaista dekkarisarjaa julkaistaan kiitettävään tahtiin, mutta valitettavasti suomentaja on taas vaihtunut, ja ikävä kyllä suomennoksella on ilmeisesti ollut kiire. Lauserakenteet ja sanavalinnat ovat paikoin omituisia, poliisien virkanimikkeet on käännetty toisin kuin aiemmin eikä teitittelyä osata.

Yöpöydän kirjat
Tuijata. Kulttuuripohdintoja

Tuumailen kulttuurikokemuksia, eniten kirjallisuutta.

One Entry to Research

Critical assessment of Web of Science, Scopus and Google Scholar. Updated by Lars Iselid, Umeå University Library, to document a Swedish BIBSAM project.

Bibbidi Bobbidi Book

Blogi kirjoista, lukemisesta ja kulttuurista.

Luetut.net

Kirjablogi

The Bibliomagician

Comment & practical guidance from the LIS-Bibliometrics community

musings of a medical librarian

and mutterings about anything else that takes my fancy!

Kirjavinkit

Yli 10 000 lukemisen arvoista kirjaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: